Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 104 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Ota haltuun omatekoisen granolan ohje! Voit valmistaa rapeasta paahdetusta myslistä joko omena- tai suklaaversiota. Kauniiseen purkkiin pakatusta granolasta saa myös ihanan ruokalahjan.

Paketti granolaa kuuluu monen aamiaiskattaukseen. Jos rapeaksi paahdettua mysliä kuluu paljon, on järkevää tehdä sitä itse, sillä itse ainekset eivät maksa kovin paljon. Samalla voi myös säädellä, kuinka makeaa myslistä haluaa tai millä sen haluaa höystää.

Oheisessa reseptissä on kaksi makuvaihtoehtoa, joiden avulla granolasta voi tehdä joko suklaisen tai omenaisen version. Pohjaseos on molemmissa sama. Sitä varten tarvitaan kaurahiutaleita, öljyä ja vaahterasiirappia.

Valmistus on hyvin yksinkertaista. Ainekset sekoitetaan yhteen ja levitetään leivinpaperin päälle pellille paahtumaan.

Kauniiseen purkkiin pakattu granola sopii myös syötäväksi lahjaksi ystävälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 l granolaa
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Granola

Ainekset

1
l
kaurahiutaleita
1–1½
dl
vaahterasiirappia
1
dl
rypsiöljyä
Suklaagranolaan
3
rkl
kaakaojauhetta
1
rkl
vaniljasokeria
100
g
tummaa suklaata
Omenagranolaan
1
rkl
kanelia
1
rkl
kardemummaa
2
tl
inkivääriä
dl
kuivattua omenaa kuutioina

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, siirappi ja öljy keskenään. Jos teet suklaagranolaa, lisää kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Omenagranolaan lisää mausteet.

  2. Levitä granolaseos leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 200-asteisessa uunissa 18–20 minuuttia. Kääntele granolaa puolessa välissä.

  3. Suklaagranolaa varten rouhi suklaa veitsellä ja sekoita suklaa heti kuuman granolan joukkoon. Anna jäähtyä. Sekoita kuivatut omenakuutiot vasta jäähtyneen granolan joukkoon.

  4. Säilytä tiiviissä astiassa ja nauti jogurtin tai maidon kanssa.

Kommentit (5)

Vierailija

Pitääkö kaakaojauhe olla leivontaan vai juomaan tarkoitettua?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Tumma, leivontaan tarkoitettu kaakaojauhe sopii tähän!

841

Mikä kävisi rypsiöljyn tilalle?

Vierailija

Voiko vaahterasiirapin korvata tavallisella tai jollain muulla siirapilla?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksistä, rypsiöljyn tilalle sopii myös mieto oliiviöljy (kannattaa katsoa, että mieto maku mainitaan etiketissä) tai auringonkukkaöljy.

Vaahterasiirapin tilalle sopii tavallinen vaalea siirappi. Sitä kannattaa laittaa hieman vaahterasiirappia vähemmän, koska se on koostumukseltaan tiiviimpää ja makeampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 287 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Tämä resepti on todellinen arki-iltojen pelastus. Tuoregnocchit kylpevät ruskistetussa voissa pekonin, pinaatin ja sitruunanmehun kanssa. Rapea pähkinärouhe ja raastettu parmesaani sopii tämän annoksen viimeistelyyn kuin nenä päähän. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruskistetulla voilla höystetyt gnocchit

Ainekset

1
ps (250 g)
tuoregnoccheja
100
g
voita
2
valkosipulinkynttä
4
viipaletta
pekonia tai pancettaa
1
ps (60 g)
salaattipinaattia
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
rkl
hienonnettua pähkinää, esimerkiksi pekaanipähkinää
1
dl
raastettua parmesaania

Työvaiheet

  1. Keitä gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan. Pidä lämpiminä.
  2. Kuutioi voi. Laita se pieneen kattilaan. Lämmitä, kunnes voi kuohahtaa ja muuttuu kauniin ruskeaksi. Ota hetkeksi sivuun.
  3. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota se pekonin kanssa pannulla kypsäksi.
  4. Yhdistä valutetut gnocchit, pekoni-valkosipuliseos, ruskistettu voi, pinaatti, sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste. Viimeistele pähkinöillä ja parmesaanilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Pyöräytä vihanneslokeron jämistä ja nuudeleista herkullinen salaatti. Inkiväärivinegretti sitoo maut ihanasti yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Jämänuudelisalaatti ja inkiväärivinegretti

Ainekset

200
g
nuudeleita
7
dl
kasviksia (esimeriksi paprikaa, punakaalia, sokeriherneitä, porkkanaa)
Inkiväärivinegretti
1
rkl
raastettua inkivääriä
1
dl
rypsiöljyä
¼
dl
omenaviinietikkaa
2
tl
hunajaa
suolaa ja pippuria

Työvaiheet

  1. Tee inkiväärivinegretti sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

  2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta. Pilko tai suikaloi kasvikset.

  3. Sekoita inkiväärivinegretistä osa nuudeleiden joukkoon. Kääntele nuudelit ja kasvikset keskenään. Pirskota vielä päälle vinegrettiä.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Tölkkipavuista syntyvässä arkikeitossa maistuu taikatahna miso, joka tekee kaikesta parempaa. Lisänä on rosmariiniöljy, johon kelpaavat tuoreyrtin nuupahtaneemmatkin lehdykät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Valkopapukeitto ja rosmariiniöljyä

Ainekset

2
rkl
oliiviöljyä
1
sipuli
3
tlk
kypsiä valkopapuja (isoja)
1
l
kasvislientä
1
rkl
hienonnettua tuoretta rosmariinia
2
rkl
vaaleaa misotahnaa
2
rkl
voita
1
rkl
omenaviinietikkaa (tai valkoista balsamiviinietikkaa)
(suolaa)
Rosmariiniöljy
½
ruukkua rosmariinin lehtiä
3
dl
miedon makuista rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Tee ensin rosmariiniöljy. Mittaa rosmariinin lehdet ja öljy tehosekoittimeen ja anna koneen käydä täydellä teholla noin 4 minuuttia. Siivilöi ja pakkaa öljy pulloon tai rasiaan. Yrttiöljy säilyy jääkaapissa useita viikkoja.

  2. Kuori ja paloittele sipuli ja kuullota kattilan pohjalla öljyssä.

  3. Valuta ja huuhdo pavut joukkoon. Lisää kasvisliemi, rosmariini ja misotahna ja keitä noin 15 minuuttia.

  4. Soseuta keitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Kaada takaisin kattilaan ja lisää voi, etikka ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa rosmariiniöljyn ja auringonkukansiementen kanssa.

Kommentit (1)

Vierailija

Tuohonko lisää vielä paketin pekonia niin nam.

Me Naiset on lisännyt 1385 reseptiä.
Linkitetty 36 keittokirjaan.
OHJE Kari Aihinen Jaakko Saariluoma ja Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Oletko miettinyt, kuinka lohimedaljongeista saa meheviä ja maukkaita? Tämä ohje antaa vastauksen. Resepti on peräisin Kari Aihisen ja Jaakko Saariluoman kirjasta Kape & Jaska – Mestarin otteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohimedaljongit timjamivoissa

Ainekset

4
(à 150 g)
lohipalaa
suolaa
mustapippuria
50–100
g
voita
2–3
valkosipulinkynttä
10
oksaa
timjamia
6
oksaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Viillä lohipaloihin keskelle viilto nahkaan asti, mutta varo leikkaamasta nahkaa rikki. Avaa lohet medaljongeiksi, ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

  2. Kuumenna pannu ja lisää voi. Kun voin vaahtoamisen tirisevä ääni lakkaa, aloita paistaminen. Laske hiukan lämpöä ja nosta medaljongit pannulle leikkuupinta eli saranapuoli alaspäin. Lisää pannulle valkosipuli, timjami ja persilja. Paista medaljonkeja 1–2 minuuttia, ja pidä voi jatkuvassa liikkeessä heiluttelemalla pannua kevyesti liedellä.

  3. Kun lohen pinta on kauniin ruskea, käännä medaljongit ja paista toiselta puolelta korkeintaan minuutti. Valele kalaa voilla paiston aikana.

  4. Ota medaljongit pannulta ja anna niiden vetäytyä hetki ennen syömistä.

Kommentit (0)