Maukas ja värikäs couscous-salaatti.
Couscous-salaatti
Ainesosat
Vaiheet
Valmista kuskus. Keitä 4 dl vettä, johon on sekoitettu ripaus suolaa ja hieman oliiviöljyä. Kun vesi kiehahtaa, kaada joukkoon 4 dl couscousta ja sekoita. Lisää joukkoon kimpale voita (n. 25g) ja jatka sekoittamista jotta couscousista tulee irtonaista. Raasta joukkoon sitruunankuori ja purista sitruunamehu.
Pilko 1 pienehkö kesäkurpitsa n. sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi, ja ruskista ne pannulla oliiviöljyssä.
Kun kesäkurpitsat ovat ruskistuneet, ota pannu pois liedeltä ja lisäile joukkoon pilkotut sipulit ja chili. Sekoittele pieni hetki ja lisää joukkoon keitetty couscous. Anna jäähtyä.
Lisää jäähtyneeseen couscousiin aurinkokuivatut tomaatit ja feta. Kaada molemmista purkeista öljyt pois vain suurpiirteisesti, jotta molempien öljyjä jää maustamaan vielä salaattiakin. Lisää mukaan pilkotut rypäleet ja silputtu korianteri. Sekoita, ja lisää suolaa/pippuria tarpeen mukaan.
Lisää halutessasi mukaan myös oliiveja, valkosipulia tms. salaattiin sopivaa.