2 rkl Valio Oivariini® juoksevaa
400 g perunasoseaineksia , esim. Oolannin
1 prk (2,5 dl) Valio ruokakermaa Kolme yrttiä
2 dl vettä
500 g lohifileetä annospaloina
1 tl suolaa
1 palsternakka
½ pkt (à 170 g) Valio AURA® juustoa
1 rkl juoksevaa hunajaa tai vaaleaa siirappia
mustapippuria myllystä
VIIMEISTELYYN
tilliä
AURA lohi ja yrttimuusi
Työvaiheet
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) Oivariini rasvalla.
Lisää vuokaan perunasoseainekset, ruokakerma ja vesi.
Leikkaa lohifileet nahattomiksi annospaloiksi ja asettele vuokaan muusin päälle. Mausta suolalla.
Kuori palsternakka ja suikaloi juustohöylällä tai kuorimaveitsellä ohuiksi pitkiksi lastuiksi. Lisää palsternakkalastut vuokaan.
Paloittele AURA ja asettele juustoa lohipalojen pinnoille.
Valuta pintaan hunajaa ja rouhi mustapippuria myllystä.
Paista 225 asteessa n. 20 min. Viimeistele tuoreella tillillä ennen tarjoilua.