ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 289 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Ruokaisa pannari syntyy suitsait. Sekoita pannaritaikinaan pinaattia. Tee jääkaapin löydöistä neljä eri täytettä. Upota pintaan kinkkua, lohta, keitettyä perunaa tai vaikka tuorejuuston loput.

Kun seuraavan kerran mietit, mitä laittaisit ruuaksi, kurkista jääkaappiin. Mitä todennäköisimmin sieltä löytyy maitoa tai kasvimaitoa, kananmunia ja rasvaa. Tarvitaan vain jauhoja ja suolaa, ja pannaritaikina on valmis uuniin.

Tällä kertaa ei siis ole kyse jälkkäripannukakusta, vaan suolaisesta pannarista, joka toimii niin pienenä ateriana kuin vähän reilumpana iltapalana.

Voit tuunata suolaista pannaria helposti jääkaappisi sisällön mukaan. Tee kuten italialaiset pizzan kanssa: pannarin päälle voi lisätä keskenään hyvin erilaisia aineksia, kun ne ovat erillään toisistaan. Näin voit helposti tehdä pannariin yhden sektorin kinkulle, yhden savukalalle. Pannariin sopivat myös paahdetut kasvikset, kypsät perunat sekä feta ja muut juustot.

Lisäämällä pohjataikinaan sulatettua pakastepinaattia saat siihen sekä väriä että makua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6- 8 annosta
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Pannukakku ja 4 makua

Ainekset

½
l
maitoa
3
kananmunaa
2 ½
dl
spelttitäysjyväjauhoja
200
g
pakastepinaattia
25
g
voita
1
tl
suolaa
Täyte 1
2
keitettyä perunaa
3
rkl
kapriksia
Täyte 2
1
pieni paprika
100
g
palvikinkkua
Täyte 3
100
g
fetaa
100
g
kirsikkatomaatteja
1
dl
kivettömiä oliiveja
Täyte 4
100
g
kylmäsavulohta
50
g
tuorejuustoa

Työvaiheet

  1. Sekoita pannukakkutaikina. Riko munat kulhossa. Lisää joukkoon maito, jauhot, sulanut ja valutettu punaatti, sulavoi sekä suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  2. Pilko täytettä varten keitetyt parunat, paprika, palvikinkku ja feta. Halkaise kirsikkatomaatit ja suikaloi kylmäsavulohi.
  3. Ripottele täyte kerrallaan aineksia pannukakun pintaan.
  4. Paista pannukakkua 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.  Vinkki! Jos haluat tehdä vain yhden täytteen varaa aineksia nelinkertainen määrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1178 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä
Virtaa ja väriä! Lohko pannulle keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja. Sienten ja tomaattien hyvät maut kannattaa pyyhkäistä parempiin suihin paahtoleivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Herkkusienipannu

Ainekset

1
rs (200 g)
tummia herkkusieniä
2
salottisipulia
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
100
g
fetaa
2
rkl
öljyä
rkl
tummaa balsamicokastiketta
1
ps (65 g)
tuoretta pinaattia
½
tl
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Puhdista ja lohko herkkusienet. Kuori ja viipaloi sipuli. Halkaise osa tomaateista. Kuutioi feta.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista kuumalla pannulla sipulia ja sieniä noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit, feta ja balsamicokastike. Jatka kypsennystä 10 minuuttia.
  3. Lisää pinaatti muutamaksi minuutiksi hautumaan. Mausta pippurilla ja maun mukaan suolalla.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Hokkaidokurpitsasta, lehtikaalista ja kypsistä linsseistä saa paahtamalla runsaan peltiruoan. Appelsiinilla maustettu raikas kaurafraiche on piste iin päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja linssit

Ainekset

1
(n. 1½ kg) hokkaido- tai myskikurpitsa
1
tl
suolaa
1
tl
kanelia
1
tl
inkivääriä
¼
tl
mustapippuria
2
rkl
oliiviöljyä
LINSSIT
1
prk (230 g)
kypsiä punaisia tai vihreitä linssejä
1
rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulinkynsi
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
½
ruukku salviaa
100
g
lehtikaalia
APPELSIINIFRAICHE
½
pieni appelsiini
1
prk (200 g)
kaurafraichea
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurpitsa tukevalla veitsellä puoliksi ja kaavi siemenet pois. Lohko kurpitsanpuolikkaat noin 3 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Laita ne kulhoon. Lisää suola, kaneli, inkivääri, pippuri ja öljy. Kääntele kurpitsaviipaleet käsin mausteseoksessa ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

  2. Valuta linssit. Laita ne kulhoon. Lisää öljy ja raasta valkosipuli joukkoon. Mausta pippurilla. Leikkaa lehtikaalista kova lehtiruoti pois ja paloittele lehdet.

  3. Ota pelti pois uunista. Ripottele linssit, lehtikaalit ja salvianlehdet pellille. Paahda vielä 5–8 minuuttia.

  4. Purista appelsiinista mehu ja sekoita se kaurafraichen kanssa. Mausta kastike suolalla. Tarjoa kurpitsan kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Käyttövalmiit purkkipavut on kerrassaan loistava keksintö. Ne tuovat sosekeittoon rutkasti hyvää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsakaali-valkopapukeitto

Ainekset

1
(400 g)
parsakaali
1
prk (280 g)
valkoisia papuja
1
l
vettä
2
kasvisliemikuutiota
1
rkl
yrttimausteseosta
SIEMEN-PERSILJAPESTO
1
dl
hienonnettua persiljaa
½
dl
auringonkukansiemeniä
3
rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
1
rkl
sitruunanmehua
2
tl
raastettua luomusitruunan kuorta
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin siemenpesto murskaamalla kaikki ainekset isossa huhmaressa rouheiseksi kastikkeeksi. Voit myös surauttaa seoksen sauvasekoittimella, mutta älä soseuta pestoa täysin sileäksi.

  2. Huuhtele parsakaali ja leikkaa paloiksi. Valuta ja huuhtele pavut säilöntäliemestä.

  3. Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutiot, yrttimausteseos, parsakaalit ja pavut. Keitä keskilämmöllä 10–15 minuuttia, kunnes parsakaali on pehmeää.

  4. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile keiton kanssa siemen-persiljapestoa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.