Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 700 keittokirjaan.
OHJE Kasmir KUVA Tuomas Kolehmainen

Muusikko Kasmirin lempiruokiin kuuluu kreikkalainen lihapata eli stifado. Naudanpaistin lisäksi pataan tulee häränhäntiä, kanelia, etikkaa ja pullollinen punaviiniä. Muutama tunti uunissa, ja tuloksena on ylimaallisen hyvä, pehmeäksi hautunut herkku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
40 min + kypsennys 3 t
Vaikeustaso
Helppo

Stifado eli kreikkalainen lihapata

Ainekset

1
kg
naudan ulkopaistia
(700 g häränhäntää paloina)
500
g
salottisipulia
2
isoa pihvitomaattia
5
solovalkosipulia eli yksikyntistä valkosipulia
1/2
dl
oliiviöljyä
2 + 1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria
1/2
dl
tomaattipyreetä
1/2
dl
punaviinietikkaa
3
laakerinlehteä
2
kanelitankoa
1
plo
(0,75 l) punaviiniä

Työvaiheet

  1. Ota liha huoneenlämpöön 1 tunti ennen ruuanvalmistusta. Laita uuni kuumenemaan 140 asteeseen.
  2. Kuori sipulit ja laita ne kokonaisina isoon uunipataan tai -vuokaan (jos ainekset eivät mahdu yhteen pataan, valmista ruoka kahdessa astiassa). Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja laita ne pataan. Hienonna valkosipulit ja siirrä sivuun odottamaan.
  3. Leikkaa paisti 4–5 cm:n kokoisiksi paloiksi. Ruskista palat ja häränhäntä paistinpannussa öljyssä muutamassa erässä kauniin ruskeiksi. Lisää 2 tl suolaa ja pippuri lihoille ja siirrä lihat pataan. Kaada 1 dl vettä pannuun, raaputa pannu puhtaaksi ja kaada neste pataan.
  4. Anna pannun kuivahtaa, lisää tilkka öljyä ja kuullota valkosipulia ja tomaattipyreetä pari minuuttia. Lisää etikka ja kaada seos pataan.
  5. Lisää laakerinlehdet, kanelitangot ja viini. Ripota 1 tl suolaa. Kuumenna pata liedellä ja siirrä uuniin. Hauduta kannen alla 3–4 tuntia, kunnes liha on mureaa. Tarjoa pata perunoiden kanssa.

Vinkki Häränhäntä syventää padan makua, mutta voit jättää sen pois.

Rosmariinipuikulat

Ainekset

1
kg
Lapin puikulaperunaa
2
rkl
oliiviöljyä
Rosmariinisuola
2 1/2
dl
karkeaa merisuolaa
1/2
dl
tuoreita rosmariininlehtiä

Työvaiheet

  1. Voit tehdä rosmariinisuolan hyvissä ajoin etukäteen. Laita uuni kuumenemaan 90 asteeseen. Levitä suola leivinpaperin päälle uunivuokaan. Nypi rosmariininlehdet varsista ja sekoita suolaan. Paahda uunissa noin 30 minuuttia, kunnes rosmariini murenee sormien välissä. Anna jäähtyä. Jauha suola ja rosmariini tehosekoittimessa jauheeksi.
  2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese perunat huolellisesti. Leikkaa perunat kuorineen pituussuunnassa halki, pyörittele öljyssä ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda uunissa noin 30 minuuttia. Mausta rosmariini-suolalla.

(4 annosta, 40 min + suolan valmistus 40 min)

Kommentit (9)

Sirkku10
Seuraa 
Liittynyt6.1.2017

Rosmariinisuolassa suolan määrä ihmetyttää. Jos käyttää noin paljon suolaa, ei sitä käytettäessä rosmariini paljon maistu. Koska vain pieni osahan koko suolaseoksesta tähän annokseen ripotellaan.

Pauli povero

Joo noi makusuolat on sellaista pelleilyä että siinä ei juuri yrtit ja mausteet maistu suolan alta. Miettikää nyt kuinka paljon suolaa laitatte ruokaan ja kuinka paljon rosmariinia? Kannattaa laittaa ihan se suola suolana ja rosmariini rosmariinina

kalismera

Kukakohan taas tämänkin reseptin kirjoittanut...?  On tehty turhan vaikeaksi.  Muutama oikaisu:

- Ulkopaisti on turhan kuivaa (ja kallista) tälläiseen pitkään haudutettavaan pataruokaan; itse ostaisin mieluummin vaikka lapaa tai etuselkää, tulee parempi lopputulos halvemmalla.

- Ihan turha lähteä metsästämään mitään solovalkosipulia, maku on (varsinkin 3-4 tunnin haudutuksen jälkeen) tasan sama kuin tavallisessakin valkosipulissa.

- Samasta syystä pihvitomaattien sijasta voi käyttää ihan mitä tahansa tomaatteja sattuu olemaan tarjolla, vaikka tölkki-sellaisia.

- Valkosipulia ei todellakaan tarvitse "kuullottaa", sillä kun ei ole näin pitkään hauduttaessa mitään merkitystä.  Sama koskee tomaattipyreetä (enkä edes oikein tiedä miten sitä voisi "kuullottaa"!).

Ei kasmir fani

Tuolla lukee selvässti, että herra Kasmir on ruuan ohjeen kirjoittanut.

Stadin Reiska

Hyvää tuli, mutta viiniä maltillisesti ettei tule liian vetistä.

Vierailija

Prikulleen tehtynä hirveää. Stifadon irvikuva. Viinin, suolan ja pippurin osalta puolet pois, lihaksi lapa tms jossa rasvaa. Ei jatkoon.

Käyttäjä31211
Seuraa 
Liittynyt20.2.2021

Ohjetta noudattaen tuli erittäin maukas ruoka. Uunissa tuli pidettyä 6 tuntia.

Uroskokki

Ei tätä erittäin hyvää ohjetta kannata niin kirjaimellisesti ottaakaan! Olen tehnyt monta kertaa, aina erilaista. Rasvaisempi liha tulee mehevämpää, rosmariini ja minttu tekevät kreikkalaisemman säväyksen. Halpa punaviini olisi parasta, mutta mistäpä Alkosta saisi kelpo pöytäviiniä?

Jormakka

Tein tasan ohjeen mukaan ja lopputulos oli täysin syömäkelvotonta. Olen hyviäkin stifadoja tehnyt, mutta tässä meni nyt 30e lihat hukkaan. 140c lämmöissä tulee lihasta aivan kengänpohjaa, roskiin koko satsi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Napakat herkkutatit sopivat täydellisesti vartaisiin. Kokeile myös kiinteitä ruskotatteja, suurehkoja orakkaita tai lampaankääpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 varrasta
Valmistusaika
30 min + maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Tatti-pekonivartaat

Ainekset

8
keskikokoista herkkutattia, ruskotattia tai lampaankääpää
4
punasipulia
1
kesäkurpitsa
2
pkt (à 170 g)
pekonia
GRILLAUSKASTIKE
4
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
balsamiviinietikkaa
1
rkl
soijakastiketta
1
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista sienet. Irrota tattien lakit, jätä pienet kokonaisiksi ja puolita isommat. Leikkaa sienien jalat muutaman sentin siivuiksi.
  2. Kuori ja halkaise sipulit, poista kannat ja irrota sipulin kerrokset erilleen. Viipaloi kesäkurpitsa. Irrota pekonisiivut toisistaan.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.
  4. Jaa sienet, sipuli, kesäkurpitsa ja pekoni varrastikkuihin. Käytä jokaiseen vartaaseen yksi tatti ja laskosta pekonisiivut sienisiivujen viereen.
  5. Sivele pintaan grillauskastiketta. Anna vartaiden maustua jääkaapissa noin tunti ennen paistamista.
  6. Grillaa vartaita kuumassa grillissä suoralla lämmöllä. Kääntele vartaita useasti ja sivele pintaan grillauskastiketta. Kypsennä, kunnes pekoni on kypsynyt rapsakkareunaiseksi.
ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Aurajuustolla maustettu pehmeä punajuuripata sisältää jopa kilon kasviksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1½ t
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-aurajuustopata

Ainekset

6–8 (800 g)
punajuurta
200
g:n pala
juuriselleriä
2
punasipulia
2
rkl
rypsiöljyä
5
dl
vettä
2
dl
ohrasuurimoita
2
tl
kuivattua salviaa
2
dl
kermaa
1
pkt (170 g)
sinihomejuustoa
n. ½
tl
suolaa
n. ¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja viipaloi punajuuret. Kuori ja pilko juuriselleri. Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi.

  2. Kuullota sipuleita hetki öljyssä pannulla.

  3. Laita suurimot ja vesi pataan tai uunivuokaan. Lisää kerroksittain punajuuret, sellerit ja sipulit. Ripottele väleihin salviaa. Hauduta pataa kannella peitettynä 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

  4. Sekoita kerma ja murennettu juusto pataan. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Hauduta ilman kantta vielä 30 minuuttia. Tarjoa herkullinen punajuuripata pähkinäisen salaatin, juuresraasteen ja tuoreen leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Valurautapata toimii sekä induktioliedellä että uunissa. Mehevän possupadan makuihin sopii myös joukkoon pilkottu omena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Kermainen possupata

Ainekset

700
g
porsaan kassleria
2
rkl
öljyä
6–8
salottisipulia
5
valkosipulinkynttä
3
dl
vettä
1
lihaliemikuutio
1
dl
kuivattuja suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
3
salvian oksaa
2
rkl
dijoninsinappia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
100
g
ruusukaalia
2
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia etukäteen.
  2. Kuutioi liha reiluiksi paloiksi. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynnet.
  3. Ruskista possupalat öljyssä pannulla pienissä erissä. Lisää pannulle sipulit. Paista sekoitellen muutama minuutti. Kaada lihat ja sipulit pataan.
  4. Lorauta pataan vesi. Lisää liemikuutio, kuivatut sienet, salvia, sinappi, suola ja pippuri. Hauduta pataa liedellä kannen alla hiljaisella tulella noin 45 minuuttia.
  5. Poista ruusukaalien uloimmat lehdet ja kuivat kannat. Halkaise suurimmat. Lisää pataan ruusukaalit ja kerma. Hauduta vielä 15 minuuttia.

Vinkki! Padan voi hauduttaa edellisenä päivänä ja jatkaa tarjoilupäivänä ruusukaalien ja kerman lisäämisestä. Jos pata on ollut yön jääkaapissa, pidennä hieman haudutusaikaa.