Tajuton Kokki on lisännyt 14 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.

Tytär tuo taloon poikaystävän, jolla on kainalossaan isältä peritty pizzaresepti sekä muovikassillinen tarvikkeita. Kun kuulen perintölätyn ainesosat, uumoilen parasta. Se osoittautuu aiheelliseksi. En ole koskaan elämässäni syönyt niin hyvää pizzaa.

Tämä pizza rakennetaan kahden näytökseksen aikana. Täytettä on vähän, ja tomaattikastikkeen virkaa toimittaa sitruunan mehu.

Hyvä niin, sillä tomaatti jakaa perheen kahtia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
45 min

ISÄN, POJAN JA TAIVAALLISEN PIZZAN NIMEEN

Ainekset

Pizzapohja, kaksi pellillistä
25
gr
hiivaa
3
dl
kädenlämpöistä vettä
5-7
dl
vehnäjauhoja
hippusen suolaa
loraus oliiviöljyä
Ennen uunia pizzan päälle
loraus oliiviöljyä
2
pkt
puhvelinmaitomozzarellaa
tuoretta basilikaa
sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
2
kpl
murskattuja valkosipulinkynsiä
Uunin jälkeen pizzan päälle
runsaasti tuoretta rucolaa
1
kpl
sitruunan mehu
hyvää parmesania lastuina

Työvaiheet

Hiiva murustellaan kädenlämpöiseen veteen, lisätään suola ja osa jauhoista, sekoitetaan puuhaarukalla. Lisätään loput jauhot, loraus öljyä ja vaivataan irtoavaksi, notkeaksi taikinapalloksi. Asetetaan kulho vedottomaan, lämpimään paikkaan ja nostatetaan kaksinkertaiseksi. Nostatus kestää puolisen tuntia.

Uuni väännetään 275 asteeseen. Otetaan taikina ja jaetaan se kahtia. Kaulitaan taikina mahdollisimman ohueksi, jolloin saadaan kaksi pellin kokoista pizzapohjaa. Karjalanpiirakoiden kaulimiseen tarkoitettu pulikka on tähän oiva väline.

Pohja voidellaan oliiviöljyä ja sen päälle murustellaan yksi mozzarella, murskattua valkosipulia, hiukan suolaa, mustapippuria sekä basilikanlehtiä. Työnnetään tässä vaiheessa vielä valjulta näyttävä komeus uuniin. Paistetaan pizzaa 275 asteessa uunin alatasolla 5-10 minuuttia. Kun pizzan reunat on hiukan ovat ruskistunut, otetaan se pois uunista. Levitetään päälle runsaasti tuoreita rucolanlehtiä, reippaasti sitruunan mehua sekä hyvää parmesania lastuina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla