Kodin Kuvalehti on lisännyt 561 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Pia Inberg

Paahtovanukkaan sisältä löytyy pääsiäisyllätys.

Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
1 tunti 30 minuuttia + jäähdytys
Vaikeustaso
Kohtalainen

Mämmivanukas

Ainekset

4
dl
kermaa
1
dl
täysmaitoa
1
vaniljatanko
5
keltuaista
½
dl
sokeria
2
dl
mämmiä
Päälle
hienoa ruokokidesokeria

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Kaada kattilaan kerma ja maito. Halkaise vaniljatanko. Raaputa sisus kattilaan ja pudota sinne myös tanko. Kiehauta ja nosta kattila liedeltä. Nosta pois vaniljatanko.
  2. Erottele kananmunista keltuaiset. Vatkaa keltuaisia ja sokeria hetken kevyesti.
  3. Kaada kuuma maito-kerma­seos koko ajan sekoittaen keltuaisten päälle. 
  4. Lisää mämmi ja kuumenna mutta älä keitä. Kaada seos uuninkestäviin vuokiin.
  5. Laita vuoat syvälle uunipellille. Kaada pellille vuokien puoleen väliin asti kuumaa vettä. Paista uunin alatasolla noin tunnin ajan. Vanukas on valmista, kun massa on hyytynyt mutta ei kovaa.
  6. Jäähdytä annokset jääkaapissa. Ripottele pinnalle sokeria juuri ennen tarjoilua.
  7. Paahda pinta kaasupolttimella karamellimaiseksi ja rapeaksi. Rapeutus onnistuu myös uunissa grillivastuksen alla.

Vinkki! Jos haluat, että mämmi maistuu vahvasti, lisää sitä desilitra enemmän. Voit tehdä vanukkaat edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan.

Ihan maidotonta meininkiä on lisännyt 9 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Herkullinen savulohiviettelys tarjoiluvalmiina
Herkullinen savulohiviettelys tarjoiluvalmiina
Lohiviettelys ja ruisnapit
Lohiviettelys ja ruisnapit

Kauppojen palvelutiskillä tarjottavaa herkullista lohiviettelystä voit ihan hyvin valmistaa itsekin - vieläpä maidottomana ja laktoosittomana. Herkullisen makuinen ja näyttävä lohiviettelyssalaatti sopii pienten ruisnappien, ruokaisten smörrebrödien ja uuniperunoiden täytteeksi.

Voit valmistaa lohiviettelystä myös ihan tavallisen arkiruoan, kuten kasvispihvien lisukkeeksi. Savulohiviettelys viettelee nimensä mukaisesti, salaattia ei sitten jää koskaan ”yli”, sen viimeiset nokareet sipaistaan sukkelaan viimeistään iltapalaksi voileivän päälle.

Kurkkaa ainekset ja...

Kommentit (0)

Vain elämää on lisännyt 61 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
Ohje Roope Rask Kuva Petri Aho

Anne Mattilan päivänä Satulinnassa syödään laulajan lempiruokaa, tomaattikeittoa. Keitto saa ihanan makunsa paahdetuista kasviksista ja tilkasta valkoviiniä. 

Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + 50 min kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Anne Mattilan tomaattikeitto

Ainekset

noin 1
kg
kypsiä tomaatteja
2
sipulia
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
pieni
palsternakka
1/2
dl
oliiviöljyä
noin 1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
1
rkl
sokeria
½–1
ruukkua
tuoretta basilikaa
2
dl
valkoviiniä
noin 4
dl
kasvislientä
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Puolita tomaatit ja poista kannat. Kuori sipulit, valkosipulinkynnet, porkkana ja palsternakka. Paloittele kasvikset ja levitä ne laakeaan vuokaan tai leivinpaperin päälle pellille. Valele kasvikset öljyllä. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
  2. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat saaneet hieman väriä.
  3. Kumoa kasvikset kattilaan. Lisää sokeri, basilikan oksat ja valkoviini. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää kasvisliemi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia.
  4. Soseuta ja lisää kerma.

Vinkki! Tarjoa keitto Anne Mattilan tapaan katkarapulisukkeen kanssa. Ohjeen löydät täältä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1778 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Twin Peaks -henkinen kirsikkapiirakka on niin hyvää, että se meinaa viedä järjen. Jos saat käsiisi kirsikoita, älä ohita tätä ohjetta.

Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
1 t 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Amerikkalainen kirsikkapiiras

Ainekset

150
g
voita
4
dl
vehnäjauhoja
1/2
dl
tomusokeria
1
rkl
vettä
1
kananmuna
Täyte
1 1/2
l
kirsikoita
1
sitruuna
2
dl
hillosokeria
1
rkl
perunajauhoja
1
vaniljatanko
Lisäksi
1
kananmuna
n. 2
rkl
sokeria

Työvaiheet

  1. Paloittele voi kulhoon. Lisää jauhot ja tomusokeri ja nypi aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa noin 30 minuuttia.
  2. Valmista sillä aikaa täyte. Poista kirsikoista kivet. Pese ja raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Sekoita kirsikat, sitruunankuori ja -mehu, sokeri ja perunajauho kattilassa. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kattilaan. Lisää vielä tangonpuolikkaat mukaan. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Poista vaniljatangon palat.
  3. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Ota taikinasta 2/3 ja kauli se levyksi, joka yltää piirakkavuoan (Ø noin 22–24 cm) pohjalle ja reunoille. Asettele taikina vuokaan ja kaada kirsikkatäyte päälle. Kauli loppu taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin 25 cm pitkäksi levyksi ja leikkaa se taikinapyörällä noin sentin levyisiksi suikaleiksi. Tee niistä ristikko piirakan päälle. Voitele ristikko kananmunalla ja ripottele sokeria voideltuihin kohtiin. Paista uunissa 35 minuuttia.
  4. Tarjoa piiras lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Kommentit (2)

Vierailija

Osuvasti otsikoitu :)
Oli kyllä paras piiras pitkään aikaan, jonka olen leiponut!

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Ihana kuulla! Välitämme terveiset reseptin laatijalle :)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1778 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
Ohje Christiina Aaltio Kuva Sami Repo

Inkivääri terästää helpon ja mehevän ricotta-luumutortun.

Annoksia
6-12
Valmistusaika
1 t + vetäytyminen 1 t + siirappi 4 t
Vaikeustaso
Helppo

Inkivääri-luumutorttu

Ainekset

250
g
voita
4
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
250
g
maitorahkaa
2
rkl
raastettua inkivääriä
1/4
dl ruokosokeria
Täyte
12-16
luumua
350
g
ricottajuustoa
3
rkl
ruokosokeria
1
dl
hasselpähkinöitä
Voiteluun
1
kananmuna
1/2
dl
inkiväärisiirappia

Työvaiheet

  1. Valmista ensin inkiväärisiirappi (ks. ohje alla).
  2. Kuutioi voi kulhossa. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Lisää jauhot ja rahka kulhoon ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Lisää inkivääri ja sokeri. Kääri taikina tuorekelmun sisään ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään 1 tunniksi.
  3. Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen. Pese ja halkaise luumut. Poista kivet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
  4. Jaa taikina 3 osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä pyöreiksi pohjiksi (Ø 25 cm).
  5. Levitä pohjille tasainen kerros ricottaa niin, että 2 cm reunoista jää ilman juustoa. Levitä luumut ricotan päälle. Ripottele sokeri ja pähkinät pinnalle. Taittele ja paina reunat juuston päälle ja voitele munalla. Nosta piirakat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  6. Paista uunin keskitasolla noin 15–20 minuuttia eli kunnes reunat ovat kauniin värisiä. Voitele valmiin tortun pinta inkiväärisiirapilla.

VINKKI! Voit tehdä taikinasta myös 6–8 pientä annospiirakkaa.

Inkiväärisiirappi

Ainekset

6
dl
vettä
5
dl
ruokosokeria
200
g
inkivääriä
1/4
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita vesi ja sokeri kattilaan.Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Kuori ja kuutioi inkivääri noppakuution kokoisiksi paloiksi ja lisää sokeriveteen hautumaan. Keitä seosta poreillen matalalla lämmöllä noin 4 tuntia eli kunnes liemi on muuttunut siirappimaiseksi. Lisää lopuksi ripaus suolaa.
  2. Voit jättää inkivääripalat siirappiin tai siivilöidä ja kuivattaa ne yön yli leivinpaperin päällä. Halutessasi pyöräytä kuivatut inkivääripalat sokerissa ja tarjoa karamellin tapaan.
  3. Inkiväärisiirappi säilyy tiiviissä pullossa huoneenlämmössä kuukauden.

Kommentit (0)