Mustikka-aprikoosigalette sopii täydellisesti mökkioloihin. Rustiikkisessa pohjassa ruisjauhoja ja täytteessä hedelmäisyyttä korostaa tuore timjami.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4-6
Mustikka-aprikoosigalette
Ainesosat
Pohja
50
g
ruisjauhoja
150
g
vehnäjauhoja
2
rkl
sokeri
100
g
kylmää voita
1/4
tl
suolaa
2
rkl
kylmää vettä
Täyte
6
aprikoosia
4
dl
mustikoita
2
rkl
tuoretta timjamia (tai 2 tl kuivattua)
½
sitruunan raastettu kuori
1
kananmuna
2
rkl
fariinisokeria
1
rkl
perunajauhoja
Voiteluun
1
kananmuna
2
rkl
fariinisokeria
Vaiheet
- Valmista piirakkapohja: Yhdistä kulhossa jauhot, sokeri ja suola. Kuutioi voi ja nypi se joukkoon, kunnes voi on sekoittunut taikinaan. Lisää lopuksi vielä kylmä vesi ja sekoita joukkoon. Muotoile taikinasta kiinteä pallo. Älä vaivaa taikinaa liikaa, jottei siihen muodostu ylimääräistä sitkoa. Pistä taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
- Valmista täyte: Pilko aprikoosit haluamasi kokoisiksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Kauli jäähtynyt piirakkapohja isoksi ohueksi levyksi. Saatat tarvita jauhoja apuna.
- Levitä täyte kaulitun pohjan keskelle. Kääntele taikinan reunat täytteen päälle.
- Voitele reunat kananmunalla ja ripottele reunoille vielä sokeria.
- Paista n. 25-30 minuuttia.
- Tarjoa turkkilaisen jugurtin ja hunajan kanssa.