Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2152 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Juustoa teessä? Kyllä vain, ja lisäksi samettista seesamitahnaa eli tahinia mausteena. Vuoden 2020 mielenkiintoisin jälkkärijuoma on tässä.

Juustotee kuulostaa ällöttävältä, jos mieleen nousee kuva kuumassa teessä pehmenevästä palasta Oltermannia. Todellisuudessa muun muassa Kapkaupungin, Los Angelesin ja Shanghain trendikuppiloissa suosittu juoma ei ole juuri kermakaakaota kummallisempi. Sen pinnalle lisätty juusto on samettista vaahtoa, esimerkiksi vatkattua mascarponea.

Vaahtopintaiselta oluelta näyttävää juustoteetä valmistetaan suolaisina ja makeina versioina ja eri väreissä, joista suosiossa ovat erityisesti pinkki ja matchanvihreä. Kuten monet aasialaiset trendiherkut, myös juustotee tulee Taiwanista, ja viime syksynä siitä innostui muun muassa Ruotsin kokkimaajoukkue. Ehkä juoma hiipii vähitellen myös Suomen kahviloihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + jäähdyttäminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Tahini-juustotee

Ainekset

6
dl
teejuomaa (esim. earl grey)
1
rkl
hunajaa
100
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
rkl
tahinia
1–2
rkl
sokeria
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Hauduta tee ja makeuta se hunajalla. Jäähdytä tee huoneenlämpöiseksi.
  2. Notkista tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon tahini ja sokeri. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja yhdistä se tuorejuusto-tahiniseokseen.
  3. Jaa tee laseihin ja lusikoi tuorejuustoseos juoman pinnalle. Tarjoa jälkiruokana tai makeana välipalana.

Kommentit (1)

Vierailija

Ei kovin kummoinen tee. Tein tätä mustaan teehen ja maustettuun teehen, mutta kummastakaan ei tullut niin hyvää, että tätä toiste tekisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä marenkikakku on näyttävä kolmikerroksinen herkku. Makea marenki ja mantelimassa ovat täydellinen makupari raikkaalle vadelmalle ja granaattiomenalle. Kakusta löytyy myös täyteläisen herkullista tuorejuustolla ja vaniljalla maustettua kermavaahtoa. Tätä kakkua ei voi vastustaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1,5 h + paistaminen 1,5 h + jäähdytys 1 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava vadelma-marenkikakku

Ainekset

Marenkipohjat
4
kpl
valkuaisia
2
dl
taloussokeria
1/2
tl
suolaa
2
tl
sitruunamehua
Täytteet
1
kpl
granaattiomena
3
dl
kuohukermaa
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
tl
vaniljatahnaa (tai 3 tl vaniljasokeria)
200
g
mantelimassaa
300
g
tuoreita vadelmia
Koristelu
tuoreita vadelmia
granaattiomenan siemeniä
marenkeja
pakastekuivattua vadelmarouhetta
koristehelmiä
tuoretta minttua

Työvaiheet

Marenkipohjat:
Laita valkuaiset ja puolet sokerista yleiskoneen kulhoon.
Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada loput sokerista joukkoon samalla koko ajan vatkaten.
Lisää joukkoon vielä suola ja sitruunamehu ja vatkaa vielä vähintään 5 minuuttia.

Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla.
Nostele marenkimassasta toisella pellille kaksi ja toiselle yksi eli yhteensä kolme saman kokoista kekoa.
Levitä marenkia ruokalusikan tai nuolijan avulla siten, että saat kolme ympyrän muotoista pari senttiä paksua ja n. 20 cm halkaisijaltaan olevaa marenkipohjaa.
Paista 120-asteisessa uunissa 1,5 h.
Ota pellit uunista ja jätä pohjat jäähtymään vähintään tunniksi.

Täyttäminen:
Halkaise granaattiomena ja lohko puolikkaat vielä pariin osaan.
Laita isoon kulhoon reilusti vettä ja irrota granaattiomenan siemenet lohkoistaan veden pinnan alla, jolloin säästyt sotkulta. Lopuksi kuivaa granaattiomenan siemenet talouspaperilla.
Vatkaa kerma kuohkeaksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljatahna. Vatkaa seos jämäkäksi vaahdoksi.
Laita kermaseos pursotinpussiin, johon olet valinnut mieleisesi tyllan.
Viipaloi mantelimassa ohuiksi viipaleiksi.

Nosta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluastialle.
Pursota päälle puolet kermavaahdosta.
Asettele kermavaahdon päälle puolet mantelimassaviipaleista, vadelmista ja granaattiomenan siemenistä.
Nosta täytteiden päälle toinen marenkipohja ja täytä samalla tavalla kuin ensimmäinen.
Päällimmäiseksi laita kolmas marenkilevy ja koristele haluamallasi tavalla.
Nauti heti!

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1085 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Pinkki drinkki tuo iltaan ripauksen luksusta! Tässä lasillisessa maistuu raikas verigreippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1
Valmistusaika
5 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruby Gin

Ainekset

4
cl
giniä
½
verigreipin mehu (eli noin ½ dl)
Lisäksi
noin 2
dl
russchian-mikseriä (esim. Schweppes)
jäitä
rosmariininoksa

Työvaiheet

  1. Täytä lasi jäillä. Mittaa päälle gini ja purista verigreipin mehu. Kaada lasi täyteen russchiania.
  2. Koristele rosmariinilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1085 reseptiä.
Linkitetty 15 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Terveellinen mutta huippuherkullinen pirtelö hämää suklaisuudellaan! Ainesosaluettelon kikherneitä ei kannata säikähtää – kun pirtelöä maistaa, ei uskoisi, että joukossa on niitäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
5 min
Vaikeustaso
Helppo

Maapähkinäpirtelö

Ainekset

1
dl
kikherneitä
2
paloiteltua ja pakastettua banaania
4
taatelia
2
rkl
maapähkinävoita
2
rkl
kaakaojauhetta
ripaus
suolaa
noin 3
dl
mantelimaitoa (tai kauramaitoa)
Lisäksi
vaahdotettua kauravispiä (tai soijavispiä)

Työvaiheet

  1. Valuta ja huuhtele kikherneet. Mittaa kaikki ainekset mantelimaitoa lukuunottamatta tehosekoittimen kulhoon. Aja tasaiseksi ja lisää neste erissä, kunnes pirtelö on sopivaa.
  2. Vaahdota päälle kasvivispiä ja tarjoa heti.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1085 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Tämä jäätelö valmistuu ilman jäätelökonetta eikä jäätelöä tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana. Täydellistä! Tarjoa valmis herkku suosikkihedelmiesi kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
10 min + pakastus vähintään 4 h
Vaikeustaso
Helppo

Mantelijäätelö hedelmillä

Ainekset

1
tlk (320 g)
kondensoitua kookosmaitoa
1
tlk
soijavispiä
1
tlk
kauravispiä (tai 2 tlk jompaakumpaa)
½
prk (250 g)
mantelinmakuista soijajogurttia
Lisäksi
paahdettuja manteleita, kookoslastuja ja hedelmiä

Työvaiheet

  1. Viilennä kondensoitu maito jääkaapissa. Vatkaa vispit ja kondensoitu maito keskenään pehmeäksi vaahdoksi, noin 5 minuuttia. Sekoita jogurtti jäätelömassan joukkoon.
  2. Peitä kulho tuorekelmulla ja siirrä pakastimeen yöksi. Jäätelöä ei tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana.
  3. Tarjoa manteleiden, kookoslastujen ja hedelmien kanssa.

Kommentit (0)