Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 913 keittokirjaan.
Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Maailman monikäyttöisin kakkuresepti.

Kakkutaikina, joka taipuu moneen. Kokeile siitä muunneltuja banaanileipää, marjapiirakkaa ja päärynä-kinuskikakkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8-10
Valmistusaika
15 min + 35 min paisto
Vaikeustaso
Helppo

Luottokakun perusohje

Ainekset

150
g
voita
2
dl
maustamatonta jogurttia
2
munaa
4
dl
vehnäjauhoja
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
soodaa
Vuokaan
voita
korppujauhoja

Työvaiheet

1. Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sulata voi mikrossa tai pienessä kattilassa hellalla. Sekoita leivontakulhossa jogurtti ja voisula. Lisää munat ja sekoita voimakkaasti puuharukalla tai pyörövispilällä.

2. Lisää kaikki kuivat aineet niin, että kohotusaineet menevät hyvin sekaisin. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan. Paista 35 minuuttia.

Kommentit (6)

Tiina K
Seuraa 
Liittynyt19.4.2016

Miksi ohjeessa on sekä leivinjauhetta että soodaa, kun siinä on myös hapanmaitotuotetta? Eikö silloin 1,5 tl soodaa riittäisi?

Tiina Kantola

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Hei, 1,5 tl soodaa voi kokeilla myös. yst.terveisin, Soppa365-toimitus

Henzukka
Seuraa 
Liittynyt24.4.2016

Haluaisin lisätä tämän ohjeen omaan keittokirjaan, mutta se ei onnistunut . En saanut kakkuohjetta kirjaan, vain kakun nimen?

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Hei, onko vielä sama ongelma vai onko kakun ohjeen lisääminen onnistunut keittokirjaan? Yst.terveisin, Soppa365-toimitus

Raili Salmela
Seuraa 
Liittynyt17.3.2016

Hei, miksi näissä resepteissä ei ole tulostusta, olisi näpärää tulostaa kun alkaa laittaa jotain näistä. Muuten kivoja reseptejä!!!
terv. railiruoka

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Hei, tällä hetkellä tuota tulostusominaisuutta ei tosiaan ole, mutta kiitos palautteestasi ja olemme kirjanneet toiveesi ylös. Hauskaa kevättä! yst. terveisin, Soppa 365 toimitus

Ketju on lukittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 8–10 annosta
Valmistusaika
30 min + kypsennys 20 min + jääkaapissa 4 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Limoncellokakku

Ainekset

2
kananmunaa
1
dl
sokeria
1
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
1
(luomu)sitruunan kuori raastettuna
KOSTUTUS
1
rkl
limoncelloa
1
rkl
sokeria
2
rkl
vettä
TÄYTE
3
liivatelehteä
2
rs (à 250 g)
mascarponejuustoa
400
g
kreikkalaista jogurttia (rasvaa 6%)
1
dl
sokeria
1
dl
sitruunamehua
½
dl
limoncelloa
LISÄKSI
1
rkl
voita + vehnäjauhoja (kandeerattuja sitruunaviipaleita)

Työvaiheet

  1. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (Ø 20–22 cm). Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Pese sitruuna ja raasta sen kuori hienoksi. Kääntele jauhoseos ja sitruunankuori muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pese vuoka ja laita pohja takaisin vuokaan.

  2. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 10 minuutiksi.

  3. Vatkaa mascarpone, jogurtti ja sokeri tasaiseksi. Purista sitruunamehu. Kuumenna limoncello ja sitruunamehu pienessä kattilassa. Siirrä syrjään liedeltä. Puristele liivatteista ylimääräinen neste pois ja liuota lehdet limoncello-sitruunamehuseokseen. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia. Sekoita liivate-limoncello-sitruunaliemi ohuena nauhana täyt- teen joukkoon. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

  4. Irrota kakku vadille. (Koristele kandeeratuilla sitruunaviipaleilla.)

Kandeeratut sitruunaviipaleet valmistuvat näin: Kiehauta kattilassa 2 dl vettä ja 2 dl sokeria. Ota kattila liedeltä. Pese ja leikkaa 2 luomusitruunaa ohuiksi viipaleiksi. Laita ne kattilaan noin 5 minuutiksi. Nosta viipaleet reikäkauhalla leivinpaperille. Anna kuivua 1 vrk.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Britapohjat voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja säilyttää yön yli huoneenlämmössä. Myös täytteen voi tehdä valmiiksi ja säilyttää rasiassa jääkaapissa. Jos vieraat saapuvat eri aikaan, on kätevää täyttää ja nostaa yksi kakkuneliö kerrallaan pöytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10–12 palaa
Valmistusaika
30 min + kypsennys 25 min
Vaikeustaso
Helppo

Vanilja-vadelmabrita

Ainekset

150
g
voita huoneenlämpöisenä
dl
sokeria
4
keltuaista
1
vaniljatanko
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
mantelirouhetta
2
tl
leivinjauhetta
dl
maitoa
MARENKI
4
valkuaista
2
dl
sokeria
TÄYTE
3
dl
vadelmia sulatettuna (kotimaisia)
2
prk (à 200 g)
vaniljarahkaa
3
dl
kuohukermaa
LISÄKSI
1
rkl
öljyä
1
rkl
kuivattua vadelmajauhetta
2
dl
tuoreita vadelmia

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet taikinaan. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

  2. Laita leivinpaperi pellille ja sivele se kevyesti öljyllä. Levitä taikina pellille tasaiseksi kerrokseksi.

  3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vielä noin minuutti viimeisen sokerilisäyksen jälkeen. Kauho marenki tähtiterällä varustettuun pursotinpussiin. Pursota pieniksi ruusukkeiksi taikinan päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen täyttämistä.

  4. Sekoita vadelmat rahkan joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele täytteeseen.

  5. Leikkaa jäähtynyt britapohja neljäksi, saman suuruiseksi neliöksi. Lusikoi täyte kahdelle neliöistä ja nosta toiset brita-pohjat päälle. Siivilöi vadelmajauhetta ja asettele vadelmia pinnalle. Tarjoa kakku noin tunnin sisällä täyttämisestä.

Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Raparperihilloke ja omenamehu antavat tiramisuun kesän makua. Viileä herkku sopii erinomaisesti alkukesän juhliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
55 min + tekeytyminen vähintään 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Raparperitiramisu

Ainekset

RAPARPERIHILLOKE
300
g
raparperia
2
rkl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
½
luomusitruunan kuori ja mehu
LISÄKSI
200
g
savoiardikeksejä
KOSTUTUS
1
dl
omenamehua
½
dl
mantelilikööriä (esim. amarettoa)
TÄYTE
2
valkuaista
4
keltuaista
1
dl
sokeria
500
g
mascarponejuustoa
PÄÄLLE
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Paloittele raparperin varret kattilaan. Lisää sokerit ja sitruunan mehu ja kuoriraaste. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Siirrä levyltä ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

  2. Lado puolet kekseistä korkeareunaiseen vuokaan (25x15 cm). Sekoita omenamehu ja manteli- likööri keskenään ja kaada puolet seoksesta keksien päälle. Levitä jäähtynyt raparperihilloke päälle.

  3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri toisessa kulhossa vaahdoksi. Notkista mascarpone ja sekoita keltuaisvaahtoon. Kääntele lopuksi varovasti valkuaisvaahto sekaan. Levitä puolet mascarponevaahdosta vuokaan. Lado päälle loput keksit, kaada loppu likööriseos ja lusikoi loput mascarponevaahdosta päällimmäiseksi.

  4. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

  5. Siivilöi kaakaojauhetta tiramisun pinnalle.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 54 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Torta mantovana on kuivakakun ja tortun sitruunainen rakkauslapsi. Pyöräytä litteän tortun kaveriksi jäätelöpalloja ja kaada lasiin jälkiruokaviiniä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–10
Valmistusaika
20 min + kypsentäminen ja jäähdytys 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Torta mantovana

Ainekset

175
g
voita
3
rkl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna (noin 2 sitruunaa)
3
tl
vaniljasokeria tai 1 tl vaniljatahnaa
4
keltuaista
1
kananmuna
2
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
dl
mantelilastuja
VUOKAAN
voita
VIIMEISTELYYN
tomusokeria
TARJOILUUN
pähkinä- tai vaniljajäätelöä

Työvaiheet

  1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 24–26 cm). Voitele reunat.

  2. Sulata voi ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  3. Pese sitruunat ja raasta tarvittava määrä sitruunankuorta hienoksi raasteeksi. Mausta voisula vaniljasokerilla tai -tahnalla sekä sitruunakuorella.

  4. Erottele keltuaiset kulhoon. Lisää kananmuna. Vatkaa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia, kunnes vaahto on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää sokeri vähitellen, edelleen vatkaten.

  5. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos muna-sokerivaahtoon siivilän läpi vuorotellen voisulan kanssa.

  6. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle mantelilastuja. Kypsennä 180-asteisen uunin alimmalla tasolla 25–35 minuuttia tai kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä.

  7. Irrota kakku vuoasta vadille ja siivilöi pinnalle tomusokeria. Tarjoa jäätelön kanssa.

Vinkki Käytä taikinasta yli jääneet valkuaiset esimerkiksi marenkeihin.