Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1575 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Ohje Taina Vuohelainen Kuva Arto Vuohelainen

Rapeat ranskalaiset palmierit ovat päiväkahvien helppo herkku. Valmiista lehtitaikinasta rullatut leivokset täytetään omenahillolla, rosmariinikermavaahdolla ja saksanpähkinämurulla. Täydellinen yhdistelmä erilaisia tekstuureja ja makuja!

Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Omenalla ja kermavaahdolla täytetyt palmierit

Ainekset

400
g
(1/2 pkt) isoa lehtitaikinalevyä (esim. Sunnuntai)
1
dl
sokeria
Täytteet
1
dl
vispikermaa
1/4
tl
vaniljasokeria
(1
rkl
tomusokeria)
1
tl
kuivattua rosmariinia
1
dl
kiinteää omenahilloa (esim. Meritalo)
ripaus kanelia
6
saksanpähkinää

Työvaiheet

  1. Ota pakastetaikina sulamaan 30 minuuttia ennen leipomista. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  2. Ripottele puolet sokerista työpöydälle. Kauli taikina levyksi (30 x 40 cm) sokerin päällä. Ripota loppu sokeri taikinalevylle ja kauli muutaman kerran, niin että sokeri kiinnittyy taikinaan. Toimi nopeasti, sillä sokeri pehmentää taikinaa.
  3. Rullaa taikina molemmilta pitkiltä sivuilta puoliväliin levyä, niin että rullasta tulee palmierin muotoinen. Nosta rulla leivinpaperille ja kääräise paperin sisään. Jäähdytä taikinarullaa tarvittaessa jääkaapissa 15 minuuttia, jotta sen käsittely on helpompaa.
  4. Ota jäähtynyt rulla jääkaapista ja leikkaa siitä reilun puolen sentin paksuisia viipaleita. Nosta viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja jätä reilu kohoamisvara pikkuleipien väliin. Paista uunin ylätasossa noin 10 minuuttia, kunnes palmierit ovat rapeita ja kullanruskeita. Vedä leivonnaiset leivinpaperin avulle pelliltä ja anna jäähtyä vähintään 10 minuuttia.
  5. Vaahdota kerma. Mausta se sokerilla ja rosmariinilla. Yhdistä hillo ja kaneli toisessa kulhossa. Rouhi pähkinät kevyesti.
  6. Täytä leivonnaiset. Laita nokare hilloa, kermavaahtoa ja vähän rouhittua pähkinää 8 palmierin päälle. Nosta loput palmierit kansiksi. Nauti leivokset espresson kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 819 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Vegaaninen piparitaikina syntyy yhtä näppärästi kuin tavallinenkin, ja ilman erikoisaineita.

Annoksia
5 pellillistä
Valmistusaika
30 min + vetäytyminen yön yli + 1 t leipominen ja paisto
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaniset piparit

Ainekset

2
dl
tummaa siirappia
2
dl
sokeria
250
g
vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
3
tl
piparkakkumaustetta
2
dl
kaurakermaa
2
dl
ruisjauhoja
1
tl
soodaa
1
tl
leivinjauhetta
10
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

 

  1. Mittaa kattilaan siirappi, sokeri, margariini sekä piparkakkumauste. Kuumenna kiehuvaksi ja anna maustua miedolla lämmöllä viisi minuuttia sekoitellen.
  2. Jäähdytä hieman ja lisää kaurakerma. Mittaa ruisjauhot kattilaan. Sekoita sooda ja leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos taikinaan pikkuhiljaa.
  3. Kumoa taikina kelmun päälle ja pakkaa jääkaappiin vetäytymään yön yli.
  4. Ota taikina huoneenlämpöön tuntia ennen leipomista. Kauli taikina jauhotetulla alustalla kahden millin paksuiseksi levyksi ja painele muotilla kuviot. Nosta piparit pellille.
  5. Paista 200 asteessa viisi minuuttia. Piparit palavat helposti, joten pidä niitä koko ajan silmällä!

 

 

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1575 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje Christiina Aaltio Kuva Sami Repo

Tämä syntinen kakku syödään sitten, kun lapset on saatu nukkumaan. Marenkihuippuisen suklaakakun sydämestä löytyy tuoretta rosmariinia ja viskissä kylpeneitä kirsikoita.

Annoksia
8 annosta
Valmistusaika
1 t + 2 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Jouluyön viskikakku

Ainekset

100
g
tummaa suklaata (70 %)
100
g
normaalisuolaista voita
1
rkl
hienonnettua tuoretta rosmariinia
3
kananmunaa
1
dl
sokeria
1
dl
mantelijauhetta
1
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
Jauhottamiseen
2
rkl
voita
2
rkl
kaakaojauhetta
Viskihedelmät
10
pehmeää kuivattua aprikoosia
1
dl
kivettömiä kirsikoita sokeriliemessä
2
dl
viskiä
Sveitsiläinen marenki
3
kananmunanvalkuaista
1 1/2
dl
sokeria
Koristeeksi
manteleita
hasselpähkinöitä
rosmariinia
tomusokeria
(hunajaa)

Työvaiheet

  1. Paloittele aprikoosit. Laita ne ja kirsikat viskiin maustumaan vähintään 2 tunniksi.
  2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele pieni irtopohjainen kakkuvuoka (Ø n. 17 cm) ja jauhota se kaakaojauheella.
  3. Paloittele voi ja suklaa kattilaan. Sulata ne miedolla lämmöllä. Hienonna rosmariini joukkoon.
  4. Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kuiva-aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Lisää suklaa varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan.
  5. Paista kakkua uunin alatasossa noin 25 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä. Voit tehdä kakun tarvittaessa tähän saakka tarjoamista edeltävänä päivänä.
  6. Valmista marenki vesihauteessa. Erottele valkuaiset teräs- tai lasikulhoon, joka on tarpeeksi iso istumaan kattilan päälle. Laita kattilaan vettä niin, että se juuri ja juuri hipoo kulhon pohjaa. Kuumenna vesi höyryäväksi. Lisää sokeri valkuaisten joukkoon ja nosta kulho kattilan päälle. Sekoittele sokeri-valkuaisseosta silloin tällöin, kunnes sokeri sulaa ja lämpötila on noin 60 astetta. Varo, ettei valkuainen ala hyytyä. Nosta kattila levyltä. Vatkaa marenkimassaa vesihauteessa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia, kunnes se on kovaa, valkoista vaahtoa.
  7. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Lusikoi osa marinoituneista hedelmistä ja muutama ruokalusikallinen viskiä kakun keskelle syntyneeseen syvennykseen. Säästä loppu viski ja osa hedelmistä koristeluun. Lusikoi marenki kakun päälle kuohkeaksi kuorrutteeksi. Halutessasi voit paahtaa marengin pinnan kaasupolttimella.
  8. Koristele kakku pähkinöillä, hedelmillä ja rosmariinilla. Siivilöi tomusokeria lehtien päälle. Kakku säilyy täytettynä pari päivää. Halutessasi voit sekoittaa lopun viskiliemen tilkkaan hunajaa ja kaataa liemen kakun pinnalle juuri ennen tarjoamista.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1575 reseptiä.
Linkitetty 33 keittokirjaan.
OHJE Taina Vilkuna KUVA Panu Pälviä

Klassinen tiramisu ei muutoksia kaipaa! Tämä ohje on mitoitettu kahdeksalle. Herkku uppoaa helposti kuitenkin esimerkiksi myös neljään suuhun, eikä yhtään jää yli.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + tekeytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Täydellinen tiramisu

Ainekset

150
g
Savoiardi (Ladyfingers) -keksejä
2
dl
espressoa
1
dl
marsala-viiniä
4
kananmunaa
1
dl
sokeria
3
prk (750 g)
mascarponea
loraus
kahvilikööriä
Pinnalle
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Asettele keksit (neliön tai suorakaiteen muotoisen) vuoan pohjalle. Sekoita espresso ja viini keskenään ja kaada seos keksien päälle.
  2. Erottele keltuaiset valkuaisista. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa vaahdoksi.
  3. Sekoita mascarpone keltuaisvaahdon kanssa. Lorauta kahvilikööriä joukkoon. Lisää valkuaisvaahto lopuksi varovasti nuolijalla käännellen joukkoon.
  4. Lusikoi vaahto vuokaan keksi-kerroksen päälle. Anna tiramisun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1575 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Kati Pohja KUVA Arto Vuohelainen

Klassinen makuyhdistelmä uudella tavalla. Ripaus chiliä piristää söpöt stilton-päärynäpiiraat.

Annoksia
18 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Stilton-päärynäpiiraat

Ainekset

250
g
huoneenlämpöistä voita
250
g
maitorahkaa
4
dl
vehnäjauhoa
2
tl
leivinjauhetta
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
Täyte
3-4
päärynäää
2
rkl
makeaa chilikastiketta
1
dl
pekaanipähkinöitä hienonnettuna
100
g
Stiltonia tai Aurajuustoa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
sitruunan mehua

Työvaiheet

  1. Sekoita voi ja rahka. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri. Lisää jauhoseos voi-rahkaseokseen. Vaivaa taikinaa mahdollisimman vähän. Muotoile taikinasta pallo, ja anna sen jähmettyä kylmässä noin 1 t.
  2. Jaa taikina noin 18 palaan. Kauli palat jauhotetulla pöydällä 1–2 mm:n paksuisiksi, halkaisijaltaan 15 cm:n kokoisiksi pyörylöiksi.
  3. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  4. Leikkaa päärynät ohuiksi viipaleiksi.Voitele piiraiden keskiosat pullasudilla chilikastikkeella. Ripottele chilikastikkeen päälle hienonnettuja pähkinöitä ja homejuustomuruja. Nosta piirakoiden reunoja hiukan ylöspäin. Asettele 2–3 päärynäviipaletta kunkin piiraan päälle. Ripottele lopuksi päärynöiden pinnalle chiliä ja muutama tippa sitruunan mehua. Paista piirakoita uunin keskitasossa noin 20 min.

Vinkki! Kuorineen viipaloidut päärynät, joissa on siemenkota jäljellä, ovat kauniita piiraiden pinnassa. Siemenet kannattaa kuitenkin poistaa, sillä niitä on ikävä syödä.