Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1841 reseptiä.
Linkitetty 46 keittokirjaan.
Ohje Taina Vuohelainen Kuva Arto Vuohelainen

Raparperihyrrä on tiramisun kaunis koriste.

Annoksia
6
Valmistusaika
30 min + vetäytyminen 3 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Raparperitiramisu

Ainekset

3
dl
vispikermaa
250
g
mascarponejuustoa
1
rkl
(luomu)appelsiinin kuorta
1
dl
vahvaa kahvia
3
tl
sokeria
12
savoiardikeksiä
2-3
dl
raparperihilloa
Koristeet
500
g
raparperia
1 1/2
dl
sokeria
1/2
dl
vettä

Työvaiheet

  • Tee koristeet. Kuori raparperit ja leikkaa ne pituussuunnassa ohuiksi suikaleiksi. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa, lisää raparperit ja jätä ne pehmenemään kuumaan liemeen. 
  • Vaahdota kerma sähkövatkaimella jämäkäksi vaahdoksi. Notkista mascarpone ja sekoita se vaahtoon. Raasta joukkoon appelsiininkuori.
  • Sekoita kahvi ja sokeri kulhossa. Kasta puolet kekseistä nopeasti kahviin ja lado ne pyöreään korkeareunaiseen astiaan (ø16–18 cm, korkeus 8 cm). Keksien ei tarvitse olla kokonaisia, vaan voit pilkkoa niitä. Lusikoi puolet raparperihillosta kekseille ja levitä puolet mascarponevaahdosta hillon päälle. Tee kekseistä toinen kerros. Lusikoi loppu hillo kekseille ja mascarponevaahto pinnalle.
  • Valuta ja kuivaa raparperisuikaleet. Asettele ne tiramisun päälle kierteiseen muotoon. Jäähdytä tiramisua jääkaapissa vähintään kolme tuntia tai yön yli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1841 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Nämä puhtipallerot maistuvat porkkanakakulta, mutta tekevät hyvää.

Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkanakakkupallot

Ainekset

1
porkkana
dl
saksanpähkinöitä
1
dl
kaurahiutaleita
1
dl
rusinoita
1
tl
piparkakkumaustetta
2
rkl
omenahilloa
1
rkl
kookosöljyä
1/4
tl
merisuolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta porkkana hienoksi.
  2. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes seos on melko tasaista. Siihen saa jäädä purutuntumaa.
  3. Pyörittele seoksesta 16 palloa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1841 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Herkulliset välipalapallot syntyvät alle vartissa - melkein pelkällä pyörittelyn vaivalla.

Annoksia
16
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kookos-mantelipallot

Ainekset

dl
mantelirouhetta
1
dl
maapähkinävoita
1
dl
kookoshiutaleita
2
limetin kuori raastettuna
2
rkl
hunajaa
päälle
1
dl
kookoshiutaleita

Työvaiheet

  1. Laita mantelirouhe, maapähkinävoi ja kookoshiutaleet tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista.
  2. Pese limetit ja raasta niiden vihreä kuori-osa hienoksi raasteeksi. Lisää kuoriraaste ja hunaja palloseokseen.
  3. Pyörittele seoksesta 16 palloa ja kierittele ne kookoshiutaleissa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 572 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Tuomas Kolehmainen

Tässä se on: suklaajuustokakku, jota olet etsinyt! Tämä kakku maistuu kaikille ja sopii myös vegaaneille. Pieni mutta täyteläinen suklaajuustokakku on todella riittoisa.

Tarkista, että ostat vegaanisia keksejä. Esimerkiksi Pirkan ja LU:n digestivet eivät sisällä eläinperäisiä tuotteita.

Annoksia
20
Valmistusaika
40 min + 10 t hyytyminen

Vegaaninen suklaajuustokakku

Ainekset

Pohja
150
g
digestivekeksejä
50
g
maidotonta rasiamargariinia (sininen Keiju)
2
tl
espresso-pikakahvijauhetta
Suklaamousse
1
dl
vahvaa kahvijuomaa
1
dl
kauramaitoa (esim. Oatly iKaffe)
2
ps (à 4 g)
Vegegel-jauhetta (Oetker)
200
g
vegaanista tummaa suklaata
1
prk (2½ dl)
vaahtoutuvaa soijakermaa (Alpro)
1
prk (150 g)
vegaanista tuorejuustoa (Oatly på mackan)
3/4
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Viimeistelyyn
20
g
vegaanista suklaata rouhittuna
syötäviä kukkia

Työvaiheet

  1. Murskaa keksit esimerkiksi monitoimikoneen leikkuuterällä. Mittaa murujen joukkoon kylmä rasva ja pikakahvijauhe. Sekoita tasaiseksi.
  2. Vuoraa pieni irtopohjavuoka (Ø 18 cm) leivinpaperilla. Kumoa keksiseos vuokaan. Taputtele se vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
  3. Mittaa kahvi ja kauramaito kattilaan. Lisää Vegegel-jauhe. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kuplahtaa kerran ja muuttuu väriltään kirkkaaksi. Nosta liedeltä. Anna jäähtyä muun täytteen valmistuksen ajan.
  4. Sulata suklaa varovasti mikroaaltouunissa. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  5. Vatkaa soijakerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  6. Lisää huoneenlämpöinen suklaa ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa sitten joukkoon Vegegel-liuos.
  7. Kaada suklaamousse pohjan päälle vuokaan. Muotoile pinta lusikalla kauniin huolettomaksi. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.
  8. Viimeistele suklaarouheella ja syötävillä kukilla.

Vinkki! Kakkuun on käytetty Fazerin Premium-suklaata, joka on valmistettu ilman maitoa. Tuotteessa on kuitenkin maininta, että se saattaa sisältää maitojauhetta tuotantolinjan jäämien vuoksi. Kakun pinnalla on syötäviä pelargonin kukintoja, joita tuottaa esimerkiksi Mimis.

Kommentit (0)

Ihan maidotonta on lisännyt 25 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
Voitko vastustaa? Juuri paistettuja herkullisia lettuja!
Voitko vastustaa? Juuri paistettuja herkullisia lettuja!

Lämpimät, juuri paistetut letut ovat ihan maagisia, niitä ei voi noin vain ohittaa. Jo räiskäleiden tuoksu kaappaa jokaisen makunystyrät. Letuissa on jotain ihanan lohduttavaa, olisiko se niiden tuttu ja turvallinen maku vai muistot kivoista lapsuuden lettukekkereistä?

Gluteenittoman lettutaikinan haasteet

Onneksi letuista ei tarvitse luopua vaikka noudattaisi maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Kasvismaidot sopivat täydellisesti lettutaikinaan, gluteenittomat jauhot sen sijaan tuovat hieman lisähaastetta. Koska gluteenittomissa...

Annoksia
6-7
Vaikeustaso
Helppo

Parhaat maidottomat ja gluteenittomat letut

Ainekset

5
dl
mantelimaitoa (paahdettu, makeuttamaton)
1
kpl
kananmuna
2
rkl
rypsiöljyä
1,5
dl
gluteenitonta jauhoseosta
2
tl
psylliumjauhetta (hieno karkeus)
2
tl
hienoa sokeria
0,5
tl
suolaa
Paistamiseen kasvismargariinia tai rypsiöljyä.
Varaa lisäksi noin 0,5 dl mantelimaitoa, jos haluat notkistaa lettutaikinaa lisää paiston aikana.

Työvaiheet

1. Sekoita vispilällä kulhossa mantelimaito, kananmuna ja rypsiöljy. Yhdistä kuivat ainekset keskenään, lisää nesteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota kunnolla, vähintään 30 minuuttia. Taikina saattaa turvota kulhossa lisää myös paistamisen aikana. Jos taikina tuntuu liian jäykältä, lisää tilkka mantelimaitoa, sekoita ja jatka paistamista.

2. Lämmitä teflonpintainen paistinpannu kuumaksi ja paista letut kasvismargariinilla tai rypsiöljyllä. Paiston aikana lettu turpoaa hieman, mutta lautasella jäähtyessään se palautuu ohueksi.

Nauti letut tuoreeltaan makean tai suolaisen täytteen kera. Letut maistuu hyviltä myös seuraavana päivänä. Säilytä ylijääneet räiskäleet jääkaapissa ja lämmitä niitä joko mikroaaltouunissa tai pannulla.

Kommentit (0)