Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 190 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Sami Repo

Sitruunainen juustokakku sai hauskan vanukasmaisen muodon. Sen kanssa tarjotaan omenaista hilloketta ja keksinmuruja. Keksit voi halutessaan murustella jo ennen paistamista purkkien pohjalle.

Jos illallispöytään on saapumassa vain muutama vieras, jälkiruokaan on aikaa panostaa. Raikas ja sitruunainen juustokakku on sellaisenaan ihana päätös aterialle, mutta purkissa tarjottavat juustokakut ovat suorastaan valloittavia.

Jälkiruoan valmistus aloitetaan sekoittamalla vanukkaan ainekset yhteen, jonka jälkeen massa annostellaan uuninkestäviin purkkeihin tai kulhoihin. Nämä vanukkaat vaativat kypsyäkseen uunia, jotta tuorejuustoseos hyytyy.

Jäähtyneet vanukkaat viimeistellään keksimuruilla, esimerkiksi muro- tai kaurakekseillä. Kotitekoinen ja hieman hapokas omenahilloke on myös herkullinen lisuke sitruunaisille vanukkaille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
15 minuuttia + 4 tuntia 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Sitruunainen juustokakku purkissa

Ainekset

1 1/2
dl
sokeria
2
pkt
(yht. 400 g) maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
3
tl
raastettua sitruunankuorta
2
(luomu)kananmunaa
1/2
dl
kuohukermaa
2
tl
vaniljasokeria
TARJOILUUN
3
dl
omenahilloketta (ohje alempana)
8–12
keksiä (esim. digestive, muro tai kaura)

Työvaiheet

  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Mittaa sokeri, tuorejuusto ja sitruunankuori kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää seokseen kerma ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.
  2. Kaada seos vetoisuudeltaan noin 2 dl purkkeihin. Nosta purkit uunivuokaan. Kaada vuokaan kiehuvaa vettä siten, että vedenpinta ulottuu purkkien puoliväliin. Paista uunissa noin 25 min tai kunnes juustoseos on keskeltä vielä hieman tytisevää. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Peitä kelmulla tai kannella.
  3. Nosta jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 4 t. Murustele jäähtyneiden juustokakkujen päälle keksiä ja tarjoa omenahilloketta.

Vinkki!

Voit myös halutessasi murustella keksit ennen paistamista purkkien pohjalle ja kaataa juustomassan niiden päälle.

Omenahilloke

Ainekset

500
g
omenoita (hapokas lajike)
3/4–1
dl
vettä
1
kanelitanko
1 1/2
dl
Hillo-marmeladisokeria

Työvaiheet

  1. Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa hedelmät pieniksi kuutioiksi. Laita omenat kattilaan ja lisää vesi. Kuumenna keskilämmöllä. Kun vesihöyryä alkaa muodostua, lisää kanelitanko ja hillo-marmeladisokeri. Sekoita ja anna hilloutua miedolla lämmöllä 5–10 min. Lusikoi valmis hilloke puhtaaseen purkkiin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  2. Säilytä hilloke jääkaapissa. Se sopii juustokakun, jäätelön tai vaikkapa aamupuuron kanssa tarjottavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Ei vuokaa, uunia eikä liivatetta! Hirmu helppo juustokakku sopii kaikkiin loppuvuoden juhliin. Sitrukset ja tuore rosmariini antavat siihen ihanan jouluisen säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–16
Valmistusaika
40 min + jähmettyminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Mandariini-juustokakku

Ainekset

POHJA
150
g
voita
400
g
kandisokerikeksejä
2
tl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
TÄYTE
2
dl
kuohukermaa
1
prk (200 g)
ranskankermaa (rasvaa 28 %)
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
sokeria
LISÄKSI
6–7
mandariinia tai satsumaa
1
valkuainen
1–2
rosmariininoksaa
½
dl
sokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vahvassa pakastuspussissa kaulinta apuna käyttäen. Hienonna rosmariini. Yhdistä pohjan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuru esimerkiksi tarjottimelle tai laakealle vadille. Laita pohja jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa myös ranskankerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Laita tuorejuusto ja sokeri kolmanteen kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimilla kevyesti sekaisin, kunnes tuorejuusto on notkeaa. Kääntele kaikki täytteen ainekset varovasti yhteen.

  3. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta kakku takaisin jääkaappiin.

  4. Kuori mandariinit terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa mandariinit edelleen ohuiksi viipaleiksi. Laita lautaselle muutama arkki talouspaperia ja nostele viipaleet niiden päälle hetkeksi, kunnes irronnut mehu on imeytynyt.

  5. Erottele valkuainen omaan kulhoonsa ja vatkaa se kevyesti haarukalla vaahdoksi. Ota rosmariinista pieniä oksia, kasta ne valkuaiseen ja ripottele sokeria päälle.

  6. Viimeistele kakku mandariiniviipaleilla ja sokerihuurrutetuilla rosmariineilla. Tarjoa heti.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Maustetut taatelit ovat iso hitti karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin.
Maustetut taatelit ovat iso hitti karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin.
Maustetut taatelit ovat iso hitti kauppojen karkkiosastoilla, mutta niitä on helppo tehdä itsekin. Nämä suklaasydämet valmistuvat vartissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
15 min

Taatelisydämet

Ainekset

24
kivetöntä, pehmeää taatelia
100
g
suklaata
rouhittua pistaasipähkinää
pakastekuivattua vadelmaa

Työvaiheet

  1. Tee pienellä terävällä veitsellä noin sentin viilto 12 taatelin toiselle pitkälle sivulle. Työnnä toiset 12 taatelia viiltoihin, jolloin taatelit muodostavat sydämen.  Laita sydämet leivinpaperin päälle.
  2. Paloittele ja sulata suklaa mikroaaltouunissa tai liedellä vesihauteessa. Kuorruta taatelisydämet levittämällä niille suklaata rennosti pikkulusikalla.
  3. Koristele rouhitulla pistaasipähkinällä tai kuivatulla vadelmalla. Anna kovettua hetki jääkaapissa.

Kuvan helppojen riisisuklaapatukoiden ohjeen löydät täältä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Tummasta suklaasta, pähkinöistä ja riisimuroista tehdyt patukat käyvät herkkuvälipalasta.
Tummasta suklaasta, pähkinöistä ja riisimuroista tehdyt patukat käyvät herkkuvälipalasta.
Kaverille kanssa! Helpot ja nopeat suklaapatukat onnistuvat myös koululaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 18 kpl
Valmistusaika
10 min + 1 tunti
Vaikeustaso
Helppo

Riisisuklaapatukat

Ainekset

150
g
tummaa suklaata
1
dl
sileää maapähkinävoita
4
dl
riisimuroja
Lisäksi
1
dl
suolapähkinöitä
50
g
tummaa suklaata

Työvaiheet

  1. Paloittele ja sulata suklaa joko mikroaaltouunissa tai liedellä vesihauteessa.
  2. Sekoita maapähkinävoi suklaan joukkoon. Lisää riisimurot ja kääntele tasaiseksi.
  3. Kaada suklaa-riisimuromassa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 25 x 20 cm). Tasoita pinta.
  4. Rouhi suolapähkinät veitsellä. Paloittele ja sulata koristelusuklaa. Painele suolapähkinärouhe riisisuklaan pinnalle. Levitä päälle suklaaraitoja pikkulusikalla.
  5. Anna kovettua jääkaapissa reilu tunti. Leikkaa tai murra riisisuklaalevystä patukoita tai ruutuja. Levy leikkaantuu siististi, kun veitsen kastaa välillä kuumaan veteen.

Kuvan taatelisydänten ohjeen löydät täältä.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Banana breadistä mukaeltu suolaisen makea banaani-tiikerikakku selviää syötävän hyvänä pidemmänkin vaelluksen ajan. Parhaimmalta tämä kakku maistuu vasta pari päivää leipomisen jälkeen, jolloin maut ovat tasaantuneet. Kakun kanssa voi tarjoilla vaahterasiirapilla tai hunajalla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 viipaletta
Valmistusaika
1½ t
Vaikeustaso
Helppo

Banaani-tiikerikakku

Ainekset

3
dl
grahamvehnäjauhoja
1
dl
mantelirouhetta
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3
banaania
2
kananmunaa
2
dl
makeuttamatonta omenasosetta
½
dl
hunajaa
1
dl
rypsi- tai oliiviöljyä
100
g
sulatettua tummaa suklaata
VUOAN VOITELUUN
1
tl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

  2. Soseuta kulhossa sauvasekoittimella banaanit, munat, omenasose, hunaja ja öljy. Sekoita kuivat aineet joukkoon puuhaarukalla.

  3. Ota taikinasta 1/3 osa toiseen kulhoon. Lisää pienemmän taikinan joukkoon sulatettu suklaa.

  4. Öljyä 1½ l vetoinen suorakaiteen muotoinen vuoka. Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuoan pohjalle. Lisää päälle nokareina suklaataikinaa. Lisää päälle loput vaaleasta taikinasta. Nostele taikinaa lusikalla muutamasta kohdasta vuoan pohjasta ylöspäin, jolloin taikinat kevyesti ”raidoittuvat”.

  5. Kypsennä banaanikakkua 175-asteisessa uunissa noin tunti 10 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa.