Kodin Kuvalehti on lisännyt 572 reseptiä.
Linkitetty 101 keittokirjaan.
Ohje: Kaisa Nieminen Kuva: Pia Inberg

Täydellinen kesäherkku yhdistää sesongin parhaat maut, raparperin ja mansikan. Ja huoli pois: jäätelökonetta ei tarvita. Sorbetista tulee unelmaisen kuohkeaa, kun vatkaat sitä muutaman kerran pakastamisen aikana.

Annoksia
6-8 annosta
Valmistusaika
1 + 3 t
Vaikeustaso
Helppo

Raikas raparperi-mansikkasorbetti

Ainekset

1
dl
vettä
1
dl
sokeria
150
g
raparperia
200
g
mansikoita (tuoreita tai pakastimesta)
2
valkuaista

Työvaiheet

  1. Laita kattilaan vesi ja sokeri. Anna kiehahtaa niin, että sokeri sulaa.
  2. Pese ja kuori raparperit. Nuoria varsia ei tarvitse kuoria. Paloittele pieniksi paloiksi.
  3. Lisää raparperit kattilaan ja anna kiehua noin viisi minuuttia niin, että palat pehmenevät.
  4. Soseuta mansikat ja lisää raparperien joukkoon. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi. Kaada massa teräskulhoon, peitä ja pakasta noin tunnin ajan.
  5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita vaahto kohmeisen massan joukkoon ja laita kulho takaisin pakastimeen.
  6. Sekoita massaa ensimmäisen kahden tunnin aikana muutaman kerran. Ota annos vähän ennen tarjoilua huoneenlämpöön pehmenemään.

Vinkki: Voit tehdä sorbetin myös jäätelökoneella!

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Kapellimestari Hannun Linnun jumalaisessa luottojälkiruuassa maistuvat tyrni ja italialainen katkero.

Annoksia
12
Valmistusaika
30 min + pakastaminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Rosmariini-tyrnisemifreddo

Ainekset

8
kananmunankeltuaista
dl
sokeria
dl
tyrnimehua (makeuttamaton)
¾
dl
katkeroa (esim. Averna)
tyrnisiirappi
dl
sokeria
dl
vettä
2
rkl
tyrnimehua
Marenki
2
kananmunanvalkuaista
¼
tl
suolaa
1
dl
sokeria
Kermavaahto
3
dl
kuohukermaa
1
dl
sokeria
Lisäksi
1
rkl
rosmariinia hienonnettuna

Työvaiheet

 

  1. Kuumenna keltuaisia, sokeria, tyrnimehua ja katkeroa vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee vaahtomaiseksi. Anna jäähtyä.
  2. Kuumenna tyrnisiirapin aineksia kattilassa, kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi. Anna jäähtyä.
  3. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset ja suola vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää.
  4. Vaahdota kerma ja lisää sokeri.Sekoita tyrnikiisseli, siirappi ja kermavaahto keskenään varovasti. Kääntele marenki joukkoon. Hienonna rosmariini ja lisää se seokseen. Kaada seos vuokaan (vet. 1½ l) ja pakasta yön yli. Kumoa ja koristele.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Keltaiset voimapallot ovat terveellisten välipalojen aatelia. Kurkuma tuo potkua mangolta maistuviin palleroihin.

Annoksia
16
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Mango-granolapallot

Ainekset

150
g
syöntikypsää mangoa
4
dl
hedelmägranolaa (tai -mysliä)
1
dl
mantelivoita
3/4
tl
kurkumaa
Päälle
½
tl
kuivattua kurkumaa
2
rkl
sokeria

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele mango tehosekoittimeen. Lisää loput ainekset ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista. Siirrä seos jääkaappiin noin tunniksi jähmettymään. Pyörittele seoksesta 16 palloa.
  2. Sekoita lautasella kurkuma ja sokeri. Kierittele pallot kurkuma-sokerissa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Nämä puhtipallerot maistuvat porkkanakakulta, mutta tekevät hyvää.

Annoksia
16 kpl
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkanakakkupallot

Ainekset

1
porkkana
dl
saksanpähkinöitä
1
dl
kaurahiutaleita
1
dl
rusinoita
1
tl
piparkakkumaustetta
2
rkl
omenahilloa
1
rkl
kookosöljyä
1/4
tl
merisuolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja raasta porkkana hienoksi.
  2. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes seos on melko tasaista. Siihen saa jäädä purutuntumaa.
  3. Pyörittele seoksesta 16 palloa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Herkulliset välipalapallot syntyvät alle vartissa - melkein pelkällä pyörittelyn vaivalla.

Annoksia
16
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kookos-mantelipallot

Ainekset

dl
mantelirouhetta
1
dl
maapähkinävoita
1
dl
kookoshiutaleita
2
limetin kuori raastettuna
2
rkl
hunajaa
päälle
1
dl
kookoshiutaleita

Työvaiheet

  1. Laita mantelirouhe, maapähkinävoi ja kookoshiutaleet tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista.
  2. Pese limetit ja raasta niiden vihreä kuori-osa hienoksi raasteeksi. Lisää kuoriraaste ja hunaja palloseokseen.
  3. Pyörittele seoksesta 16 palloa ja kierittele ne kookoshiutaleissa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)