Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3391 reseptiä.
Linkitetty 432 keittokirjaan.
Ohje Raisa Laine KUVA Sami Repo

Helppo raparperipiirakka hämää näyttävyydellään. Kaunis ulkomuoto on helppo toteuttaa latomalla raparperit kalanruodon muotoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12-15 palaa
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunainen raparperipiirakka

Ainekset

3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
spelttihiutaleita
1 1/2
dl
sokeria
1
tl
ruokasoodaa
1/2
tl
suolaa
1
sitruuna
125
g
voita
1 1/2
dl
piimää
Täyte
200
g
maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä)
1
dl
sokeria
1
kananmuna
1–2
rkl
sitruunamehua
1
tl
vaniljasokeria
Lisäksi
1
l
raparperia paloiteltuna (3–4 vartta)
voita voiteluun
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele vuoka (noin 25 x 25 cm) voilla.
  2. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Pese ja raasta sitruunan kuori hienoksi raasteeksi ja lisää se jauhoseokseen. Sulata voi. Lisää voisula ja piimä jauhoihin ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja levitä jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
  3. Sekoita täytteen aineet kulhossa tasaiseksi. Kaada täyte taikinan päälle.
  4. Leikkaa raparperin varret viistosti 4 cm:n paloiksi ja lado palat riveihin piirakan päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Kommentit (21)

Vierailija

Raparperipiirakkaan pitää raparperi laittaa keitettynä soseena, ei paloina. Tulee moninverroin parempi. Kokeile vaikka jos et usko.

Hyvää oli

Hyvin onnistui, just otin uunista ulos. Tuli ihan kuvan näköinen.
Miksi ihmeessä taikina ja täyte sekoittuis paistumattomaksi mössöksi? Pohjassa ja täytteessä on ihan koostumus. Ei pohjaa tarvitse ensin paistaa. Joskus jossain suolaisessa piirakassa olen paistanut pohjaa hetken ensin.

Maiskis!

Aivan ihanan kuuloinen resepti. Noi jotka haukkuu eivät vaan oikeesti ole päässeet maistamaan ja sekös ketuttaa! Hahhah!

Vierailija

Hyvää oli, liian hyvää 😀

Mummu

Pitää kyllä kokeilla ☺️

Käyttäjä11448
Seuraa 
Liittynyt28.6.2018

Piirakka onnistui ja maistuu hyvältä, suosittelen 👍

Vierailija

Mielettömän hyvää, älkää uskoko negatiivisia palautteita. Tästä tuli perheemme suosikkipiirakka. Spelttihiutaleita ei kaupastamme löytynyt, mutta hyvin pohja onnistui myös spelttimannalla. Ihana sitruunainen maku ja raparperitkin kypsyi ilman hilloamista.....

Vierailija

Oikein hyvää tuli ja uudet raparperit kerkesivät kypsyäkin sopivasti.... epäilin mutta olin väärässä😯t.Katri

Vierailija

Oikein hyvää tuli🤗! Speltin vaihdoin kauraan ja piimän maustamattomaan jogurttiin. Ihana raikas sitruunainen maku ja raparperi nimenomaan ilman hilloamista👍!

Vierailija

Oikein hyvä. Kulinaristivierailta tuli hyvä palaute, etenkin sitruunaisesta pohjasta.  Teen isomman satsin pihajuhliin. (Kyllä kehtaan :-)

Aiempiin palautteisiin viitaten - jos tulee "ohjetta noudattaen" pelkkää kuraa, on kokillakin vaikutuksensa asiaan. Jos ruokaa on laittanut, kykenee jo etukäteen muokkaamaan ohjetta mieleisekseen.

Sarza

Toinen kerta teen jo tätä herkkua,todella hyvää ja reseptillä onnistuu,ei mitän vikaa. Kiitos!

Käyttäjä8121
Seuraa 
Liittynyt23.1.2018

Maku oli erittäin hyvä, mutta täyte jäi meillä turhan veteläksi. Onko vinkkejä mitä meni mahdollisesti vikaan? Maun puolesta tehtäisiin mielellään toistenkin, jos vain rakenteen saisi paremmin onnistumaan.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi. Käytitköhän mahdollisesti kevyttuorejuustoa? Se joskus löystyy sekoitettaessa. Lisään täytteen aineslistalle huomion tästä ja sitruunamehun määrään vaihteluvälin, jos joku haluaa kiinteämmän täytteen. 

Vierailija

Miksi pitää jopa raparperipiirakkaan laittaa sitruunaa. Nykyisin melkein ruoka kun ruoka
SITRUUNAA, olen sitrus allerginen niin kuin 11%
s282uomalaisista

jokusen leikkauksen läpikäynyt

Itse piirakka on taatusti hyvää, sitä en kiistä, mutta tässä tulee todistettua juuri se vanha kunnon sanonta, että kauneus on katselijan silmässä. Mulla jäis koskematta tuohon.

Näytä kaikki kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1146 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Itse tehty rahka-voitaikina vie kielen mennessään, varsinkin kevään ensimmäisten raparperien seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12–15 kpl
Valmistusaika
40 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Raparperipiiraat

Ainekset

250
g
voita
½
dl
sokeria
4
dl
vehnäjauhoja
2
tl
kardemummaa
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
1
prk (250 g)
rahkaa
Voiteluun
1
muna
Täyte
3–4
raparperin vartta (n. 500 g)
50
g
voita
1
dl
sokeria
Päälle
ruokosokerisiirappia
1
dl
pistaasipähkinöitä

Työvaiheet

  1. Nypi pehmeän voin sekaan sokeri. Lisää jauhoihin kardemumma, leivinjauhe ja suola. Sekoita ainekset rahkan kanssa pehmeäksi taikinaksi. Älä vaivaa.
  2. Taputtele taikina pötköksi. Kierrä ympärille kelmu. Laita taikina kohmettumaan jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli.
  3. Kauli taikinasta 30 x 20 cm:n levy. Taita levy kolmeen kerrokseen. Kauli taikina taas levyksi ja taita kolmeen kerrokseen. Jatka 3–4 kertaa ja ripottele hieman jauhoja kerrosten väliin.
  4. Paina taikinalevystä ympyröitä (ø 12 cm). Voit käyttää muottina isoa säilykepurkkia. Nosta pohjat uunipellille leivinpaperille. Voitele reunat munalla.
  5. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa raparperinvarret 7 sentin pätkiksi. Jos varret ovat paksuja, puolita ne pitkittäin.
  6. Sulata voi pannulla. Kypsennä raparperinvarsia 5 minuuttia. Ripottele päälle sokeria.
  7. Nosta raparperit pohjien päälle. Paista piiraita 10–15 minuuttia.
  8. Valuta päälle siirappia ja lisää rouhittuja pistaasipähkinöitä.

Vinkki! Voit oikaista käyttämällä valmiita voitaikinalevyjä, jotka leikkaat neliöiksi.

ET-lehti on lisännyt 310 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Kakun keikkumista ei tarvitse jännittää, kun mansikkakermakakku kootaan suoraan vuokaan. Jos herkun ei tarvitse olla gluteeniton, voit vaihtaa perunajauhot vehnäjauhoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Gluteeniton mansikkavuokakakku

Ainekset

POHJA
4
munaa
dl
sokeria
1
dl
mantelijauhoja
¾
dl
perunajauhoja
1
tl
leivinjauhetta
TÄYTE
1
l
mansikoita
½
dl
mintun lehtiä
¼
dl
sokeria
4
dl
vispikermaa
1
prk (200 g)
vaniljarahkaa
KORISTELUUN
½
l
mansikoita
½
dl
mintun lehtiä
2–3
rkl
hasselpähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Yhdistä jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen.

  2. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 5–6 minuuttia.

  3. Ripottele leivinpaperille sokeria. Kumoa kypsä torttu paperin päälle. Irrota paistopaperi ja anna jäähtyä.

  4. Poista mansikoista kanta ja viipaloi mansikat. Hienonna minttu. Sekoita kulhossa mansikat, minttu ja sokeri. Anna maustua 15 minuuttia.

  5. Leikkaa kakkulevy puoliksi. Nosta puolikas vuokaan.

  6. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka. Levitä mansikat kakkupohjan päälle ja lisää puolet kermaseoksesta.

  7. Nosta toinen pohjalevy päälle. Levitä pinnalle loppu kermaseos. Koristele lohkotuilla mansikoilla ja mintun lehdillä. Ripottele pinnalle lopuksi pähkinärouhetta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1146 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Vaahdota ihanan raikas jätski helposti sähkövatkaimella. Sattumina maistuvat tuoreet mansikat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
30 min + 5 t
Vaikeustaso
Helppo

Mansikkajäätelö

Ainekset

4
keltuaista
1
dl
sokeria
¾
dl
glukoosisiirappia
1
tl
vaniljajauhetta tai -sokeria
2
dl
kuohukermaa
2
dl
turkkilaista jogurttia
1
l
mansikoita
½
dl
sokeria
(50
g
valkosuklaata)

Työvaiheet

  1. Erottele keltuaiset kulhoon. Lisää sokeri, glukoosisiirappi ja vanilja. Vatkaa seos paksuksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
  2. Vaahdota toisessa kulhossa kerma. Sekoita joukkoon jogurtti. Yhdistä vaahdot.
  3. Perkaa ja soseuta mansikat. Sekaan saa jäädä pieniä mansikanpaloja. Lisää sokeri.
  4. Lusikoi kolmannes vaahdosta pakastuksen kestävään vuokaan. Levitä päälle mansikkasosetta. Täytä vuoka kerroksittain.
  5. Peitä rasia kannella tai foliolla. Pakasta vähintään 5 tunniksi ennen tarjoilua.

Vinkki! Glukoosisiirappi löytyy kaupan sokerihyllystä. Jätskin sekaan sopii myös rouhittu valkosuklaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1146 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Marjaisat minipiirakat syntyvät kätevästi valmistaikinasta. Juju on mehevässä pistaasitäytteessä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 kpl
Valmistusaika
40 min + sulatus 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Marjaisat frangipane-muffinit

Ainekset

1
pkt (400 g)
murotaikinaa (esim. Sunnuntai)
2
pss (á 70 g)
paahdettua pistaasirouhetta (esim. Meira)
4
munaa
1
dl
sokeria
4
rkl
vehnäjauhoja
3
rkl
huoneenlämpöistä voita
Lisäksi
1
rs (125 g)
vadelmia
1
rs (250 g)
mansikoita

Työvaiheet

  1. Sulata piiraspohjaa huoneenlämmössä noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
  2. Laita pistaasirouhe tehosekoittimeen. Surauta jauhemaiseksi.
  3. Yhdistä kulhossa munat, pistaasijauhe, sokeri, vehnäjauhot ja pehmeä voi. Sekoita tasainen tahna.
  4. Leikkaa taikinalevy kuuteen osaan. Laita muffinssipellin koloihoin paperiset vuoat. Painele taikinapalat vuokiin.
  5. Lusikoi täyte taikinapohjille. Paina täytteeseen marjoja. Aseta muutama marja myös pinnalle.
  6. Paista 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.