Persikka-aperitiivi eli vin de pêches
Ainesosat
Vaiheet
-
Pese iso lasitölkki (2 l). Desinfioi tölkki ja kansi kuumentamalla niitä 125-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Keitä kannen kumitiivistettä vedessä pari minuuttia. Anna tölkin jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
-
Kuumenna 2 l vettä kattilassa kiehuvaksi, lisää 6 persikkaa ja keitä noin 4 minuuttia. Nosta hedelmät reikäkauhalla lautaselle ja kun ne ovat hieman jäähtyneet, kuori ne. Halkaise loput kuusi persikkaa ja ota niistä talteen vain kivet. (Käytä persikat esimerkiksi salaatissa tai leivonnassa).
-
Laita kuoritut persikat kokonaisina tölkkiin. Lisää irrotetut persikankivet. Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat tölkkiin. Kaada roseeviini päälle.
-
Laita vahva pakastuspussi (vet. 1 l) tölkkiin nestepinnan päälle niin, että pussin suuaukko jää purkin suulle. Valuta pussiin varovasti vettä ja sulje tiukasti. Pussi toimii painona ja persikat pysyvät nestepinnan alla. Sulje tölkki tiiviisti kannella. Anna maustua huoneenlämmössä, valolta suojattuna 6 päivää.
-
Avaa tölkki ja poista vedellä täytetty pussi varovasti. Nosta persikat pois liemestä ja tarjoa jälkiruokana (ohje yllä).
-
Siivilöi liemi kannuun ja liuota sokeri siihen. Kaada liemi puhtaaseen pulloon (1,5 l) ja lisää vodka. Sulje tiiviisti korkilla, ravista ja anna maustua huoneenlämmössä 3 viikkoa. Kääntele pulloa noin joka toinen päivä.
-
Tarjoa juoma sellaisenaan kylmänä aperitiivina tai kuohuviinillä jatkettuna cocktailina.