Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1522 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
Ohje Aila Pakarinen Kuva Tuomas Kolehmainen

Simaan käytetään sellerinlehtiä, jolloin maku on kevyen makea ja tyylikäs

Annoksia
5 l
Valmistusaika
4-5 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Sellerisima

Ainekset

½
l
tiiviisti mittaan painettuja varsisellerin lehtiä
5
l
vettä
4-5
dl
sokeria
1
(luomu)sitruuna
herneen kokoinen pala hiivaa

Työvaiheet

  1. Huuhdo sellerinlehdet hyvin ja pane ne tilavaan astiaan. Kiehauta vesi ja kaada se lehtien päälle. Sekoita sokeri joukkoon. Kuori ja viipaloi sitruuna ja sekoita simaan. Anna siman jäähtyä haaleaksi.
  2. Liuota hiiva pieneen simatilkkaan ja sekoita simaan. Anna käydä huoneenlämmössä pari vuorokautta eli jonkin verran pitempään kuin tavallinen sima.
  3. Siivilöi, pullota ja pane kylmään. Sima on valmista parin vuorokauden kuluttua.

Kommentit (2)

marju
Seuraa 
Liittynyt21.4.2016

Saisiko pientä tarkennusta ohjeeseen: Alkutekstin mukaan simaan tulee pari kourallista varsisellerin lehtiä, mutta tarveainelistan mukaan niitä tulee puoli litraa tiiviisti mittaan painettuna. On melkoinen ristiriita!

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Hei, kiitos palautteesta! Se oli tosiaan hiukan epämääräinen tuo pari kourallista. Otimme sen pois, sillä ainesosaluettelossa on oikea määrä. Hyvää vapunodotusta! T:Soppa365 toimitus

Ketju on lukittu.

Tällä kertaa Junior MasterChefissä oli vuorossa joukkuehaaste. Voiton vei täpärästi sininen tiimi, jonka rouhea maatilamenu valloitti tuomarien sydämet. Alkuruokana oli rapukeittoa, pääruoaksi karitsaa kantarellikastikkeella ja lopuksi ihana valkosuklaavaahto raparperimansikkahillolla.

Annoksia
4
Valmistusaika
20 min

Sinisen joukkueen maatilamenu: karitsankyljyksiä ja kantarellikastiketta

Ainekset

6
pientä karitsankyljystä
2
pehmeiksi grillattua tomaattia
bbq-kastiketta
suolaa ja pippuria
Kastike
3
dl
puhdistettuja tuoreita kantarelleja
3
dl
kermaa
75
g
voita
suolaa ja pippuria

Työvaiheet

  1. Sivele osalle kyljyksistä bbq-kastiketta ja toisten päälle grillattua ja muussattua tomaattia. Lisää mausteet. Grillaa kypsiksi (muutama minuutti per puoli, hieman halutusta kypsyysasteesta riippuen.
  2. Valmista kastike. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Kommentit (0)

Osterikeitto syntyi yhteistyönä osterin avaamisen suomenmestarin kanssa. Martin Söderstrom oli päässyt paikalle näyttämään, miten osterit avataan ja opinkin ihan kädestä pitäen miten homma hoidetaan. Täytyy sanoa että se on todella tekniikkalaji, eikä missään nimessä voimalaji. Käytimme...

Annoksia
4 hlö
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Helppo

Merellinen erikoisuus! Pehmeä osterikeitto mestarin reseptillä

Ainekset

6
kpl
Bélon ostereita
3
kpl
shalottisipulia, hienonnettuna
10
g
tuoretta persiljaa, hienonnettuna
3
dl
valkoviiniä tai shampanjaa/kuohuviiniä
6
dl
kalalientä
1
rkl
sitruunanmehua
3
dl
kuohukermaa
1
tl
mustapippuria
10
g
tuoretta timjamia, hienonnettuna
1
rkl
maizenaa+vettä (tarvittaessa)

Työvaiheet

VALMISTUS:
Hienonna shalottisipulit, persilja ja timjami.
Lisää tässä vaiheessa kattilaan kaikki muut paitsi osterit.
Keitä puolikovalla lämmöllä noin 20 minuuttia.
Keitto alkaa pikkuhiljaa keittymään kasaan.
Avaa osterit käyttämällä osteriveistä.(tarkempi avausohje alla)
Lisää osterit keiton joukkoon ja anna kiehua noin 2 minuuttia.
Poraa sauvasekoittimella keitto tasaiseksi ja suurusta tarvittaessa maizenalla.
Sekoita ja samanaikaisesti lisää suuruste ohuena nauhana keittoon.
Anna hetki kiehahtaa kokoajan sekoittaen ja ota keitto pois liedeltä.
Nauti tuoreen leivän kanssa.

OHJE OSTEREIDEN AVAAMISEEN:

Harjaa osterit puhtaiksi juoksevassa kylmässä vedessä ja avaa vasta juuri ennen tarjoilua! Käytä tukena keittiön työtasoa.
Tartu osteriin pyyheliinalla, niin että kuoren kuperapuoli on alaspäin.
Avaa osteri aina itsestäsi poispäin. Käytä osteriveistä. Paina toisella kädellä veitsenkärki nivelessä olevaan pieneen aukkoon, joka on osterikärjen sivulla.
Vie veistä kuoren yläreunaa pitkin, kunnes sulkijalihas katkeaa.
Käännä veistä hieman ylöspäin, että kuori aukeaa.
Tarkista tuoreus koskettamalla pikaisesti osterin kidusreunaa, elävä osteri reagoi välittömästi.
Irrota osterinliha varovasti, ettei mehu valu pois.
Tarjoa osterit esimerkiksi jääpedin päällä. Niiden täydellinen tarjoilulämpötila on +4 - 8 astetta.
Kaikkein perinteisin lisuke on sitruunanlohko.

Kommentit (0)

Kaisu P. on lisännyt 134 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
Annoksia
N.8
Vaikeustaso
Kohtalainen

Aleksanterinleivokset

Ainekset

4 1/2
Dl
Vehnäjauhoja
1
Dl
Sokeria
1
Tl
Leivinjauhetta
200
G
Voita
1
Kpl
Muna
Täyte:
150
G
Madelmamarmelaadi
Pinnalle:
100
G
Aprikoosimarmelaadi
Pomada:
500
G
Pomadajauhetta
75
G
Vettä
Koristeluun:
100
G
Suklaata

Työvaiheet

Sekoita keskenään kuivat aineet ja nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Kauli taikina leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi (3,5-4 mm). Paista 175C n.20 min.

Leikkaa valmis levy kahtia ja levitä toisen puolikkaan päälle vadelmamarmeladi ja nosta toinen levy täytteen päälle. Levitä pintaan todella ohut kerros aprikoosimarmelaadia. Anna pinnan kuivaa. Sekoita pomada, lämmitä 55 asteiseksi. Levitä pomada levyn päälle nopeasti, pursota suklaa, tee pintaan marmorointi kuvio. Anna pinnan kuivaa kunnolla. Leikkaa reunat tasaiseksi ja leikkaa 5×8 kokoisiksi leivoksiksi.

Kommentit (0)

Tämä herkullinen illanistujaispiirakka kehiteltiin yhdessä Pajuniemen ja Santa Marian konsulenttien kanssa. Heidän tuotteitaan käyttäen siitä tuli valtava menestys. Moni oli sitä mieltä että se sopisi illanistujaisiin ja olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Voisin mielelläni syödä tällaista...

Annoksia
6 hlö
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Helppo

Premium piirakat uskomaton uunimakkarapiirakka

Ainekset

2
pss
Västenbotten juustoraastetta
1
pkt
Pajuniemen herkkulenkkiä
2
pkt
Pajuniemen pekonia
1
kpl
purjo, hienonnettuna
20
g
tuoretta inkivääriä, raastettuna
1
pkt
Moilas gluteeniton piirakkapohja
2
kpl
shalottisipulia, hienonnettuna
4
dl
kuohukermaa
6
kpl
Luomu kananmunia
1
rkl
Santa Maria valkosipulitahnaa
1
rkl
Santa Maria oreganotahnaa
1
rkl
Santa Maria tillitahnaa
50
g
voita
1
rkl
hunajaa
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria

Työvaiheet

Ota piirakkapohja sulamaan huoneenlämpöön.
Hienonna purjo ja shalottisipuli.
Laita pannulle voita ja kuullota edelliset siinä. Lisää joukkoon kutakin tahnaa. Sekoita.
Suikaloi pekoni ja viipaloi Herkkulenkki. Paista pekoni erillisellä pannulla, lisäämättä sille voita tai öljyä. Paista pekoni rapeaksi ja siirrä ne paperin päälle että ylimääräinen rasva imeytyy pois.
Paista lenkkiviipaleet pekonista jääneessä rasvassa, niin että pinta on ruskeahko.
Lämmitä uuni 200-asteeseen.
Sekoita kerma, hunaja, munat, raastettu inkivääri, puolet juustoraasteesta sekä suola ja pippuri keskenään. Niin että munien rakenne rikkoutuu.
Ota uuninkestävävuoka ja taputtele piirakkapohja sille tasaisesti, aina reunoille asti.
Laita täyte seuraavaksi ja lopuksi kaada kermaseos päälle. Heiluta hieman että pinta tasoittuu. Ripottele päälle vielä loput juustoraasteet ja pistä uuniin 20 minuutiksi.
Anna hetken vetäytyä ja jäähtyä liinan alla ja tarjoa vaikkapa shirazi salaatin kanssa.

Kommentit (0)