Kaupallinen yhteistyö
Elina_Sanoma on lisännyt 14 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.

Salaattiklassikko uudistuu vegeversioksi paahdetuilla kikherneillä. Perinteisen caesar-kastikkeen maustaa anjoviksen sijaan kapris.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
neljälle
Valmistusaika
20 min.

Näkkäri-caesar

Ainekset

Caesar-kastike
1
kananmuna
2
dl
rypsiöljyä
1
valkosipulinkynsi silputtuna
1/2
dl
valkoviinietikkaa
1/2
dl
Dijon-sinappia
1/2
sitruunan mehu
1
rkl
kapriksia
mustapippuria

Työvaiheet

Valmista kastike.

Mittaa kaikki ainekset korkeaan ja kapeaan kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella kulhon pohjasta asti. Kun kastike on muuttunut pohjasta valkoiseksi majoneesiksi, nosta sauvasekoitin hitaasti kastikkeen pintaan ja pyöräytä kerran, jotta pinnalle jääneet öljyt sekoittuvat kastikkeen joukkoon.

Laita jääkaappiin odottamaan.

Näkkärimuru

Ainekset

3
kpl
Vaasan Koulunäkki Luomu
2
valkosipulin kynttä
loraus rypsi- tai auringonkukkaöljyä paistamiseen

Työvaiheet

Valmista näkkärimuru.

Lorauta öljy pannulle ja kuumenna. Murenna näkkärit pannulle rouheiksi muruiksi ja purista joukkoon valkosipulin kynnet. Paahda hetki ja kaada jäähtymään laakealle lautaselle.

Salaatti

Ainekset

1
prk (100 g)
1 prk kikherneitä
hyppysellinen suolaa
1/2
tl
paprikajauhetta
1
valkosipulin kynsi
1
punasipuli
1
romainesalaatti
n. 100
g
parmesan-juustoa

Työvaiheet

Tee salaatti.

Lorauta pannulle öljyä. Kaada valutetut kikherneet pannulle. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Purista joukkoon valkosipulin kynsi ja paahda kikherneitä, kunnes ne ovat saaneet paahteisen pinnan. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi.

Aseta tarjoiluastialle salaatinlehdet, ripottele päälle kikherneet ja punasipuli, ja raasta juustohöylällä parmesaanista lastuja. Lisää päälle kastike ja viimeistele näkkärimuruilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bilberry Hill on lisännyt 39 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Vegaaninen pesto maistuu herkulliselta perinteiseen tapaan leivän päällä
Vegaaninen pesto maistuu herkulliselta perinteiseen tapaan leivän päällä

Vihreä pesto ilman juustoa yllättää maukkaudellaan. Vegaaninen pesto toimii samalla tavoin kuin perinteinen pesto: Voit syödä pestoa tuttuun tapaan pastan, lihan, kalan ja salaatin kera. Voit sipaista sitä myös leivän päälle.

Löydät alkuperäisen reseptin...

Resepti on todella helppo ja nopea, koska siinä käytetään valmista mantelijauhoa. Pestoon lisättävä sitruunamehu tuo pestoon juuri sopivasti pientä raikasta lisämakua.

Jos olet allerginen manteleille, kokeile mantelijauheen tilalla pähkinöitä tai pinjan siemeniä jauhettuna.

Voiko...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistusaika
15 min.
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen vihreä pesto

Ainekset

100
g
mantelijauhoa (n. 2,3 dl)
1
ruukku
basilikaa
1
ruukku
persiljaa
1
kpl
valkosipulin kynsi muskattuna (ei pakollinen)
2
dl
hyvää oliiviöljyä
0,5-1
tl
suolaa
1
rkl
sitruunamehua

Työvaiheet

1. Hienonna basilika ja persilja hienoksi silpuksi.

2. Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.

Nauti pastan tai tuoreen leivän kera!

Kommentit (0)

Oton leipomukset on lisännyt 14 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.

Tämä laskiaispullaresepti on perinteinen ja nämä pullat ovat aivan uskomattoman herkullisia. Tänään on laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai on tiistaina 25.2 ;mahtava syy leipoa pullaa! Ainut hankaluus tässä reseptissä on se, että laittaako pullan sisään vadelmahilloa, mantelimassaa vai kenties...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 muhkeaa pullaa
Valmistusaika
30 min + kohotus 75 min + paistaminen 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Parhaat laskiaispullat

Ainekset

Taikina:
2,5
dl
täysmaitoa
25
g
hiivaa
1
tl
suolaa
2
rkl
kardemummaa
2
tl
vaniljasokeria
1
dl
sokeria
8
dl
vehnäjauhoja
100
g
pehmeää voita
Voiteluun:
1
kpl
keltuainen
1
rkl
vettä
Pinnalle
50
g
mantelilastuja
Täytteet
3
dl
vispikermaa
2
tl
vaniljasokeria
2
rkl
tomusokeria
200
g
vadelmahilloa
200
g
mantelimassaa

Työvaiheet

Taikina:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Kaada isoon leivontakulhoon.
Liota joukkoon hiiva vispilää apuna käyttäen.
Sekoita joukkoon suola, kardemumma ja sokerit.

Alusta taikinaan vehnäjauhot 1dl kerrallaan.
Jauhojen alustamisen puolivälissä lisää joukkoon pehmeä voi.
Alusta loput jauhot taikinaan ja vaivaa muutama minuutti käsin tai yleiskoneessa.
Anna kohota leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. (n. 1 h)

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle tai leivonta-alustalle.
Jaa teräväreunaisen nuolijan avulla n. 12 yhtä suureen osaan.
Pyöritä pullat pöytää vasten pyörittäen tasaiseksi.
Nosta pullat leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Kohota leivinliinalla peitettynä vielä 15 - 20 minuuttia.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Vatkaa keltuaisen rakenne rikki pienessä kulhossa ja sekoita joukkoon vesi.
Voitele kohonneet pullat pullasutia apuna käyttäen.
Ripottele pintaan mantelilastuja.
Paista 15 minuuttia.

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon sokerit vatkaamisen puolivälissä.
Laita kermavaahto pursotinpussiin, johon olet valinnut mieleisesi tyllan.

Anna pullien jäähtyä vähintään 20 minuuttia ennen täyttämistä.
Leikkaa "lakit" pois.
Pursota pullan väliin kermaa ja asettele keskelle nokare hilloa ja / tai viipale mantelimassaa.
Halutessasi sihtaa pinnalle tomusokeria. Nauti!

Kommentit (0)

Tämä marenkikakku on näyttävä kolmikerroksinen herkku. Makea marenki ja mantelimassa ovat täydellinen makupari raikkaalle vadelmalle ja granaattiomenalle. Kakusta löytyy myös täyteläisen herkullista tuorejuustolla ja vaniljalla maustettua kermavaahtoa. Tätä kakkua ei voi vastustaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1,5 h + paistaminen 1,5 h + jäähdytys 1 h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava vadelma-marenkikakku

Ainekset

Marenkipohjat
4
kpl
valkuaisia
2
dl
taloussokeria
1/2
tl
suolaa
2
tl
sitruunamehua
Täytteet
1
kpl
granaattiomena
3
dl
kuohukermaa
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
tl
vaniljatahnaa (tai 3 tl vaniljasokeria)
200
g
mantelimassaa
300
g
tuoreita vadelmia
Koristelu
tuoreita vadelmia
granaattiomenan siemeniä
marenkeja
pakastekuivattua vadelmarouhetta
koristehelmiä
tuoretta minttua

Työvaiheet

Marenkipohjat:
Laita valkuaiset ja puolet sokerista yleiskoneen kulhoon.
Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada loput sokerista joukkoon samalla koko ajan vatkaten.
Lisää joukkoon vielä suola ja sitruunamehu ja vatkaa vielä vähintään 5 minuuttia.

Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla.
Nostele marenkimassasta toisella pellille kaksi ja toiselle yksi eli yhteensä kolme saman kokoista kekoa.
Levitä marenkia ruokalusikan tai nuolijan avulla siten, että saat kolme ympyrän muotoista pari senttiä paksua ja n. 20 cm halkaisijaltaan olevaa marenkipohjaa.
Paista 120-asteisessa uunissa 1,5 h.
Ota pellit uunista ja jätä pohjat jäähtymään vähintään tunniksi.

Täyttäminen:
Halkaise granaattiomena ja lohko puolikkaat vielä pariin osaan.
Laita isoon kulhoon reilusti vettä ja irrota granaattiomenan siemenet lohkoistaan veden pinnan alla, jolloin säästyt sotkulta. Lopuksi kuivaa granaattiomenan siemenet talouspaperilla.
Vatkaa kerma kuohkeaksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljatahna. Vatkaa seos jämäkäksi vaahdoksi.
Laita kermaseos pursotinpussiin, johon olet valinnut mieleisesi tyllan.
Viipaloi mantelimassa ohuiksi viipaleiksi.

Nosta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluastialle.
Pursota päälle puolet kermavaahdosta.
Asettele kermavaahdon päälle puolet mantelimassaviipaleista, vadelmista ja granaattiomenan siemenistä.
Nosta täytteiden päälle toinen marenkipohja ja täytä samalla tavalla kuin ensimmäinen.
Päällimmäiseksi laita kolmas marenkilevy ja koristele haluamallasi tavalla.
Nauti heti!

Kommentit (0)

Hildu on lisännyt 10 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.

Tämä on ihanan raikas salaatti ja tervellinen, sopii hyvin vaikka kinkkukiusauksen kanssa tarjolle iltapalaksi vieraille.
Eikä ole liian raskas syötävä muun tarjottavan lisäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
n. 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Raikas jääsalaatti

Ainekset

1
pss
Järvikylän jääsalaattia 100 g/tai vastaavaa
n. 1,5
dl
vihreitä viinirypäleitä, siemenettömiä/mielen mukaan
n. 1,5
dl
punaisia kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja/sopivasti
n. 1,5
dl
keltaisia kirsikkatomaatteja/luumutomaatteja/sopivasti
n. 1,5
dl
kurkkua kuutioina/sopivasti

Työvaiheet

Järvikylän jääsalaattia ei tarvitse välttämättä pestä, mutta jos haluat huuhtele kylmällä vedellä salaatin lehdet.
Huuhtele myös viinirypäleet, minitomaatit ja kurkku, puolita viinirypäleet ja minitomaatit, sekä tee sopivia kuutioita kurkusta.

Revi jääsalaatti, jätä pois kovempi osa ja laita salaattiastian pohjalle ja muut sitten päälle ja voit mielen
mukaan sekoitella niitä.

Salaatti on raikas ja mehustuu, kun viinirypäleet ja minitomaatit on puolitettu, eikä vaadi mitään salaattikastikkeita.

Kommentit (2)

Palloilija

Välttämäti! :D

Hildu
Seuraa 
Liittynyt6.9.2019

Kiva huomio : D