Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1825 reseptiä.
Linkitetty 76 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Elvi Rista

Pehmeäpintainen suklaakakku pitää sisällään sitruunaista täytettä.

Annoksia
15-20 annosta
Valmistusaika
70 min + kypsennys 50 min + vetäytyminen 2 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Sitruunainen suklaakakku

Ainekset

6
kananmunaa
3
dl
sokeria
1
dl
vehnäjauhoja
1
dl
maissitärkkelystä (Maizena)
1
dl
mantelijauhetta
3
rkl
tummaa kaakaojauhetta
1 1/2
tl
leivinjauhetta
Täyte
1
(luomu)sitruuna (kuori ja mehu)
1
kananmuna
2 1/2
dl
vettä
1
dl
sokeria
3
rkl
maissitärkkelystä (Maizena)
1 1/2
rkl
vaniljasokeria
50
g
mantelimassaa
2
dl
kuohukermaa
1
dl
ranskankermaa
Kostutus
1
dl
sitruunan mehulla maustettua vettä
Kuorrutus
170
g
taloussuklaata
1 1/2
dl
ranskankermaa

Työvaiheet

  1. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (Ø 25 cm). Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Lisää jauhoseos munavaahtoon varovasti sekoittaen, älä vatkaa.
  2. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasossa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä ennen vuoasta irrottamista.
  3. Tee sillä aikaa täyte. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Mittaa kuoriraaste, muna, vesi, sokeri ja maissitärkkelys kattilaan ja kuumenna hitaasti koko ajan sekoittaen kunnes seos muuttuu kiisselimäiseksi. Jäähdytä haaleaksi ja lisää ½ dl sitruunan mehua ja vaniljasokeri. Raasta mantelimassa. Vaahdota kerma ja lisää siihen ranskankerma ja mantelimassa. Sekoita lopuksi sitruunakiisseli vaahdon joukkoon.
  4. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kiinnitä irtopohjavuoka uudelleen ja täytä kakku siihen tekeytymään. Nosta ensimmäinen pohjalevy vuokaan ja kostuta. Lisää puolet sitruunatäytteestä ensimmäiselle pohjalevylle. Tee samoin toinen kerros ja nosta kolmas kakkulevy kanneksi. Peitä vuoka kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.
  5. Kuorrutusta varten sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa lyhyissä jaksoissa (sekoita välillä). Anna suklaan jäähtyä haaleaksi ja sekoita joukkoon ranskankerma.
  6. Poista kakku vuoasta. Levitä kuorrutus tasaisesti kakun pintaan ja reunoille.
  7. Koristele kakku sitruunankuoren suikaleilla.

Kommentit (1)

Vierailija

Hyvää tuli! 👍🏻

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1825 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Mozzarellalla gratinoitu tomaattinen simpukkavuoka on ruokatoimittaja Anu Braskin matkamuisto Sloveniasta. Ihanaa ruuassa on paitsi maku, myös helppous. Ainekset kypsyvät nimittäin yhdessä vuoassa kuplivan kuumaksi herkuksi.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea simpukka-mozzarellavuoka

Ainekset

1
pkt (450 g)
sinisimpukoita (pakaste esim. Pirkka)
1
tlk (400 ml)
kuorittuja säilyketomaatteja
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
kuivattua tilliä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
2
kpl (à 125 g)
mozzarella di bufalaa
Persiljaöljy
1
ruukku
lehtipersiljaa
4
valkosipulinkynttä
1
dl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
Lisäksi
maalaisleipää

Työvaiheet

  1. Tee ensin persiljaöljy. Hienonna persilja. Kuori ja hienonna valkosipulit. Yhdistä ne ja 1 dl oliiviöljyä kulhossa. Mausta suolalla. Laita jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, kun simpukat valmistuvat.
  2. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita jäiset simpukat siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.
  3. Yhdistä säilyketomaatit, ½ dl oliiviöljyä ja mausteet laakeassa, korkeareunaisessa uunivuoassa. Painele muutama tomaatti haarukalla soseeksi, jätä loput kokonaisiksi. Kypsennä uunissa 15 minuuttia, kunnes seos on kuplivan kiehuvaa.
  4. Ota vuoka uunista, lisää simpukat ja revi juusto isoiksi paloiksi päälle. Kypsennä vielä 10 minuuttia.
  5. Lusikoi kuuman ruuan päälle reilusti persiljaöljyä ja tarjoa ruoka rapean maalaisleivän kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 889 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Pannukakku leivotaan piimään ja maustetaan olutmailtailla ja siirapilla. Saaristolaisleivältä makuja lainaava pannari saa päälleen katkarapuskagenia.

Annoksia
36 palaa
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Saaristolaispannari katkaraputäytteellä

Ainekset

4
munaa
1
l
piimää
5
dl
täysjyvävehnäjauhoja
1
dl
olutmaltaita
1
tl
suolaa
½
dl
tummaa siirappia
1
dl
sulatettua voita
Katkaraputäyte
2
prk
smetanaa
350
g
katkarapuja
1
sitruuna
1
tl
suolaa
½
dl
kaviart -merilevämätiä
tuoretta tilliä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Riko munat kulhoon. Vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää noin kolmasosa piimästä. Lisää siirappi, jauhot, olutmaltaat ja suola. Sekoita. Lisää loput piimästä. Sulata voi ja sekoita se taikinan joukkoon.
  2. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista uunin keskiosassa ensin 15 minuuttia, alenna lämpö 200 asteeseen ja paista vielä toiset 15 minuuttia.
  3. Anna pannarin jäähtyä hetki. Sulata sillä välin katkaravut siivilässä kylmän juoksevan veden alla. Purista niistä vesi pois. Raasta sitruunasta keltainen kuoriosa talteen.
  4. Kumoa smetanarasiat kulhoon. Sekoita joukkoon suola, ruokalusikallinen sitruunamehua ja katkaravut. Levitä smetana pannarin päälle.  Koristele sitruunankuorella, tillillä ja kaviartilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 889 reseptiä.
Linkitetty 29 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Koko pellin kokoinen sinihomejuustopiirakka on varma juhlahitti. Leikkaa piirakka pieneksi neliöiksi ja viimeistele palat makeilla viikunoilla tai päärynäsiivuilla.

Annoksia
36 palaa
Valmistusaika
20 min + paisto 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Sinihomejuustopeltipiirakka

Ainekset

800
g
suolaista piirakkataikinaa
500
g
sinihomejuustoa
400
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
dl
kermaa
2
tl
mustapippuria, jauhettuna myllystä
4
munaa
Lisäksi
8
viikunaa
timjamiruukku
juoksevaa hunajaa

Työvaiheet

  1. Sulata pakastetaikinat. Asettele taikinalevyt leivinpaperilla vuoratulle pellille ja painele taikinat yhtenäiseksi koko pellin kokoiseksi piirakkapohjaksi. Pistele haarukalla levyyn painaumia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
  2. Murusta sinihomejuusto kulhoon, lisää joukkoon tuorejuusto ja kerma. Sekoita tasaiseksi nuolijalla. Lisää mustapippuri. Riko munat joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada seos pohjan päälle. Paista 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut aavistuksen väriä pintaansa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Lohko viikunat tai siivuta ne kiekoiksi. Leikkaa timjamista oksia. Leikkaa piirakka ruuduiksi ja aseta jokaisen ruudun päälle viikunasiivu, timjamioksa ja valuta vielä vähän hunajaa.

Kommentit (1)

Kookosmaito

Taatelikakun olen monet vuodet tehnyt niin että vaihdan veden tilalle kookosmaidon,tulee taivaallisen hyvä ja suussa sulava kakku

Me Naiset on lisännyt 889 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Aperol ei ole vain kesäjuoma vaan sen voi kuumentaa glögiksi.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Aperol-glögi

Ainekset

2
appelsiinia
4
dl
puolimakeaa valkoviiniä
4
dl
aperolia
1
ps
glögimausteita

Työvaiheet

  1. Pese appelsiinit huolellisesti. Irrota toisesta appelsiinista kuorimaveitselläkuoren oranssi kerros. Laita kuorisiivut kattilaan. Puolita appelsiini ja purista mehu kattilaan. Leikkaa toinen appelsiini renkaiksi.
  2. Mittaa kattilaan myös viini ja Aperol. Lisää glögimausteet. Kuumenna miedolla lämmöllä hitaasti, jotta mausteet ehtivät uuttua. Juoma on valmis, kun se höyryää.
  3. Kaada juoma kuppeihin ja koristele appelsiinisiivuilla.

Kommentit (0)