Kodin Kuvalehti on lisännyt 571 reseptiä.
Linkitetty 51 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Anna Huovinen

Tee alkoholiton cocktail eli mocktail mojiton hengessä! Tämän pirtsakan drinkin juju on pakastetuissa hedelmäpaloissa, jotka viilentävät juoman jääpaloja hauskemmin ja luovuttavat samalla makuaan.

Annoksia
6
Valmistusaika
15 min + 4 t pakastaminen
Vaikeustaso
Helppo

Ananasmocktail

Ainekset

1
(1 kg)
ananas
2
limettiä
2
rkl
ruokokidesokeria
1
dl
mintunlehtiä
6
dl
ananastäysmehua
noin 4
dl
kivennäisvettä
Lisäksi
paloiteltuja hedelmiä: esim. appelsiinia, ananasta, limettiä ja/tai sharonhedelmää
mintunoksia

Työvaiheet

  1. Leikkaa ananaksen hattu irti. Säilytä se halutessasi tarjoilua varten.
  2. Leikkaa ananas pystysuunnassa neljään lohkoon. Jätä yksi lohkoista kuorimatta ja kuori loput veitsellä. Paloittele kuoritut lohkot.
  3. Pese limetit hyvin harjalla lämpimän, juoksevan veden alla. Leikkaa ne viipaleiksi.
  4. Levitä limetti- ja ananaspalat esimerkiksi muovisen leikkuulaudan päälle ja kiepauta kelmu leikkuulaudan ympäri. Pakasta hedelmiä neljä tuntia tai seuraavaan päivään.
  5. Nostele jäätyneet hedelmäpalat laakeisiin juomalaseihin. Ripottele päälle ruokokidesokeri ja mintunlehdet.
  6. Murskaa aineksia hieman ruokalusikalla lasin pohjaa vasten, jolloin ainekset rikkoutuvat ja antavat juomaan makua.
  7. Jaa päälle ananasmehu ja täytä lasit kivennäisvedellä. Koristele mintulla ja pudottele laseihin sattumiksi paloiteltuja hedelmiä. Tarjoa heti.

Vinkki! Hassuttele hedelmien hatuilla! Saat niistä hauskat lasinsuojukset.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 888 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
Ohje Riikka Väliahde Kuva Tuomas Kolehmainen

Aperol ei ole vain kesäjuoma vaan sen voi kuumentaa glögiksi.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Aperol-glögi

Ainekset

2
appelsiinia
4
dl
puolimakeaa valkoviiniä
4
dl
aperolia
1
ps
glögimausteita

Työvaiheet

  1. Pese appelsiinit huolellisesti. Irrota toisesta appelsiinista kuorimaveitselläkuoren oranssi kerros. Laita kuorisiivut kattilaan. Puolita appelsiini ja purista mehu kattilaan. Leikkaa toinen appelsiini renkaiksi.
  2. Mittaa kattilaan myös viini ja Aperol. Lisää glögimausteet. Kuumenna miedolla lämmöllä hitaasti, jotta mausteet ehtivät uuttua. Juoma on valmis, kun se höyryää.
  3. Kaada juoma kuppeihin ja koristele appelsiinisiivuilla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1822 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Drinkki kuin aurinko! Margarita saa raikkaan makunsa mangosorbetista.

Annoksia
4
Valmistusaika
5 min
Vaikeustaso
Helppo

Mangosorbettimargaritat

Ainekset

1 1/2
dl
tequilaa
1/2
dl
sitruslikööriä
1/2
dl
limettimehua
1/2
dl
appelsiinimehua
4
isoa palloa mangosorbettia
jäitä

Työvaiheet

  1. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen.
  2. Soseuta kuohkeaksi juomaksi, kaada laseihin ja tarjoa heti.

Vinkki Tee laseihin sokerireunus. Kostuta reunus kuljettamalla limettilohkoa reunaa pitkin ja kasta sitten sokeriin.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1822 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Amanda Aho

Tee vihreästä matchasta päräyttävän raikas ja sitruunainen cocktail. Juoma toimii mainiosti myös ilman alkoholia.

Annoksia
1
Vaikeustaso
Helppo

Matcha-cocktail

Ainekset

6
sitruunamelissan lehteä
3
cl
sitruunamehua
4
cl
matchateetä
4
cl
omenamehua
4
cl
vodkaa
3
cl
vaniljasiirappia (ks. ohje alhaalla)
jäitä
Koristeeksi
sitruunamelissaa

Työvaiheet

  1. Jäähdytä ainekset jääkaappikylmiksi.
  2. Murskaa sitruunamelissan lehdet ja tilkka sitruunamehua keskenään. Lisää loput ainekset ja ravista esimerkiksi tiiviskantisessa lasitölkissä jäiden kanssa puoli minuuttia. Täytä lasi jäillä ja siivilöi juoma päälle. Koristele  cocktail sitruunamelissalla.

Vaniljasiirappi

Ainekset

1
dl
vettä
1
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria tai 1/2 vaniljatanko

Työvaiheet

  1. Kiehauta vesi ja sokeri. Lisää vaniljasokeri tai vaniljatangon puolikkaan siemenet ja käännä lämpö pois. Anna siirapin hautua jälkilämmöllä 20 minuuttia. Jäähdytä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1822 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Syysjuhlien sangria maistuu omenoilta, puolukoilta ja kanelilta.

Annoksia
8-10
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omenasangria

Ainekset

1
plo (0,75 l)
valkoviiniä (esim. Muskatel-rypäleestä)
1/2
l
kuivaa omenasiideriä
1/2
l
vichyä
1/2
l
omenamehua
1
dl
rommia
4
omenaa
2
dl
puolukoita
2
kanelitankoa
jäitä

Työvaiheet

  1. Yhdistä nesteet isossa maljassa.
  2. Kuutioi omenat. Lisää ne, marjat ja kanelitangot maljaan. Anna maustua jääkaapissa 1 tunti. Lisää juomaan jäitä ennen tarjoilua.

Vinkki! Laita booliin lisämauksi muutama rosmariininoksa.

Kommentit (0)