Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 37 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Pikkelöidyissä silakoissa maistuu vahva ja herkullinen piparjuuri. Kalat maustuvat vuorokaudessa tarjoilukuntoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
20 min + pikkelöinti 12 t2
Vaikeustaso
Helppo

Piparjuurisilakat

Ainekset

400
g
silakkafileitä
Pikkelöintiliemi
1
pieni punasipuli
1
dl
valkoviinietikkaa
2
rkl
sokeria
1 1/2
tl
suolaa
5
kokonaista mustapippuria
4
neilikkaa
5
cm pala
piparjuurta
1
dl
oliiviöljyä
1
rosmariininoksa
Lisäksi
8
viipaletta
rapeakuorista maalaisleipää
1-2
valkosipulinkynttä
1-2
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Aloita liemestä. Kuori punasipuli ja viipaloi se pieneen kattilaan. Lisää etikka, sokeri, suola, pippurit ja neilikat. Anna liemen kiehahtaa. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna liemen jäähtyä hetki.
  2. Nylje silakkafileet nahattomiksi. Kuori piparjuuri ja leikkaa se ohuiksi lastuiksi. Lado silakat ja piparjuurilastut kerroksittain puhtaaseen lasipurkkiin. Kaada haaleaksi jäähtynyt pikkelöintiliemi purkkiin. Lisää öljy ja rosmariininoksa purkkiin. Sulje purkki huolellisesti ja kääntele muutaman kerran ylösalaisin. Anna silakoiden marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään. Silakat säilyvät kylmässä hyvinä noin pari viikkoa.
  3. Paahda maalaisleipäviipaleet. Hiero kunkin leivän pintaa valkosipulinkynnellä ja pirskota leiville oliiviöljyä. Lado silakkafileitä leipäviipaleille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Suppiksista ja lehtikaalista saa pannulla paistamalla täydellisen salaatin, joka sopii lisukkeeksi niin lihalle, kalalle kuin syksyisille kasvisruoillekin. Valmista tulee vartissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin suppilovahvero-lehtikaalisalaatti

Ainekset

4
dl
suppilovahveroita
5
dl
lehtikaalia pieneksi revittynä
1
salottisipuli
1
dl
hassel- tai pekaanipähkinöitä
1
rkl
voita
KASTIKE
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
dijoninsinappia
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa sienet tarvittaessa suupaloiksi. Poista lehtikaalista lehtiruodit ja revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja hienonna sipuli.

  2. Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Siirrä leikkuulaudalle. Rouhi ne.

  3. Paista sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää sipuli ja voi. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää lehtikaali ja paista sekoitellen, kunnes kaali hieman pehmenee.

  4. Yhdistä kastikkeen ainekset ja lisää pannulle. Sekoita hyvin. Viimeistele pähkinöillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Pilvenpehmeä puolukkapuuro taipuu syksyiseksi trendiherkuksi, mutta maistuu myös perinteisesti maidon ja sokerin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Vispipuuro

Ainekset

1
l
vettä
1
dl
sokeria
½
tl
suolaa
4
dl
tuoreita puolukoita
tai 1
pussi (200 g)
pakastepuolukoita
dl
mannasuurimoita
Lisäksi
1
prk
vaniljarahkaa
puolukkahilloa

Työvaiheet

  1. Kaada kattilaan vesi. Lisää sokeri ja suola.
  2. Kun vesi kiehuu, lisää puolukat. Keitä hiljalleen 8 minuuttia.
  3. Vispilöi joukkoon mannasuurimot. Hauduta puuroa 5 minuuttia välillä sekoittaen.
  4. Jäähdytä puuro. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  5. Lusikoi annoksiin vaniljarahkaa ja puolukkahilloa.

Vinkki! Puuron voi tehdä samalla ohjeella herukoista. Puuro sopii vegaanille, jos käytät lisukkeena rahkan sijasta vaniljalta maistuvaa soijajugurttia.