Kodin Kuvalehti on lisännyt 686 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen

Mausta graavisiika tänä jouluna tillin lisäksi korianterilla. Ihanan sitruunainen yrttikastike saa siian loistamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
25 min + 2 tuntia + 1 vuorokausi
Vaikeustaso
Helppo

Yrttisiika

Ainekset

600
g
siikaa fileenä
2
rkl
karkeaa merisuolaa
Yrttikastike
1
sitruuna
½
ruukkua
korianteria
½
ruukkua
tilliä
1
dl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
1
tl
sokeria
1
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Pyyhi siikafileiden pinta talouspaperilla. Nypi selkäruodot pois. Aseta fileet nahkapuoli alaspäin työlaudalle. Ripottele fileelle tasaisesti merisuolaa. Anna fileiden suolaantua huoneenlämmössä peiteltynä kaksi tuntia.
  2. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta puolesta sitruunasta kuori ja purista mehu. Säästä toinen puolisko koristeluun. Riivi korianterista ja tillistä paksuimmat varret pois.
  3. Mittaa öljy kulhoon. Lisää joukkoon sitruunamehu, kuoriraaste ja yrtit. Lisää suola, sokeri ja rouhittu mustapippuri. Soseuta seos sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
  4. Pyyhi fileistä suola. Viillä nahka pois. Paloittele fileet annospaloiksi. Laita kalapalat purkkiin ja kaada yrttikastike päälle. Siirrä purkki jääkaappiin tekeytymään kahdeksi vuorokaudeksi.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sport on lisännyt 64 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Katkarapupastan esikuva on monille tuttu avokadopasta. Kun hittiruuasta tutut raaka-aineet yhdistetään salaattipinaattiin, katkarapuihin, kurkkuun ja raejuustoon, herkku alkaa lähentyä pastasalaattia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Katkarapupasta

Ainekset

1
kypsä avokado
kolmannes
kurkkua
1
valkosipulinkynsi
1
punainen chili
2
rkl
sitruunan mehua
1
rkl
oliiviöljyä
5
dl
salaattipinaattia
½
tl
suolaa
120
g
kuivapastaa
200
g
kuorittuja katkarapuja sulatettuina
1
dl
raejuustoa (laktoositon, rasvaa 1,5 %)

Työvaiheet

  1. Leikkaa avokado ja kurkku kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynsi ja chili. Sekoita kulhossa avokado, kurkku, valkosipuli, chili, sitruunanmehu, öljy, salaattipinaatti ja suola.
  2. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada kuuma, valutettu pasta kulhoon muiden ainesten kanssa. Lisää joukkoon sulatetut katkaravut ja sekoita kevyesti käännellen. Tarjoa pastan kanssa raejuustoa.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 59 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Katja Bäcksbacka KUVA Elina Himanen

Simpukat voi kypsentää monenmakuisissa liemissä. Yksi oiva vaihtoehto on arabbiata-liemi, joka sisältää tomaattia ja mukavasti chilinpoltetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Sinisimpukat arrabbiata-liemessä

Ainekset

1½–2
kg
eläviä sinisimpukoita
1
iso sipuli
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
1–1½
tl
chilihiutaleita
2
tlk (800 g)
laadukasta tomaattimurskaa
dl
vettä
2
dl
valkoviiniä
tl
sokeria
½
tl
rosmariinia
½
tl
timjamia
½
tl
oreganoa
1–1½
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Esivalmistele simpukat: tarkista ne kopauttamalla jokainen avautunut simpukka pöytään. Jos se sulkeutuu, simpukka elää. Heitä pois rikkinäiset sekä ne, jotka jäävät avoimiksi. Puhdista simpukat, poista tarvittaessa parta.
  2. Kuori ja hienonna sipuli, leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi.
  3. Kuumenna öljy suuren kattilan pohjalla. Kuullota sipulisilppua öljyssä hetken aikaa. Lisää sitten joukkoon valkosipuliviipaleet ja chilihiutaleet. Sekoittele, kunnes sipuli on kuullottunut.
  4. Lisää kattilaan tomaattimurska, vesi ja valkoviini. Mausta seos sokerilla, rosmariinilla, timjamilla, oreganolla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua hiljakseen kannen alla noin 10 minuuttia.
  5. Kaada simpukat kattilaan. Anna kiehua kannen alla noin 5 minuuttia, laske aika siitä, kun liemi alkaa uudestaan kiehua. Simpukoiden ei tarvitse peittyä liemeen: päällimmäiset kypsyvät höyryssä. Sekoita simpukoita varovasti pari kertaa kiehumisen aikana. Nostele pohjalta lientä simpukoiden päälle.
  6. Viimeistele pata lehtipersiljalla. Nostele avautuneet simpukat tarjoilulautasille. Heitä pois kiinni jääneet.
  7. Kaada liemi simpukoiden päälle. Tarjoa vaalean leivän ja ranskanperunoiden kera.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1064 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Linström

Pikana Japaniin! Nopea soppa tehdään valmiista misokeittoaineksista. Kuumassa liemessä lohi kypsyy muutamassa minuutissa, ja keitto on valmista vartissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikamiso lohesta

Ainekset

8
dl
vettä
4
ps
valmiita misokeittoaineksia (Miso Instant, noin 20 g pussi)
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
riisiviinietikkaa
200
g
nahatonta lohta
150
g
varhaisparsakaalia
50
g
+ 50 g ituja
4
kevätsipulia tai ruukku vesikrassia (tai molempia)

Työvaiheet

  1. Kiehauta vesi kattilassa ja sekoita misokeittoainekset joukkoon. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lisää ne ja etikka liemeen. Leikkaa parsakaali pieniksi nupuiksi ja hienonna varret. Hienonna kevätsipuli.
  2. Lisää lohi, parsakaali, idut ja kevätsipuli liemeen ja keitä noin 5 minuuttia, kunnes kala on kypsää. Jaa keittokulhoihin ja lisää ituja päälle.

Kommentit (1)

Vierailija

Eikös mison keittämistä tulisi välttää, koska se vaikuttaa siihen negatiivisesti, käsittääkseni tuhoaa makua tms.? Näin ainakin toimitaan etnisissä kaupoissa myytävien misokönttäpakettien misoa käytettäessä.

Meidän Perhe on lisännyt 38 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
Ohje Prisca Leclerc Kuvat Anna Huovinen

Uusi tapa tarjoilla uunilohi! Sillä aikaa kun lohi on uunissa, tee sen seuraksi gnocchit viiden minuutin pikakastikkeella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohignocchit

Ainekset

400
g
kirjolohifilee
½
tl
suolaa
80
g
cashewpähkinöitä
100
g
parmesaania
1
valkosipulin kynsi
3
dl
kermaa
1
kananmuna
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Ota lohi ajoissa huoneenlämpöön ja mausta puolella teelusikallisella suolaa. Nosta uuniin vuoassa ja paista 15–20 minuuttia fileen paksuudesta riippuen. Lohi on valmis, kun se lohkeaa helposti haarukalla kokeiltaessa. 
  2. Kaada pähkinät kuumalle kuivalle pannulle ja paahda, kunnes ne saavat hieman väriä. Kaada pähkinät kulhoon odottamaan, murskaa niitä hieman esimerkiksi perunasurvimella.
  3. Raasta parmesaani ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita kerma ja kananmuna, vatkaa haarukalla munan rakenne rikki ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta huolella ja kaada takaisin kattilaan. Säädä liesi miedoimmalle lämmölle, kaada juustoraaste, valkosipuli ja kermaseos kattilaan ja sekoita, kunnes kastike hieman suurustuu. Kaada gnocchit kastikkeineen tarjoiluastiaan, aseta päälle kirjolohen lohkoja ja ripottele paahdettua cashewpähkinää.

Vinkki! Kirjolohen sijaan voit laittaa paistettua pekonia, broilerin fileitä, katkarapuja, paistettua tempehiä tai herkkusieniä.

Kommentit (1)

Vierailija

Reseptistä puuttuu gnocchit.