Hyvä terveys on lisännyt 126 reseptiä.
Linkitetty 222 keittokirjaan.
Ohje: Teresa Välimäki Kuva: Piia Arnould

Mikä maku! Tuoreet yrtit ja värikkäät vihannekset raikastavat ruokaisan kvinoan. Salaateissa kannattaa käyttää ulkomaista kvinoaa, sillä se ei puuroudu yhtä helposti kuin kotimainen kvinoa.

Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kvinoa-savukalasalaatti

Ainekset

2
dl
kvinoaa
4
dl
vettä
1
ruukku
lehtipersiljaa
1
ruukku
minttua
1
iso punainen paprika
1
kurkku
200
g
kirsikkatomaatteja
1/2
dl
oliiviöljyä
1
sitruunan mehu ja raastettu kuori
2
tl
korianterinsiemeniä jauhettuna
1
tl
fenkolinsiemeniä jauhettuna
1
rkl
hunajaa
1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
Lisäksi
300
g
savustettua lohta

Työvaiheet

  1. Huuhtele kvinoa ja valuta se lävikössä. Kiehauta vesi ja lisää kvinoa. Keitä noin 10 minuuttia, kaada kvinoa lävikköön ja huuhtele se kylmällä vedellä, jotta kypsyminen päättyy.
  2. Hienonna lehtipersilja ja minttu. Kuutioi paprika ja kurkku (poista siemenet halutessasi) sekä puolita minitomaatit. Kääntele kaikki salaatin ainekset sekaisin isossa kulhossa ja anna makujen tasaantua hetki.
  3. Paloittele lohi reiluiksi paloiksi ja kääntele palat salaatin joukkoon.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1807 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Väntsi KUVA Reetta Pasanen

Yhden kattilan potkapasta on superhelppo mutta uskomattoman rehevän makuinen! Lusikoi ricotta joukkoon suurpiirteisiksi sattumiksi vasta pöydässä.

Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Yhden kattilan potkapasta

Ainekset

1
l
vettä
200
g
savupotkaa
5
dl
orecchiettea tai muuta pientä pastaa
1
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
100
g
pensaspapuja
70
g
babypinaattia
1/4
tl
mustapippuria myllystä
1
dl
ricottajuustoa

Työvaiheet

  1. Mittaa vesi vedenkeittimeen ja keitä kiehuvaksi. (Laita liesi kuumenemaan.)
  2. Kuutioi savupotka ja laita se pastan, oreganon ja suolan kanssa kattilaan. Lisää kuuma vesi ja laita kuumalle liedelle. Keitä 10 minuuttia.
  3. Huuhtele pavut ja nypi niistä kannat. Leikkaa pavut muutamaan osaan. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Kun potkapasta on kiehunut 10 minuuttia, lisää pavut ja keitä vielä 2 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita pinaatit joukkoon. Mausta mustapippurilla. Lisää ricotta ruuan päälle juuri ennen tarjoamista.

Kommentit (0)

Kodin Kuvalehti on lisännyt 570 reseptiä.
Linkitetty 38 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Tuomas Kolehmainen

Broilericurry yhdistää ihanat mausteet ja herkullisen kookosliemen. Helppo curry on täydellinen vaihtoehto silloin, kun haluat ruuan lautaselle mahdollisimman nopeasti.

Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Broilericurry

Ainekset

1
rs (500 g)
broilerin fileepihvejä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
1
(400 g)
kukkakaali
1
vihreä paprika
1
rkl
öljyä
2
rkl
vihreää tai punaista currytahnaa
1
tl
kurkumaa
1
prk (200 g)
kookoskermaa
2
rkl
kalakastiketta
2
tl
sokeria
1–2
limetin mehu
Lisäksi
1
dl
suolapähkinöitä
tuoretta korianteria

Työvaiheet

  1. Ota broileri huoneenlämpöön vajaa tunti ennen ruuanvalmistusta. Leikkaa fileet reiluiksi paloiksi.
  2. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Puolita kukkakaali ja irrottele reiluiksi paloiksi. Paloittele varsi. Poista paprikasta siemenet ja viipaloi.
  3. Kiehauta öljy ja currytahna pannulla. Paista broilerit mausteöljyssä kauniin värisiksi. Kuullota niiden joukossa sipulit. Pyöräytä joukkoon kukkakaalit ja paprikat. Kaada pannulle kookoskerma.
  4. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla 5 minuuttia. Älä hauduta kauemmin, jotta kukkakaali ei pehmene liikaa ja broileri säilyttää mehevyytensä.
  5. Mausta kalakastikkeella, sokerilla ja limetin mehulla. Pyöräytä sekaisin, jotta kukkakaalit maustuvat kauttaaltaan. Viimeistele suolapähkinöillä ja korianterilla.
  6. Tarjoa keitettyjen nuudeleiden tai riisin kanssa.

Vinkki! Valitse currytahnan väri sen mukaan, kuinka vahvaa haluat. Punainen on tulisempaa kuin vihreä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1807 reseptiä.
Linkitetty 31 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Salsiccia-makkaraa, perunoita ja mangoldia. Valkosipulinen ja kermainen Zuppa Toscana on täsmäruoka kylmyyttä vastaan.

Annoksia
4-6
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Zuppa Toscana

Ainekset

1
ps (300 g)
mangoldia (2 l hienonnettuna)
4
valkosipulinkynttä
2
isoa perunaa
1
sipuli
1
pkt (260 g)
salsiccia-raakamakkaraa
1
l
vettä
2
kanaliemikuutiota
2
rkl
öljyä
2
dl
kermaa
1
tl
kuivattua oreganoa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
4
viipaletta pekonia

Työvaiheet

  1. Huuhtele ja hienonna mangoldit. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuori ja kuutioi perunat ja sipuli isoiksi paloiksi. Viipaloi makkarat.
  2. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja tee kanaliemi kuutioista. Jätä odottamaan.
  3. Kuumenna öljy isossa kattilassa. Ruskista makkarapalat, sipuli ja valkosipulit. Lisää perunat ja kanaliemi. Keitä miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia.
  4. Paahda pekoniviipaleita uunipellillä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
  5. Lisää kerma keittoon ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää mangoldit ja hauduta vielä 5 minuuttia. Mausta keitto oreganolla ja pippurilla. Murenna rapeat pekonit sopan pinnalle.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 880 reseptiä.
Linkitetty 39 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Kun katkarapuceviche sekoitetaan täysjyväpastan joukkoon, lopputuloksesta tulee raikas ja täyttävä. Käytä simpukanmuotoista pastaa, joka kerää kastikkeen liemen ihanasti sisäänsä.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Katkarapucevichepasta

Ainekset

1
ps (180 g)
katkarapuja
2
tomaattia
2
limen kuori ja mehu
1
punasipuli
1
chili
1
ruukku
korianteria
2
rkl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
1/2
tl
cayennepippuria
Lisäksi
300
g
täysjyväistä Chonchiglioni-pastaa
2
l
vettä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sulata katkaravut.
  2. Halkaise tomaatit ja raasta ne raastimen isolla terällä kulhoon. Pese limet huolellisesti kuumalla vedellä. Raasta limen kuori ja purista mehut, lisää ne tomaatin joukkoon. Hienonna sipulit, chili ja korianteri. Sekoita ne, öljy ja mausteet katkarapujen joukkoon.
  3. Keitä pastat suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia. Siivilöi ja kumoa takaisin kattilaan. Lisää joukkoon katkarapuseos.
  4. Tarjoile pasta lämpimänä ruokana tai kylmänä pastasalaattina.

Kommentit (0)