Me Naiset on lisännyt 1447 reseptiä.
Linkitetty 183 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Mikko Hannula

Ahven ja avokado, mikä maukas kombo! Tarjoa paistettu kala ja avokadokastike esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai kasvisten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Ahventa ja avokadokastiketta

Ainekset

800
g
ahvenfileitä
1 + ½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2
valkosipulinkynttä
1
avokado
½
sitruunan mehu
2
rkl
tuoretta timjamia
2
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
voita
2
dl
kermaa

Työvaiheet

  1. Poista kalafileistä ruodot tai pyydä kalakauppiasta poistamaan ne valmiiksi. Ripottele fileiden pinnalle 1 tl suolaa ja ¼ tl pippuria. Anna maustua 10 minuuttia.

  2. Kuori ja halkaise valkosipulit sekä avokado, poista kivi ja lusikoi sisus sauvasekoittimen kulhoon. Purista avokadon päälle sitruunan mehu. Hienonna timjami.

  3. Kuumenna öljy ja voi pannulla. Kun voin kiehuminen loppuu, laita kalat ja valkosipulit pannuun. Paista fileitä molemmin puolin 2–3 minuuttia. Ota kalat sivuun ja kaada kerma pannulle, kiehauta. Kaada kerma avokadon päälle kulhoon ja soseuta. Mausta kastike timjamilla ja suolalla.

  4. Tarjoile kala ja kastike keitettyjen perunoiden tai kasvisten kanssa.

Kommentit (3)

SH
Seuraa 
Liittynyt2.8.2018

Valkosipuli on liian voimakas, tuhoaa kastikkeessa avocadon hennon maun.

Vierailija

Avokadoviljely tuhoaaa pohjavesivaroja. en suosittele.

Vierailija

Ahvenfilet ei pysy kasassa. Hajoaa paistamisessa ennen kuin saa ruskeaa pintaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1447 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Pyttipannu goes Välimeri! Halloumi, oregano ja oliivit ovat tämän mainion pyttiksen juju, eikä yksi annos meinaa millään riittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Välimerellinen halloumipyttipannu

Ainekset

2
rkl + 1 rkl
öljyä
600
g
perunoita
1
sipuli
1
tl
kuivattua oreganoa
½
tl
suolaa
½
tl
jauhettua paprikaa
½
dl
mustia (kivettömiä) oliiveja
1
pkt (noin 150 g)
halloumityyppistä juustoa (esim. Juustoportin Halla)
2
kananmunaa
LISÄKSI
2
rkl
srirachaa
2
rkl
ketsuppia

Työvaiheet

  1. Harjaa ja paloittele perunat. Esikeitä halutessasi perunoita kiehuvassa vedessä noin 5–10 minuuttia tai kunnes ne ovat lähes kypsiä.

  2. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista perunoita 10–15 minuuttia, kuori ja hienonna sipuli loppuvaiheessa mukaan. Mausta ja kääntele oliivit sekaan. Siirrä perunaseos toiselle puolelle pannua.

  3. Paloittele juusto, lisää öljyä ja paista palat vapaalla pannunpuoliskolla kullanruskeaksi. Kääntele perunoiden ja oliivien joukkoon. Tee pannulle koloja seoksen keskelle ja riko kananmunat siihen. Kypsennä noin 5 minuuttia, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet.

  4. Sekoita sriracha ja ketsuppi keskenään ja tarjoa pyttipannu tulisen ketsupin kanssa.

Kommentit (0)

Ananakset on lisännyt 1 reseptin.
Linkitetty 5 keittokirjaan.

Helppo ja herkullinen arkiruoka, joka maistuu myös lämmitettynä.
Maut kun tasaantuvat ja pääsevät myöhemmin vasta oikeuksiinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-5
Valmistusaika
20-30 min
Vaikeustaso
Helppo

Broilerpestopasta kookoskermalla

Ainekset

400-500
g
Penne-, fusilli-, tai simpukkapastaa
350-400
g
Broilersuikaleita
150-200
g
Pestokastiketta, esim Rummo
1-2
dl
Kookoskermaa
2-3
rkl
Oliiviöljyä
4-6
kpl
Valkosipulin kynsiä
1/2-1
tl
Suolaa
1/2
tl
Salviaa, mustapippuria ja chilirouhetta

Työvaiheet

Kuumenna öljy keskilämmöllä ja puserra valkosipulit kuumaan öljyyn. Lisää salvia.

Laita pasta myös kiehumaan ja keitä ohjeen mukaan. 

Kuullota öljyssä 5 minuuttia, jotta maut irtoavat öljyyn. Lisää broilerisuikaleet ja kypsennä huolella, noin 7-10 min.

Lisää pesto ja kookoskerma. Anna hautua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Lisää suola lopuksi, aloita puolella teelusikallisella, lisää myös puolenkymmentä pyöräytystä mustapippuri myllystä ja chili hiutale myllystä.

Sekoita valutettu pasta kastikkeeseen ja tee annokset lämpimänä kirsikkatomaatti siivujen ja persilja ja basilika silpun kera. 

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2861 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Tomaateista, salaattipinaatista ja oliiviöljystä syntyvä kastike on tarpeeksi yksinkertainen, jotta siia oma hienostunut maku pääsee hyvin esille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + kypsennys 12 min
Vaikeustaso
Helppo

Siika-uunipasta

Ainekset

600
g
ruodotonta suomustettua siikafileetä
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
2 rkl + ¾
dl
vaaleaa oliiviöljyä
2
rs (à 250 g)
kirsikkatomaatteja
100
g
salaattipinaattia
LISÄKSI
400
g
spagettia tai muuta pastaa
2
dl
parmesaania raasteena
½
ruukkua ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mausta siikafileet suolalla ja pippurilla. Lorauta pari ruokalusikallis- ta oliiviöljyä uunivuoan pohjalle ja lado kirsikkatomaatit sekä pinaatti vuokaan. Nosta siikafileet nahkapuoli alaspäin kasvisten päälle ja lorauta loppu oliiviöljy vuokaan kalan päälle. Kypsennä uunissa 10–12 minuuttia, kunnes siika on juuri ja juuri kypsää.

  2. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä (2 tl suolaa/1 l vettä). Valuta hyvin.

  3. Raasta parmesaani ja hienonna ruohosipuli.

  4. Nosta kypsä kala ja kasvikset uunista. Nosta kalafileet nahkoineen varovasti hetkeksi folioon. Kaada pasta vuokaan ja kääntele sekaisin tomaattien, pinaatin ja parmesaanin kanssa. Kumoa kalat takaisin nahkapuoli ylöspäin pastan päälle, vedä nahka pois ja ripottele ruohosipulia pinnalle.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1447 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Yksinkertaisen ihana parsa-pekonisalaatti maistuu sellaisenaan, mutta myös esimerkiksi grililihojen lisukkeena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Rapea parsa-pekonisalaatti

Ainekset

500
g
(vihreää tai vihreää ja valkoista) parsaa
140
g
pekonikuutioita
1
pieni purjo
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
voita
1
sitruunan kuoriraaste
½
appelsiinin kuoriraaste
4
rkl
pinjansiemeniä

Työvaiheet

  1. Poista parsoista kovat kannat ja kuori (erityisesti valkoiset) parsat tyvestä ylöspäin. Paloittele.

  2. Laita pekoni kuivalle pannulle ja paista rapeaksi. Huuhdo ja suikaloi sillä aikaa purjo, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää voi, parsapalat ja purjo ja paista noin 5 minuuttia, lisää valkosipuli loppuvaiheessa.

  3. Lisää lopuksi pestyjen sitrusten kuoriraasteet joukkoon ja ripottele pinnalle (paahdettuja) pinjansiemeniä.

Kommentit (0)