Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2223 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
Ohje: Christina Aaltio

Mehevä haukimureke valmistuu hetkessä, kun sen kypsentää mikroaaltouunissa. Tarjoa lisukkeena Skånen perunoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 12 viipaletta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Hauki-wasabimureke

Ainekset

600
g
nahatonta haukifileetä
2
kananmunaa
2
dl
(ruoka)kermaa
1
limetinmehu
1
rkl
wasabia
1
tl
suolaa
½
tl
sokeria

Työvaiheet

  1. Leikkaa ruodoton haukifilee reiluiksi paloiksi. Laita murekkeen aineet monitoimikoneen kulhoon. Hienonna tasaiseksi massaksi.
  2. Lusikoi massa litran vetoiseen pitkään lasi- tai kartonkivuokaan. Kypsennä mureketta mikroaaltouunissa (600 w) noin 10 minuuttia eli kunnes murekemassa on hyytynyt kiinteäksi. Anna murekkeen vetäytyä noin 10 minuuttia ennen kumoamista.
  3. VINKKI Voit kypsentää murekkeen myös 200-asteisessa uunissa, noin 1 tunti alatasolla foliolla peitettynä.

Skånen perunat

Ainekset

800
g
kiinteitä perunoita
1
sipuli
4
rkl
öljyä
4
dl
ruokakermaa
1
dl
maitoa tai vettä
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
ruohosipulia
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja leikkaa ne reiluiksi kuutioiksi. Paloittele sipuli pieniksi palasiksi.
  2. Lisää kasariin ruokaöljy ja kuumenna. Lisää joukkoon sipuli ja perunakuutiot. Kuullota muutama minuutti.
  3. Lisää kerma ja hauduta noin 20 minuuttia. Lorauta lopuksi vesi tai maito ja jatka hauduttamista kunnes perunat ovat kypsyneet.
  4. Lisää lopuksi  suola ja pippuri ja saksi joukkoon reilusti ruohosipulia ja lehtipersiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 128 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Henri Alén KUVA Panu Pälviä

Herkkutattien makuun soveltuvat kaloista parhaiten punaiset lohikalat. Tässä ohjeessa nieriäfileet kypsennetään paistetuilla herkkutateilla täytettyinä. Skoonenperunat eli kermamuhennetut perunat sopivat hyvin lisukkeeksi, koska silloin erillistä kastiketta ei tarvita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1½ h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Herkkutateilla täytettyä nieriää ja skoonenperunaa

Ainekset

1
pieni sipuli
2
dl
herkkutatteja kuutioina
suolaa
valkopippuria
4
nieriäfileetä
2
rosmariininoksa
öljyä paistamiseen
paistinarua kalan sitomiseen
Skoonenperunat
8
kiinteää ruokaperunaa
1
dl
nokare voita
vettä
2
dl
kuohukermaa
1
ruukku
ruohosipulia hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli. Paista puhdistetut sienet ja hienonnettu sipuli öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Aseta kaksi kalafileetä leikkuulaudalle ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Jaa tattiseos leikkuulaudalle oleville fileille.
  3. Mausta myös jäljelle jäävät kaksi fileetä suolalla ja pippurilla. Nosta fileet tattitäytteellä päällystettyjen fileiden päälle niin, että fileet tulevat vastakkain.
  4. Aseta rosmariininoksat kalojen päälle ja sido paistinarulla kalat kiinni toisiinsa. Paista kaloja 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
  5. Tee skoonenperunat. Kuori ja kuutioi perunat noin 2 cm x 2 cm:n kuutioiksi. Kuullota kuutioita voissa, kunnes ne kypsyvät hieman, mutta eivät ruskistu. Lisää mukaan 1 dl vettä ja kypsennä, kunnes vesi on lähes haihtunut. Lisää mukaan kerma ja kypsennä, kunnes perunat ovat kypsiä ja lopputulos muhennosmainen. Lisää lopuksi ruohosipuli, mausta suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1150 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Piia Arnould

Herkullisen vegeramenin liemen salaisuus on ihanan tahmeassa tahinissa, jonka japanilaiset tuntevat nimellä neri goma. Voit kuitenkin käyttää mitä tahansa tahinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Vegeramen

Ainekset

LIEMI
12,5
dl
kasvislientä
3
valkosipulinkynttä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
4
rkl
tahinia
4
rkl
rypsiöljyä
4
tl
riisiviinietikkaa
1
tl
suolaa
RAPEA TOFU
300
g
kiinteää marinoitua tofua
rkl
perunajauhoja (tai maissijauhoja)
4
tl
rypsiöljyä
LISÄKSI
2
kevätsipulinvartta
1
porkkana
½
pak choin lehdet
100
g
parsakaalin nuppuja
300
g
riisinuudeleita
PÄÄLLE
ituja, korianteria, seesamiöljyä, hienonnettua noria (merileväarkki), srirachaa

Työvaiheet

  1. Kiehauta kasvisliemi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri karkeasti joukkoon. Keitä 5 minuuttia ja siivilöi liemi. Sekoita keskenään tahini, öljy, riisiviinietikka ja suola. Vatkaa seos liemeen. Pidä liemi lämpimänä. (Tai lämmitä tarjoiluhetkellä uudelleen.)

  2. Valmista tofu. Kuivaa tofu huolella ja leikkaa se kuutioiksi. Pyörittele jauhoihin ja paista öljyssä rapeaksi. Älä kääntele paloja liikaa, jotta ne eivät tartu toisiinsa kiinni.

  3. Hienonna kevätsipuli, kuori ja leikkaa porkkana tikuiksi. Kuumenna liemi. Keitä kevätsipulia, porkkanaa, pak choita ja parsakaalin nuppuja muutaman minuutin ajan.

  4. Keitä sillä aikaa nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja jaa 4 kulhon pohjalle. Kaada päälle lientä ja nosta päälle tofua. Lisää pinnalle valintasi mukaan esimerkiksi ituja, korianteria, seesamiöljyä, srirachaa ja murskattua merilevää.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 128 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Elvi Rista

Kermainen, pinaatilla höystetty sienikastike maistuu ihanalta uunilohen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohta ja kermaista sieni-pinaattikastiketta

Ainekset

600
g
lohta
hiutalesuolaa, mustapippuria myllystä
1
(luomu)sitruunan kuoriraaste
Kastike
2
salottisipulia
2
valkosipulinkynttä
8
dl
puhdistettuja sieniä pilkottuna, esimerkiksi tatteja, kantarelleja tai suppilovahveroita
2
rkl
rypsiöljyä
0,33
l
kuohu-, ruoka- tai kasvispohjaista kermaa
noin 130
g
salaattipinaattia
hiutalesuolaa, mustapippuria myllystä
1
rkl
sitruunamehua

Työvaiheet

  1. Mausta lohi suolalla ja pippurilla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää.
  2. Puhdista sienet ja leikkaa ne suupaloiksi. Paista niitä kuumalla, kuivalla pannulla muutama minuutti, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Kuori ja hienonna sipulit. Lisää ne pannulle öljyn kanssa. Kuullota muutama minuutti. Lisää kerma. Kiehauta se ja anna porista muutama minuutti. Lisää pinaatit ja kääntele ne hyvin seokseen. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
  3. Ripottele lohen päälle raastettua sitruunakuorta. Tarjoa pinaatti-sienikastikkeen kanssa. Tarjoa lisäksi keitettyjä perunoita, perunamuusia tai polentaa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2223 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Cacio e pepe on italialainen pastaklassikko, jossa yhdistyvät pecorinojuusto ja rouhittu mustapippuri. Muodikas makupari sopii hienosti myös herkän kukkealle varsikukkakaalille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Varsikukkakaalit cacio e pepe

Ainekset

50
g
pecorinojuustoa
2
rs (á 160 g)
varsikukkakaalia
½
l
vettä
½
dl
oliiviöljyä
1
rkl
mustapippuria myllystä
VAAHDOTETTU RAHKA
1
tlk (250 g)
pehmeää maitorahkaa
(2
rkl
pecorinoa raastettuna)
¼
tl
suolaa
LISÄKSI
1
dl
kuorettomia manteleita

Työvaiheet

  1. Aloita paahtamalla mantelit pannussa ilman rasvaa kauniin ruskeiksi, pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Rouhi veitsellä.

  2. Raasta pecorino hienoksi raasteeksi. Ota 2 rkl raastetta erikseen.

  3. Vaahdota rahka sähkövatkaimella kuohkeaksi. Sekoita 2 rkl juustoraastetta ja suola rahkaan. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

  4. Siisti varsikukkakaalien kannat. Kuumenna vesi kattilassa ja keitä varsikukkakaaleja minuutti. Valuta hyvin.

  5. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää varsikukkakaalit, pecorino ja pippuri kattilaan ja kääntele niin, että aineet sekoittuvat hyvin.

  6. Levitä rahka lautaselle ja asettele varsikukkakaalit päälle. Viimeistele mantelirouheella.

Kommentit (0)