Me Naiset on lisännyt 1588 reseptiä.
Linkitetty 49 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Kokonaisen kalan kypsentäminen on helpompaa kuin moni uskoo. Tässä reseptissä uunista tullut kypsä kala kruunataan lopuksi aasialaistyylisellä kastikkeella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonaisena paistettu aasialainen kala

Ainekset

1
vaalea kala (esim. kuha) tai 2 pientä (esim. ahven) (yhteensä 700 g)
2
tl + ½ rkl + 2 rkl
rypsiöljyä
1
rkl
seesaminsiemeniä
noin 1
tl
sormisuolaa
1
chili
2
rkl
inkivääriä suikaleina
½
dl
ruokosokeria
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
tamarinditahnaa (esim. Spice Up!)
rkl
limetin mehua
1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
LISÄKSI
½
ruukku
thaibasilikan lehtiä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Leikkaa kalan nahkaan viillot ja mausta päältä ja nahkapuolelta suolalla. Laita viiltoihin ja vatsapuolelle myös 2 tl öljyä ja seesaminsiemeniä. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia, kalan koosta riippuen.

  3. Tee sillä aikaa kastike. Hienonna chili, kuori ja suikaloi inkivääri ohueksi. Kuumenna ½ rkl öljyä vokkipannulla ja paista chiliä ja inkivääriä hetki. Lisää sokeri, kalakastike, tamarinditahna ja limen mehu. Keitä muutama minuutti, kunnes kastike muuttuu siirappiseksi. Kaada kulhoon. Puhdista vokki.

  4. Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipulinkynsi. Laita loput 2 rkl öljyä vokkiin ja vokkaa sipulit rapeiksi nopeasti. Voit myös vokata puolet thaibasilikan lehdistä. Kaada kastike kypsän kalan päälle ja koristele sipulilla, valkosipulilla ja thaibasilikalla.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Purkki sardelleja sulaa pannulle ja antaa pastalle herkullisen suolaisen maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sardellipasta

Ainekset

400
g
trofie- tai strozzapretipastaa
3
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
1
rs (47 g)
sardelleja
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
mustapippuria
PANGRATTATO ELI LEIPÄMURU
2
dl
kuivahtanutta leipää paloina
2
rkl
oliiviöljyä
1
ruukku lehtipersiljaa
1
(luomu)sitruuna

Työvaiheet

  1. Valmista ensin pangrattato. Jauha leipäpalat muruksi monitoimiko­neessa. Paista leipämurua öljyssä pannussa samalla sekoittaen 2–3 mi­nuuttia, kunnes leipä on rapeutunut ja kauniin kullanruskeaa.

  2. Hienonna persilja ja sekoita puolet persiljasta murun joukkoon. Pese sit­ruuna ja raasta sen keltainen kuori­osa leipämurun joukkoon.

  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedes­sä (1 l vettä / 1 tl suolaa).

  4. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lämmitä öljy isossa pannussa. Pais­ta siinä valkosipulia sekä sardelleja sekoitellen keskilämmöllä noin 4 mi­nuuttia, kunnes sardellit ovat hieman hajonneet öljyn joukkoon.

  5. Nosta pasta reikäkauhalla suoraan pannulle ja sekoita hyvin. Lisää loput persiljasta. Purista sitruunamehu ja rouhi pippuri joukkoon. Ripottele an­nosten pinnalle reilusti leipämurua. Tarjoa heti.

Vinkki Sardelleja myydään herkku­kaupoissa ja hyvinvarustetuissa mar­keteissa, missä niitä on saatavilla me­tallirasian lisäksi lasipurkeissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 42 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Tämä salaatti on saanut inspiraationsa Sisiliassa kasvavista appelsiineista, fenkolista ja punasipulista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sisilialainen salaatti

Ainekset

2
appelsiinia
5
rkl
oliiviöljyä
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
pieni punasipuli
1
pullea fenkoli
3–4
mintun oksaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja leikkaa appelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi. Säästä mehu.

  2. Tee appelsiinimehusta ja oliiviöljystä kastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

  3. Leikkaa fenkoli ja punasipuli terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Laita ne kastikkeeseen maustumaan noin 5 minuutiksi.

  4. Kääntele sipuli-fenkoliseos appelsiinilohkojen kanssa keskenään. Levitä salaatti tarjoiluvadille. Nypi mintun oksista lehtiä koristeeksi.

     

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 24 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4, noin 16 kpl
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Lihapullat calabrialaisittain

Ainekset

400
g
possunjauhelihaa (tai sika-nautajauhelihaa)
¾
dl
ndujaa
2
säilöttyä paprikaa
¼
ruukku basilikaa
1
valkosipulinkynsi
1
kananmuna
1
dl
pankojauhoja
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita jauheliha ja nduja kulhoon.

  2. Hienonna paprika, basilika ja kuorittu valkosipulinkynsi.

  3. Riko muna jauhelihan joukkoon ja lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä 5 minuuttia.

  4. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin noin 16 pyörykkää. Paista isolla pannulla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia käännellen tai 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4, noin 16 kpl
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Lihapullat sardinialaisittain

Ainekset

400
g
karitsanjauhelihaa
1
dl
kivettömiä oliiveja
1
rkl
kapriksia
¼
ruukku persiljaa
2
tl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna
1
kananmuna
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita jauheliha kulhoon. Hienonna oliivit, kaprikset ja persilja. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa.

  2. Riko muna jauhelihan joukkoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

  3. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin noin 16 pyörykkää. Paista isolla pannulla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia käännellen tai 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (0)