Soppakokki Riikka on lisännyt 8 reseptiä.
Linkitetty 160 keittokirjaan.
Riikka Väliahde Kuva Anna Huovinen

Omenalla, pähkinöillä ja savupaprikalla päällystetty uunilohi on maittava arkiruoka.

Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pähkinälohi

Ainekset

800
g
ruodotonta lohifilettä
suolaa
1
dl
persiljasilppua
1
omena
1
dl
rouhittuja saksanpähkinöitä
2
rkl
Arrabiata-pestoa
2
tl
savupaprikaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 100-asteiseksi. Ripottele suolaa tasaisesti lohifileelle ja anna sen suolaantua sillä välin, kun teet täytteen.
  2. Silppua persilja, raasta omena ja rouhi pähkinät veitsellä. Sekoita yrtit, raaste, pähkinärouhe ja pesto sekaisin pienessä kulhossa.
  3. Ripottele savupaprika lohen pintaan ja levitä omenatäyte lusikalla päälle.
  4. Paista noin 25 minuuttia eli kunnes lohi on kypsä, mutta vielä mehevä.

Kommentit (2)

toimitus
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Kyllä! 100 asteessa uunilohi paistuu meheväksi. 25 minuutissa lohi paistuu meheväksi eikä kala kuivu. Jos haluaa paistaa kalan kypsemmäksi kannattaa lisätä vähän paistoaikaa. Kannattaa kokeilla!

Thread has been locked.
Poquer on lisännyt 1 reseptin.
Linkitetty 1 keittokirjaan.

Lihapullat hirven jauhelihasta

Tällä suht perusreseptillä olen lihapullat tehnyt syksyisestä hirven jauhelihasta.
Vähärasvaisesta hirven lihasta huolimatta näistä on aina tullut todella meheviä.

Annoksia
6
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Hirvilihapullat

Ainekset

1
kg
hirven jauhelihaa
2
dl
kermaa
1
dl
pankojauhoja (korppujauhoja)
ruokaöljyä
2
sipulia
2
kananmunaa
2
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
½
tl
maustepippuria
1
tl
paprikajauhetta
1
tl
valkosipulijauhetta
1
dl
tuoretta lehtipersiljaa

Työvaiheet

Sekoita kerma ja pankojauhot keskenään. Anna turvota 10 minuuttia.

Kuori ja hienonna sipulit. Paista ne öljyssä pehmeäksi.

Lisää jauhoseokseen jauheliha, jäähtynyt sipuliseos, mausteet, hienonnettu lehtipersilja ja kananmunat.

Sekoita taikina tasaiseksi (älä vatkaa liikaa) ja muotoile uunipellille pyöryköiksi.

Paista lihapullat kypsiksi 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Kapellimestari Hannu Linnun bravuurisalaatissa yhdistyvät maukas juusto ja mehukkaat persikat.

”Provolone on lempijuustojani. Ihastuin siihen opiskeluaikoinani Napolissa. Persikoiden ja juuston yhdistelmä oli Pekan idea, jota vastustin aluksi, koska se toi mieleeni pizzerioissa vihaamani kinkku-ananaskombon. Olin väärässä, sillä vahva ja intensiivinen juusto kestää makean happaman...

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Persikka-provolonesalaatti

Ainekset

5
persikkaa (tai persimonia)
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
hunajaa
1
ruukku
salviaa
5
punasikuria
1
ruukku
roomansalaattia
1
ruukku
basilikaa
1
dl
kuorittuja pistaasipähkinöitä
1
dl
kurpitsansiemeniä
½
dl
pinjansiemeniä
Kastike
½
dl
oliiviöljyä
¼
dl
kurpitsaöljyä
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
tl
hunajaa
½
tl
suolaa
½
tl
sokeria
Lisäksi
350
g
provolone-juustoa (ei picantea, koska se murenee)

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen grillivastukselle. Puolita tai lohko persikat (tai persimonit), poista kivet. Sivele hedelmät oliiviöljyllä. Valuta päälle hunaja. Hienonna salvia, ja ripottele siitä puolet hedelmille, jätä loput odottamaan. Paahda persikoita uunissa noin 20 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä.
  2. Revi punasikurit ja roomansalaatti kulhoon. Hienonna basilika ja lisää se salvian kanssa salaattien joukkoon.
  3. Paahda pistaasipähkinöitä ja siemeniä kuivassa kuumassa pannussa noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten salaattiin.
  4. Valmista kastike. Sekoita öljyt, etikka, hunaja, suola ja sokeri keskenään. Kääntele kastike salaattiin.
  5. Levitä salaatti laakealle vadille. Paloittele huoneenlämpöinen provolone salaattipedille. Lisää persikat päällimmäiseksi.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
Krista Kupariharju KUVA Sami Repo

"Ei enää yhteen liimautuneita spagettinauhoja", Michelin-kokki Jari Vesivalo lupaa ja lisää pastan kylmään veteen. Makoisan pekonispagetin lopputulokseen on myös pari muuta kikkaa. 

Michelin-palkitun Olo-ravintolan päällikkö Jari Vesivalo kokkaa henkilöstön lounaalla arkiselta kuulostavaa pekonispagettia. Mutta koska hän on tähtikokki, reseptissä on muutama yllätys.

Erikoisin niistä on se, että spagetti lisätään jo kylmään veteen. Tällä tempulla pasta pysyy...

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Huippukokin pekonispagetti

Ainekset

100
g
pancettaa tai pekonia
500
g
spagettia
1
tl
suolaa
1
kananmuna
1
keltuainen
½
tl
mustapippuria rouhittuna
1
rkl
sitruunamehua
lisäksi
100
g
pecorino-juustoa raastettuna

Työvaiheet

  1. Suikaloi pancetta ja laita se huoneenlämpöiseen pannuun. Paista keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes rasva irtoaa. Siirrä pannu sivuun ja pidä lämpimänä.
  2. Laita spagetti isoon kattilaan ja lisää kylmää vettä, kunnes pasta peittyy. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää suola ja keitä kypsäksi. Valuta spagetti, ja säästä keitinvesi.
  3. Siirrä pancettapannu takaisin liedelle ja kääntele spagetti joukkoon. Lisää hiukan keitinvettä ja sekoita, kunnes suurin osa vedestä imeytyy pastaan. Spagetti saa jäädä kosteaksi. Siirrä pannu liedeltä ja mausta pippurilla ja sitruunamehulla.
  4. Sekoita kananmuna, keltuainen ja loraus jäähtynyttä keitinvettä keskenään ja sekoita se kevyesti pastan joukkoon. Tarjoa pasta raastetun pecorinon kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1846 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Keltaiset voimapallot ovat terveellisten välipalojen aatelia. Kurkuma tuo potkua mangolta maistuviin palleroihin.

Annoksia
16
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Mango-granolapallot

Ainekset

150
g
syöntikypsää mangoa
4
dl
hedelmägranolaa (tai -mysliä)
1
dl
mantelivoita
3/4
tl
kurkumaa
Päälle
½
tl
kuivattua kurkumaa
2
rkl
sokeria

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele mango tehosekoittimeen. Lisää loput ainekset ja anna koneen käydä, kunnes seos on tasaista. Siirrä seos jääkaappiin noin tunniksi jähmettymään. Pyörittele seoksesta 16 palloa.
  2. Sekoita lautasella kurkuma ja sokeri. Kierittele pallot kurkuma-sokerissa. Säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)