Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2457 reseptiä.
Linkitetty 76 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Kapriksilla, tillillä ja sitruunalla höystetty linssipannu on ihana seuralainen ruskistetussa voissa paistetuille ahvenille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Paistetut ahvenet ja pinaatti-linssimuhennos

Ainekset

4
pientä ahvenfilettä
1/2
dl
vehnäjauhoja
1/2
tl
suolaa
2
valkosipulinkynttä
1
ps (100 g)
tuoretta pinaattia
1
pieni
sitruuna (1-2 tl hienoksi raastettua kuorta ja noin ½ dl mehua)
1
tlk (310/265 g)
säilykelinssejä
2
dl
vettä
1/2
kanaliemikuutio
50
g
voita
2
rkl
kapriksia
1
rkl
dijoninsinappia
2
rkl
tuoretta tilliä hienonnettuna
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Poista ahvenfileistä ruodot leikkaamalla viilto fileen leveässä päässä ruotorivin kummallekin puolelle. Irrota kiilamainen pala ruotoineen.
  2. Sekoita jauhot ja suola keskenään. Jauhota kalafileet kauttaaltaan.
  3. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Huuhtele ja valuta pinaatti. Pese ja raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Valuta linssit siivilässä.
  4. Tee kanaliemi vedestä ja liemikuutiosta.
  5. Kuumenna voi pannussa, anna sen kiehahtaa ja hieman ruskistua. Paista kalafileet kullanruskeiksi, molemmin puolin 2–4 minuuttia kalan paksuuden mukaan. Siirrä kalat pois pannusta ja pidä ne lämpiminä folion alla. Lisää valkosipulit ja kanaliemi pannuun. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia. Sekoita kaprikset ja sinappi joukkoon. Lisää pinaatit ja linssit. Hauduta pari minuuttia, kunnes pinaatti pehmenee.
  6. Hienonna tilli. Mausta paistos makusi mukaan sitruunalla, tillillä, suolalla ja pippurilla. Tarkista maku.
  7. Lusikoi pinaatti-linssipaistosta liemineen lautasille ja laita paistetut kalat päälle.

Kommentit (2)

Risto Ruoto

Ovela käpy tuo reseptiikkaan piilotettu sitruuna. Sen kuoria ja mehua ei missään vaiheessa käsketä lisäämään ruokaan, mutta jos niin teet, on koko keitos pilalla. Kiva lisä kokkaamisessa tällaiset pikkuiset källit :D

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiosta, lisään reseptiin kohdan, jossa sitruunan mehu ja kuoriraaste lisätään joukkoon. Harmillista, jos linssimuhennoksesta tuli liian sitruunainen. Tässä varmaankin vaikuttaa kovasti sitruunan koko ja kirpeys. Lisään tämänkin huomion ohjeeseen, että muutkin huomaavat lisätä sitruunaa maistellen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2457 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Malesialaisen jauhelihakastikkeen eli hakka meen maku on tuhdin umaminen. Ideana on marinoida possujauheliha osterikastikkeen, soijan ja sokerin seoksessa ennen paistamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Malesialainen hakka mee

Ainekset

400
g
porsaanjauhelihaa
Marinadi
1
rkl
osterikastiketta
2
rkl
soijakastiketta
½
tl
sokeria
¼
tl
valkopippuria jauhettuna
Kastike
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
(maapähkinä)öljyä
2
rkl
kalakastiketta
2
rkl
makeaa soijakastiketta
2
rkl
osterikastiketta
½
tl
sokeria
dl + 2 rkl
vettä
1
rkl
maissitärkkelystä
Nuudelit
400
g
munanuudeleita
2
rkl
valkosipuliöljyä (ks. ohje)
Lisäksi
2
dl
mungpavun ituja
2
kevätsipulinvartta
1
ruukku korianteria
1
limetti

Työvaiheet

  1. Marinoi jauheliha. Laita jauheliha kul­hoon ja sekoita osterikastike, soija, sokeri ja pippuri joukkoon. Anna maustua huo­neenlämmössä 15 minuuttia.
  2. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Paista niitä öljyssä 1 minuutti. Lisää mari­noitu jauheliha ja ruskista sekoitellen noin 5 minuuttia.
  3. Yhdistä kulhossa kalakastike, makea soijakastike, osterikastike, sokeri ja 2½ dl vettä. Kaada seos jauhelihan joukkoon ja keitä 5 minuuttia.
  4. Sekoita 2 rkl vettä ja maissitärkkelys suurusteeksi ja kaada se koko ajan sekoit­taen kastikkeeseen. Keitä, kunnes kastike sakenee.
  5. Keitä nuudeleita pakkauksen ohjeen mukaan noin 2–3 minuuttia. Valuta ja lai­ta takaisin kattilaan. Sekoita valkosipuliöl­jy joukkoon ja jaa nuudelit annoskulhoi­hin. Lusikoi reilusti kastiketta päälle.
  6. Huuhtele idut, hienonna sipulinvarret ja korianteri. Lisää ne annoksiin ja purista limetin mehua päälle.

Valkosipuliöljy

Ainekset

5
valkosipulinkynttä
½
dl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynnet.
  2. Kuumenna öljyä pannussa keskilämmöl­lä noin 1 minuutti.
  3. Laita valkosipuli öljyyn ja heti, kun se alkaa kevyesti ruskistua, siirrä pannu pois liedeltä. Anna valkosipulin kypsyä öljyssä kullanruskeaksi, 2–4 minuuttia.
  4. Öljy säilyy suljetussa tölkissä huoneen­lämmössä pari viikkoa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1279 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Mikko Hannula

Ihan kuin hummusbaarissa! Lautaselle levitetty hummus höystetään tällä kertaa paahdetulla kukkakaalilla, kananmunilla ja tuoreella korianterilla.

Vinkki! Harissa ja hummus sopivat niin hyvin yhteen, että harissaa voi halutessaan sekoittaa myös itse tehdyn hummuksen joukkoon. Lisää silloin kuitenkin varoen suolaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Hummus paahdetun kukkakaalin ja munien kera

Ainekset

8
dl
hummusta
600
g
kukkakaalin kukintoja
Mausteöljy
rkl
oliiviöljyä
1
tl
jauhettua paprikaa
1
tl
jeeraa
1
tl
kuivattua oreganoa
½
tl
suolaa
¼
tl
rouhittua mustapippuria
Lisäksi
4 kananmunaa, harissaa, kuutioitua tomaattia, tuoretta korianteria

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

  2. Sekoita kaikki mausteöljyn ainekset keskenään ja kääntele kukkakaaleihin. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda noin 25 minuuttia, kukintojen koosta riippuen.

  3. Keitä kananmunia noin 4 minuuttia kiehuvassa vedessä. Jäähdytä ja kuori kylmän veden alla.

  4. Levitä hummus lautaselle. Lorauta oliiviöljyä. Nosta päälle kukkakaalia, tomaattia, harissaa, kananmunan puolikkaat ja tuoretta korianteria

Itse tehty hummus

Ainekset

2
tlk (à 230 g)
kypsiä kikherneitä
1
dl
vaaleaa tahinia
1
pienen sitruunan mehu
2
pientä (sitruunamehussa pehmennettyä) valkosipulinkynttä
1
tl
suolaa
ainakin 1
dl
kikherneiden lientä

Työvaiheet

  1. Valuta kikherneet mutta säästä liemi eli aqua faba.

  2. Mittaa tehosekoittimeen muut ainekset. 

  3. Anna koneen käydä niin kauan, että seos on silkkistä pehmistä. Lisää lientä tarvittaessa. Hummus kiinteytyy kylmässä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2457 reseptiä.
Linkitetty 28 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kesä lautasella! Tyylikkäät grillatut kampasimpukka-rapuvartaat sopivat ihanasti yhteen herkänmakuisen kukkakaalipyreen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kampasimpukka-rapuvartaat ja kukkakaalipyree

Ainekset

12
kampasimpukkaa
12
raakaa jättikatkaravunpyrstöä (ASC)
1
tl
sormi- tai savusuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
2
tl
sitruunankuorta raastettuna
Kukkakaalipyree
1
pieni kukkakaali (n. 700 g)
25
g
voita
1
tl
savusuolaa
n. 2
dl
kerma-maitoseosta tai kasvislientä
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
6
viipaletta
pekonia
(2
rkl
yrttiöljyä)

Työvaiheet

  1. Tee ensin kukkakaalipyree. Irrota kukkakaali nupuiksi. Paista niitä voissa pannussa muutama minuutti. Lisää suola ja sen verran kerma-maitoseosta tai kasvislientä, että kasvikset peittyvät. Kiehauta ja anna porista kannen alla noin 10 minuuttia tai kunnes kukkakaali on pehmeää.

  2. Paista toisessa pannussa pekoni rapeaksi. Valuta talouspaperilla ja murenna.

  3. Valuta kukkakaali (säästä halutessasi neste esimerkiksi keittoruokaan). Soseuta kukkakaali ja lisää tarvittaessa keitinlientä. Pyree saa olla löysää. Mausta pippurilla.

  4. Taputtele simpukat ja ravut talouspaperilla kuiviksi. Tikuta vartaisiin ja grillaa tai paista öljyssä pannussa noin 2 minuuttia molemmin puolin. Pese sitruuna ja raasta 2 tl kuoren keltaista osaa. Mausta vartaat suolalla, pippurilla ja sitruunankuorella.

  5. Annostele kukkakaalipyree ja vartaat lautasille. Viimeistele pekonilla ja halutessasi yrttiöljyllä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2457 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Miedonmakuisesta broilerinjauhelihasta syntyy tuoreiden tomaattien kanssa ihana bolognese, joka on kaikkea muuta kuin tuhti! Voit valita sattumiksi erivä­risiä ja -kokoisia tomaatteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Tuoretomaatti-broileribolognese

Ainekset

4–5
isoa tomaattia (n. 350 g)
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
400
g
broilerinjauhelihaa
½
purjo
1
chili
2
rkl
oliiviöljyä
1
dl
valkoviiniä
2
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
1
tl
viherpippuria rouhittuna
Lisäksi
300–400
g
spagettia tai muuta pastaa
1
ruukku basilikaa
1
pkt (150 g)
minimozzarellaa

Työvaiheet

  1. Puolita isot tomaatit. Raasta kuusi puolikasta leikkuupinnan puolelta raastimen isolla terällä soseeksi kulhoon niin, että vain kuori jää raasta­matta. Pilko loput tomaatit erikokoisiksi paloiksi.
  2. Ruskista jauheliha öljyssä pannussa kypsäksi, lihaa sekoitellen ja murentaen noin 5 minuuttia.
  3. Huuhtele ja hienonna purjo. Hienonna chili. Lisää ne jauhelihan joukkoon ja paista 2–3 mi­nuuttia. Kaada viini pannuun, kiehauta kasaan. Lisää raastettu tomaatti ja kypsennä kovalla lämmöllä 5 minuuttia.
  4. Mausta kastike oreganolla, suolalla ja viher­pippurilla. Lisää lopuksi tomaatit ja anna kastik­keen hautua muutama minuutti kannen alla niin, että tomaatit hieman lämpenevät.
  5. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, va­luta ja lisää kastikkeeseen. Hienonna basilika ja lisää se mozzarellan kanssa pastaan.

Vinkki Myös buffalomozzarella tai maitoisa burrata sopivat raikkaan tomaattikastikkeen kanssa.

 

Kommentit (0)