ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tarjoa grillisiika paahdetun purjon ja kirpsakan punasipuli-kapriskastikkeen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t + suolaus yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Suolattu grillisiika

Ainekset

1
kokonainen (noin 800 g) siika
SUOLALIEMI
2
l
vettä
2
dl
merisuolaa
½
ruukkua tilliä
1
tl
kokonaista kuminaa
LISÄKSI
2
rkl
öljyä
punasipuli-kapriskastiketta (ohje alla)

Työvaiheet

  1. Kiehauta vesi kattilassa, ota pois liedeltä. Lisää suola ja sekoita niin, että suola liukenee nesteen. Laita tilli ja kumina liemeen ja anna liemen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  2. Laita perattu, puhdistettu ja suomustettu kala laakeaan vuokaan ja kaada suolaliemi kalan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin. Anna maustua yön yli tai vähintään 4 tuntia. Jos kala ei peity kokonaan liemellä, käännä se maustumisen puolessa välissä.

  3. Ota kala liemestä ja kuivaa se hyvin. Tee kalan kylkiin kevyet viillot terävällä veitsellä. Hiero kalan pintaan öljyä.

  4. Grillaa kalaa grillissä keskilämmössä, molemmin puolin noin 10–15 minuuttia. Kypsän kalan sisälämpötila on noin 45 °C, mutta järvikala kannattaa kypsentää noin 65-asteiseksi. Kypsän kalan tunnistat myös siitä, että sen selkäevä irtoaa helposti.

  5. Ota kala grillistä ja anna vetäytyä folioon käärittynä 10 minuuttia.

VINKKI! Grillaa kalalle lisukkeeksi kokonainen purjo. Purjon uloimmat lehdet saavat hiiltyä kunnolla tummiksi ja sisus kypsyä pehmeäksi. Kuori hiiltyneet uloimmat lehdet pois ennen tarjoilua.

Punasipuli-kapriskastike

Ainekset

1
punasipuli
1
dl
persiljaa
2
rkl
kapriksia
1
dl
punaviinietikkaa
1
rkl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
dl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli, persilja ja kaprikset.

  2. Yhdistä pienessä kattilassa etikka, sokeri, suola ja pippuri. Sekoita niin, että sokeri liukenee nesteeseen ja kiehauta nopeasti 2–3 minuuttia.

  3. Ota kattila liedeltä ja vispaa öljy joukkoon ohuena nauhana. Lisää lopuksi sipulit, kaprikset ja persilja.

  4. Anna jäähtyä ja tarjoile.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Retiiseistä ravistellaan täydellisen raikas lisuke paistetuille kuhafileille ja pehmeälle perunamuusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kuha ja hölskyretiisit

Ainekset

600
g
kuhaa fileenä
25
g
voita
½
ruukkua timjamia
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua valkopippuria
HÖLSKYRETIISIT
1
nippu retiisiä
½
kurkku
1
rkl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin hölskyretiisit. Pese ja viipaloi retiisit. Halkaise kurkku. Koverra pois siemenet ja kuutioi kurkku. Lisää kasvikset kannelliseen rasiaan.

  2. Kaada kasvisten päälle etikka, sokeri ja suola. Ravista muutama minuutti.

  3. Poista kuhafileistä ruodot. Viipaloi fileet annospaloiksi.

  4. Sulata voi pannulla. Lisää timjamin oksia voihin hautumaan muutamaksi minuutiksi. Paista kalapaloja yrttivoissa noin 5 minuuttia. Rouhi päälle suolaa ja pippuria.

VINKKI! Tarjoa kuha perunamuusin kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Mikko Hannula

Savulohi-fenkolipasta valmistuu nopeasti. Voit vaihtaa savulohen myös kylmäsavuloheen tai vaikka broileriin. Näin saat samasta kastikkeesta useamman vaihtoehdon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Savulohi-fenkolipasta

Ainekset

400
g
tagliatellea tai täysjyvä spagettia
2
salottisipulia
1
valkosipulinkynsi
1
fenkoli
1
rkl
rypsiöljyä
3
dl
suolatonta kasvislientä
2
dl
kevyt ruokakermaa 4 %
1
sitruuna
200
g
savulohta
½
dl
ruohosipulia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita pastavesi kiehumaan.

  2. Kuori salottisipulit ja valkosipulinkynnet, hienonna. Pese fenkoli, halkaise ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin varret koristeluun.

  3. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.

  4. Kuullota salottisipuleita öljyssä minuutin ajan. Lisää valkosipulit, kuullota hetki. Lisää fenkolit, kasvisliemi ja kerma. Anna kiehua noin 5 minuuttia.

  5. Pese sitruuna ja raasta hienolla terällä, lisää kuoriraaste kastikkeen joukkoon. Purista 1 rkl sitruunamehua joukkoon.

  6. Lisää paloiteltu savulohi, hienonnettu ruohosipuli, suola ja rouhittua mustapippuria. Tarkista maku. Valuta pasta ja tarjoa kastikkeen kanssa, joko erikseen tarjottuna tai sekoita pasta ja kastike keskenään. Koristele fenkolin varsilla.