Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 107 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Äkilliseen blinihimoon toimivat leivinjauheella kohotetut uuniblinit. Ne täytetään raikkaalla savulohitahnalla.

Blinien valmistuksessa aikaa vievin vaihe on taikinan kohottelu ja paistaminen yksitellen pannulla. Tässä pikablinien ohjeessa ohitetaan nämä molemmat.

Ideana on valmistaa taikina, joka kohotetaan leivinjauheella. Lisäksi blinit kypsennetään pannulla, mutta hellan sijaan uunissa. Siellä ne kohoavat kuohkeiksi ja kypsyvät tasaisesti.

Jotta blinien kypsentäminen tällä tavoin olisi järkevää, tarvitset useamman blinipannun, jotka mahtuvat yhtä aikaa uuniin. Yhtä hyvin voit paistaa taikinasta yhden ison uuniblinin esimerkiksi neliskanttisessa brownievuoassa.

Blinien täytteeksi sopii esimerkiksi savukalatahna. Sen ehtii sekoittaa valmiiksi blinien paistuessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Pikablinit ja savukalatahna

Ainekset

8
kananmunaa
3
dl
kevyt- tai täysmaitoa
2
rkl
kirkastettua voita tai rypsiöljyä
3 1/4
dl (160 g)
tattarijauhoa
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
suolaa
Savukalatahna
400
g
savukalaa (esim. lämminsavusiikaa)
2
rkl
ranskankermaa
2
rkl
majoneesia
2
kevätsipulia
1
rkl
kapriksia
1
tl
sitruunankuorta raastettuna
2
tl
sitruunamehua
2
rkl
tilliä hienonnettuna
1/2-1
tl
sormisuolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
(rypsiöljyä)
n. 1
dl
kirkastettua voita
sipulia, tilliä ja siianmätiä

Työvaiheet

  1. Laita neljä blinipannua (Ø 14–16 cm) kylmään uuniin. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kirkasta voi (ks. ohje alla).
  2. Tee savukalatahna. Irrota kala ruodottomiksi, nahattomiksi paloiksi. Sekoita ne ranskankerman ja majoneesin kanssa. Hienonna kevätsipulit, raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Lisää kevätsipuli, kuoriraaste, mehu, kaprikset ja tilli tahnaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja laita jääkaappiin.
  3. Vatkaa munia sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää maito ja öljy tai voi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Sekoita jauhot muna-maitoseokseen.
  4. Voitele kuumat pannut rypsiöljyllä tai kirkastetulla voilla. Kaada taikina pannuihin. Paista noin 12–15 minuuttia tai kunnes blini on kypsä. Valele kirkastettua voita päälle.
  5. Lusikoi täyte blineille. Koristele hienonnetulla sipulilla, tillillä ja mädillä.

Vinkki Voit tehdä taikinasta yhden ison uuniblinin. Paista taikinaa uunivuoassa (noin 20 cm x 30 cm) 15–20 minuuttia.

Kirkastettu voi: Sulata 150 grammaa voita kattilassa. Kuori pinnalle muodostunut vaahto pois. Valuta kirkas voi toiseen astiaan niin, että vaalea saakka jää kattilaan. Heitä sakka pois.

Kommentit (1)

Vierailija

8 munaa?! Ei tuo ole mikään blini, vaan kuiva uunimunakas.

Ja sen verran että se voista erottuva valkoinen osa ei ole nimeltään "sakka", vaan hera ja heraa ei todellakaan heitetä pois, vaan sen voi käyttää vaikka leipätaikinaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.