Seljankukkamehu antaa lohelle makua sekä ihanan kesäisen tuoksun. Oman teränsä marinointiliemeen antavat gini ja sitruunamehu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10
15 min + 2 vrk
Helppo
Seljankukkagraavattu lohi
Ainesosat
1
kg
lohifileetä
½
dl
suolaa (hienoa)
½
tl
sokeria
2
tl
karkeaksi rouhittua valkopippuria
1
dl
seljankukkamehutiivistettä (Brunneby tai Ikea)
½
dl
giniä
2
rkl
sitruunamehua
Lisäksi
tilliä, ruohosipulia, retiisejä, sitruunankuorta ja/tai syötäviä kukkia
Vaiheet
- Laita lohifilee leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Pyyhi pinta talouspaperilla. Poista ruodot tarvittaessa.
- Hiero kalan pintaan tasaisesti suolaa, sokeria ja pippuria. Laita kala muovipussiin. Kaada pussiin mehutiiviste, gini ja sitruunamehu. Sulje pussi ja nosta se reunallisessa vuoassa jääkaappiin.
- Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta. Kääntele kalapakettia välillä, jotta kala maustuu tasaisesti.
- Leikkaa kala ohuiksi, nahattomiksi viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille. Tarjoa keitettyjen uuden sadon perunoiden kanssa. Koristele esimerkiksi tillillä, ruohosipulilla, retiiseillä, sitruunankuorella ja/tai syötävillä kukilla.
Vinkki: Myös hölskykurkut ja saaristolaisleipä sopivat hyvin lohen makuun.