Mausteiset krutongit sopivat mainiosti vaikkapa keiton lisäkkeeksi.
Cayennekrutongit
Ainekset
Työvaiheet
- Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää cayennenpippuri ja pyörittele lastalla puoli minuuttia.
- Lisää leipäpalat ja paista noin 5 minuuttia.
Mausteiset krutongit sopivat mainiosti vaikkapa keiton lisäkkeeksi.
Sitruunalla ja persiljalla maustetun voikastikkeen kanssa tarjottu kala on yksi ranskalaisen keittiön iki-ihanista klassikoista. Seuraksi sopivat annanperunat ja syksyinen sieni-lehtikaalisalaatti.
Valmista ensin lisukkeeksi tuleva lehtikaali (ohje alla) sekä annanperunat (ohje alla).
Kirkasta voi. Sulata noin 100 g voita pienessä kattilassa. Anna jäähtyä muutama minuutti. Kuori pinnalle noussut vaahto pois lusikalla. Kaada kirkas voisula varovasti toiseen astiaan siten, että vaalea sakka jää kattilaan.
Kuivaa kalafileet talouspaperilla. Mausta ne suolalla ja pippurilla ja pyörittele jauhoissa. Paista fileitä kirkastetussa voissa molemmilta puolilta muutama minuutti, kunnes kala on kypsää mutta vielä mehevän lohkeavaa. Siirrä fileet tarjoiluastiaan ja pidä lämpimänä.
Tee kastike. Paahda voi pannussa vaaleanruskeaksi. Hienonna lehtipersilja. Lisää persilja ja sitruunamehu pannuun. Valuta kastike kalan päälle. Tarjoa sieni-lehtikaalisalaatin ja annanperunoiden kanssa.
Leikkaa sienet tarvittaessa suupaloiksi. Poista lehtikaalista lehtiruodit ja revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja hienonna sipuli.
Paahda pähkinät kuumalla, kuivalla pannulla. Siirrä leikkuulaudalle. Rouhi ne.
Paista sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää sipuli ja voi. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää lehtikaali ja paista sekoitellen, kunnes kaali hieman pehmenee.
Yhdistä kastikkeen ainekset ja lisää pannulle. Sekoita hyvin. Viimeistele pähkinöillä.
Pese perunat huolellisesti tai kuori ne. Leikkaa perunat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinileikkurilla. Huuhtele viipaleet kylmällä vedellä ja taputtele ne kuiviksi keittiöpyyhkeellä.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja irrota timjaminlehdet. Raasta tarvittava määrä sitruunoiden keltaista kuoriosaa.
Kirkasta voi. Sulata voi kattilassa, anna seistä hetki ja kaada sitten pieneen kannuun. Pohjalle kertynyt valkoinen hera saa jäädä kattilaan.
Laita valurautapannu (Ø n. 24 cm) levylle ja kaada pannuun kirkastettua voita niin, että pohja peittyy. Levitä perunat lomittain spiraalin muotoon kellon mukaisesti ja keskeltä aloittaen. Valuta voita perunoiden päälle. Ripottele päälle hieman suolaa, mustapippuria, valkosipulia, timjaminlehtiä ja sitruunan kuoriraastetta. Aloita seuraava kierros ulkoreunasta toiseen suuntaan. Lisää voita ja mausta samoin. Jatka näin, kunnes kaikki perunat on käytetty. Paina perunoita tiiviisti pannuun.
Paina perunoiden päälle pyöreäksi leikattu, pannua hieman isompi leivinpaperi sekä pannua pienempi kansi ja jokin paino. Paista perunakakkua liedellä keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kakku on pohjasta rapea.
Nosta kannella peitetty pannu 200-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.
Ota pannu pois uunista. Laita perunoiden päälle leivinpaperi. Paina perunakakkua kannen avulla tasaiseksi ja tiiviiksi. Poista paperi ja kansi. Jatka paistamista noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
Ota pannu uunista. Nosta pannun päälle lautanen ja käännä perunakakku lautasen avulla ylösalaisin. Purista päälle sitruunamehua. Viimeistele timjamilla.
Lisää kattilaan öljy, juustokumina ja kardemumma. Hauduta mausteita miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon bataattipalat, vesi, linssit ja kaikki loput ainekset.
Keitä hiljalleen 20 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Tee lisukkeeksi paahdetut mantelit. Kuumenna öljy paistinpannulla. Hauduta savupaprikaa öljyssä ja lisää mantelit. Kääntele manteleita pannulla muutama minuutti. Jäähdytä ja ripottele joukkoon suolaa. Tarjoa mantelit keiton kanssa.
Vinkki! Pakkaa kuuma keitto retkelle termospulloon.
Sekoita kerma, muna ja perunajauhot.
Pese limetti. Raasta vihreä kuori ja purista ruokalusikallinen mehua. Raasta inkivääri.
Sekoita kaikki ainekset jauhetun kalan joukkoon.
Yhdistä jugurtti ja sweet chili -kastike.
Kuori ja viipaloi sipuli. Paista sipuli raukeaksi öljyssä pannulla. Viipaloi tomaatti ja revi salaatti.
Taputtele murekemassasta kostutetuin käsin kuusi pihviä.
Paista pihvit öljyssä pannulla, n. 4 minuuttia molemmin puolin.
Paahda sämpylät ja kokoa hampurilaiset tarjolle.
Upota kalapullat kastikekylpyyn! Seuraksi sopii spagetti, mutta myös maalaisleipä on tarpeen. Oliiveilla ja kapriksilla pilkutettu tomaattinen puttanesca-kastike on niin hyvää, että sen haluaa pyyhkäistä lautaselta viimeistä pisaraa myöten.
Valmista kalapullat. Laita jauhettu kala kulhoon. Hienonna valkosipulinkynsi ja lehtipersilja, raasta parmesaani ja sitruunankuori hienoksi. Lisää ne joukkoon. Lisää pankojauhot, kananmuna ja mausteet. Pyörittele taikina palloiksi kostutetuin käsin. (Jos taikina tuntuu liian kostealta, lisää pankojauhoja.) Pyörittele kalapullat halutessasi pankojauhoissa. Paista pullat kauniin värisiksi pannulla öljyssä. (Voit myös laittaa kalapullat paistamattomina suoraan liemeen kypsymään. Jätä tällöin kalapullat sivuun odottamaan.)
Tee kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita ja sardelleja öljyssä keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Painele sardellien rakennetta rikki. Lisää kirsikkatomaatit, valkoviini, oliivit ja kaprikset. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää pullat kastikkeeseen ja anna porista keskilämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.
Tarjoa kalapullat keitetyn pastan, polentan tai perunamuusin kanssa. Viimeistele lehtipersiljalla ja halutessasi parmesaanilla.
Ladataan...