Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 67 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Nopeasti paistuvat kuhafileet saavat pintaansa ruista. Rahkainen kantarellimuusi, joka tarjoillaan kalan kaverina, on kuin lisuke ja kastike samassa paketissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Rukiinen kuha ja rahkainen kantarellimuusi

Ainekset

600
g
kalafileitä (kuhaa tai ahventa)
1/2
dl
ruisjauhoja
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
valkopippuria
4
rkl
voita paistamiseen
1
sitruuna
Rahkainen kantarellimuusi
4–5
(700 g)
jauhoista perunaa
4
dl
vettä
1/2
tl
suolaa
1
dl
maitorahkaa
25
g
voita
2
dl
persiljaa
1
l
kantarelleja
2
tl
ruokaöljyä
1/2
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Aloita perunamuusin valmistuksesta. Laita perunat ja vesi kattilaan, mausta suolalla ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä perunat kypsiksi eli 15–20 minuuttia kuutioiden koosta riippuen.
  2. Valuta keitinvesi talteen. Laita ½ dl keitinvettä takaisin perunoiden joukkoon, lisää maitorahka ja voi. Painele perunat perunasurvimella tasaiseksi muusiksi. Lisää joukkoon ½ dl keitinvettä ja vatkaa muusi kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa vielä tilkka keitinvettä. Hienonna persilja ja sekoita se muusiin.
  3. Puhdista sienet ja pilko isoimmat muutamaan osaan. Kuumenna öljy, ja paista sienet nopeasti kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sienet muusin joukkoon.
  4. Poista fileistä ruodot ja leikkaa isot fileet kahteen tai kolmeen osaan.
  5. Laita ruisjauhot, suola ja pippuri isoon suljettavaan muovipussiin. Laita kalafileet pussiin jauhojen joukkoon ja ravistele pussia varovasti niin, että kalat jauhottuvat kauttaaltaan. Varistele ylimääräinen jauho fileistä.
  6. Sulata voi paistinpannussa ja anna sen ruskistua, jotta saat voihin hieman pähkinäisen maun. Laita kalafileet pannulle ja paista ensin toiselta puolelta 3–5 minuuttia. Kun paistopinta on ruskistunut, käännä fileet ja paista 2–3 minuuttia. Lusikoi paistetulle pinnalle muutaman
    kerran ruskistunutta voita. Tarjoa paistetut kalat heti sienimuusin ja sitruunasiivujen kanssa.

Kommentit (1)

Vierailija

Anteeksi vaan, mutta tuo muusi oli todella pahaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Arto Vuohelainen
Vartissa valmis kalahampurilainen päästää kokin mahtavan helpolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kalapurilaiset

Ainekset

4
hampurilaissämpylää
1
pkt
järvikalapihvejä (Apetit)
1
rkl
rypsiöljyä
1
pihvitomaatti
1
avokado
salaattia tai basilikaa
4
cheddarjuustoviipaletta
Kastike
dl
turkkilaista jugurttia
½
dl
ketsuppia

Työvaiheet

  1. Paista jäiset pihvit molemmin puolin kypsiksi öljyssä pannulla miedolla lämmöllä.
  2. Siivuta tomaatti ja avokado.
  3. Paahda leivät paahtimessa. Sekoita jugurtti ja ketsuppi.
  4. Laita sämpylöiden väliin kastiketta, salaattia, cheddarsiivu, kalapihvit, tomaatit ja avokado.