Mainos
Arla Keittiö on lisännyt 87 reseptiä.
Linkitetty 93 keittokirjaan.
Arla keittiö

Yrttinen ja täyteläinen ranskalaistyylinen kastike kruunaa uunissa itsekseen valmistuvan uunilohen. Yrtit, viinin ja hapatetun kerman yhdistävä kastike on niin hyvä, että sitä tekee mieli lusikoida kattilasta suoraan suuhun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Sitruunainen uunilohi ja yrtti-kermakastike

Ainekset

1
kg
lohifileetä
2
tl
suolaa
1
sitruuna
1
ruukku
tuoretta tilliä
1
ruukku
tuoretta sitruunamelissaa
1
ruukku
tuoretta persiljaa
10
cm
pala purjon vartta
25
g
Arla voita
1 1/2
dl
valkoviiniä
1
prk
(2 dl) Arla Lempi hapatettua kermaa
1
tl
suolaa
1/4
tl
valkopippuria
2
munankeltuaista

Työvaiheet

  • Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sivele uunivuoan pohjalle öljyä, aseta lohifilee nahkapuoli alaspäin ja mausta suolalla. 
  • Pese sitruuna huolella ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet kalan päälle ja paista uunissa 20-30 minuuttia, riippuen kalan paksuudesta. 
  • Valmista kastike. Hienonna yrttejä yhteensä 1 desilitran verran. Säästä jokaisesta yrtistä kolme oksaa kokonaisena. Leikkaa purjosta noin 10 senttimetrin pala ohuiksi viipaleiksi. 
  • Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa, lisää joukkoon purjoviipaleet ja kolme kokonaista oksaa kutakin yrttiä. Kuullota, kunnes purjot ovat pehmenneet. 
  • Lisää valkoviini ja anna sen kiehua kasaan hiljaisella lämmöllä noin 4-5 minuuttia. Kaada liemi siivilän läpi pieneen astiaan, puristele yrteistä ja purjoista lientä lusikan avulla. Pyyhkäise kattila puhtaaksi paperilla. Kaada siivilöity liemi takaisin kattilaan.
  • Kiehauta seos ja lisää joukkoon kerma. Säästä tilkka kermaa suurustamista varten. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita munankeltuaiset kermatilkkaan haarukalla. Alenna lieden lämpöä ja lisää kananmunankeltuaiset ohuena nauhana samalla vispaten. Lisää hienonnetut yrtit. Kuumenna keskilämmöllä vispaten, kunnes kastike sakenee hieman. 
  • Tarjoa lämpimänä lohen kanssa. Jos joudut lämmittämään kastikkeen uudelleen, kuumenna se varovasti alhaisella lämmöllä samalla vispaten, ettei keltuainen kokkeloidu. 
     

Kommentit (1)

Satumaija

Hyvää... Käyttäävätkö ranskalaiset paljon tilliä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Retiiseistä ravistellaan täydellisen raikas lisuke paistetuille kuhafileille ja pehmeälle perunamuusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kuha ja hölskyretiisit

Ainekset

600
g
kuhaa fileenä
25
g
voita
½
ruukkua timjamia
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua valkopippuria
HÖLSKYRETIISIT
1
nippu retiisiä
½
kurkku
1
rkl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin hölskyretiisit. Pese ja viipaloi retiisit. Halkaise kurkku. Koverra pois siemenet ja kuutioi kurkku. Lisää kasvikset kannelliseen rasiaan.

  2. Kaada kasvisten päälle etikka, sokeri ja suola. Ravista muutama minuutti.

  3. Poista kuhafileistä ruodot. Viipaloi fileet annospaloiksi.

  4. Sulata voi pannulla. Lisää timjamin oksia voihin hautumaan muutamaksi minuutiksi. Paista kalapaloja yrttivoissa noin 5 minuuttia. Rouhi päälle suolaa ja pippuria.

VINKKI! Tarjoa kuha perunamuusin kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Mikko Hannula

Savulohi-fenkolipasta valmistuu nopeasti. Voit vaihtaa savulohen myös kylmäsavuloheen tai vaikka broileriin. Näin saat samasta kastikkeesta useamman vaihtoehdon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Savulohi-fenkolipasta

Ainekset

400
g
tagliatellea tai täysjyvä spagettia
2
salottisipulia
1
valkosipulinkynsi
1
fenkoli
1
rkl
rypsiöljyä
3
dl
suolatonta kasvislientä
2
dl
kevyt ruokakermaa 4 %
1
sitruuna
200
g
savulohta
½
dl
ruohosipulia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita pastavesi kiehumaan.

  2. Kuori salottisipulit ja valkosipulinkynnet, hienonna. Pese fenkoli, halkaise ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin varret koristeluun.

  3. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.

  4. Kuullota salottisipuleita öljyssä minuutin ajan. Lisää valkosipulit, kuullota hetki. Lisää fenkolit, kasvisliemi ja kerma. Anna kiehua noin 5 minuuttia.

  5. Pese sitruuna ja raasta hienolla terällä, lisää kuoriraaste kastikkeen joukkoon. Purista 1 rkl sitruunamehua joukkoon.

  6. Lisää paloiteltu savulohi, hienonnettu ruohosipuli, suola ja rouhittua mustapippuria. Tarkista maku. Valuta pasta ja tarjoa kastikkeen kanssa, joko erikseen tarjottuna tai sekoita pasta ja kastike keskenään. Koristele fenkolin varsilla.