Sport on lisännyt 62 reseptiä.
Linkitetty 25 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Satu Kemppainen

Tee lounas valmiiksi etukäteen. Paista kerralla iso satsi broilerinrintafileitä ja yhdistele raakojen tai kypsien kasvisten kanssa. Lisää annokseen vielä kourallinen täysjyväpastaa tai -riisiä, niin puhti ei lopu kesken päivän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileria ja paahdettuja kasviksia

Ainekset

300
g (2 kpl)
kypsennettyjä broilerinrintafileitä
200
g
ruusukaalia
1/2
kesäkurpitsa
1
paprika
2
perunaa
1/2
tl
suolaa
2
rkl
öljyä
Kastike
3
rkl
kreikkalaista jogurttia (Arla 6 %)
2
rkl
appelsiinimehua
1/2
tl
currya
1
tl
kuminansiemeniä
ripaus
suolaa
Lisäksi
2
dl
rucolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise ruusukaalit ja paloittele kesäkurpitsa ja paprikat. Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi kuorineen. Levitä perunat ja kasvikset uunipellille. Kypsennä kuumassa uunissa 10 minuuttia.
  2. Sekoita kastikkeen aineet pienessä kulhossa tasaiseksi ruoan kypsyessä.
  3. Kuutioi aiemmin paistettu, valkosipulilla ja currylla maustettu broileri kylmänä ja pakkaa kasvisten ja rucolan kanssa rasiaan. Pakkaa kastike omaan pikkurasiaansa ja valuta päälle juuri ennen ruokailua.

Kommentit (1)

Vanhaemäntä

Tomaattikeitto ohjeen mukaan tehtynä jäi happaman ja laihan makuiseksi. Lisäsin runsaan tl sokeria ja pyolet Koskenlaskija-juustosta, sitten tuli syötävää. Mutta ei maailman parasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2099 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Granaattiomena sopii täydellisesti harissalla ja tahinilla maustettuun munakoisopannuun. Tarjoa pannu salaattina tai lisukkeena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Granaattiomena-munakoisopannu

Ainekset

1
granaattiomena
1
dl
+ 2 rkl öliiviöljyä
1
rkl
tahinia
1
rkl
hunajaa
½
rkl
harissatahnaa
1
tl
suolaa
1
munakoiso
1
dl
kuorittuja pistaasipähkinöitä
1
ruukku
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Irrota granaattiomenasta siemenet. Lusikoi puolet siemenistä suljettavaan pussiin ja kauli pussin yli niin, että niistä irtoaa mehu. Siivilöi mehu kulhoon. Lisää 1 dl öljyä, tahini, hunaja, harissa ja suola.
  2. Leikkaa munakoisot suupaloiksi. Paahda pähkinöitä kuumassa kuivassa pannussa 1 minuutti ja laita sivuun. Lisää pannuun 2 rkl öljyä ja paista munakoisot ruskeiksi ja pehmeiksi, 5–10 minuuttia.
  3. Hienonna persilja. Sekoita munakoisot, persilja ja pähkinät granaattiomenaseokseen. Tarjoa esimerkiksi paahdetun pitaleivän kanssa.

Kommentit (0)

Oton leipomukset on lisännyt 1 reseptin.
Linkitetty 5 keittokirjaan.

Täytetyt kesäkurpitsat ovat aivan uskomattoman maukkaita! Täytteeseen voi laittaa oikeastaan mitä vaan ja sitä voi muokata sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu löytymään. Halutessaan jauhelihan voi korvata härkiksellä. Kesäkurpitsat ovat niin hyviä, että nämä sopivat vaikkapa viikonlopun...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min.
Vaikeustaso
Helppo

Täytetyt kesäkurpitsat

Ainekset

1 iso tai 2 pienempää
kesäkurpitsaa
1
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sormisuolaa
250
g
naudan jauhelihaa
1
punasipuli
2
valkosipulin kynttä
1
prk
punaisia säilykelinssejä
0,5
tl
suolaa
0,5
tl
mustapippuria myllystä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
juustokuminaa
1
prk
creme fraichea
100
g
juustoraastetta
1
nippu
tuoretta basilikaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä tai karhunvatukoita

Työvaiheet

1. Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen.
Huuhtele kesäkurpitsa. Kesäkurpitsa halkaistaan pituussuunnassa.
Pehmeä sisusta koverretaan lusikan avulla pois.
Paloittele kesäkurpitsat haluamasi kokoisiksi paloiksi. (Kahteen tai neljään osaan.)
Pirskottele niiden päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.
Esipaista uunissa 15 minuuttia.

2. Aloita täytteen valmistus ruskistamalla jauheliha.
Hienonna sipuli, valkosipulin kynnet ja paloittele kesäkurpitsan sisusta arpakuution kokoisiksi paloiksi.
Lisää jauhelihan joukkoon hienonnetut sipulit ja paloiteltu kesäkurpitsa.
Paista pari minuuttia. Lisää seokseen valutetut linssit.
Mausta suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella ja juustokuminalla.
Lisää creme fraiche ja tarkista maku.

3. Täytä esipaistetut kesäkurpitsat jauhelihaseoksella.
Ripottele päälle juustoraastetta.
Paista uunissa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.

4. Viimeistele kesäkurpitsat basilikalla, granaattiomenan siemenillä ja karhunvatukoilla.
Tarjoile raikkaan vihersalaatin kera.

Kommentit (0)

Kaupallinen yhteistyö
Arla Keittiö on lisännyt 86 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.

Arkisessa nuudeliruoassa yhdistyy rapsakaksi tiristetty ja maustettu paneerjuusto sekä tahmea pähkinäsoosi. Vihanneksilla kruunattu ruoka valmistuu 20 minuutissa!

...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2

Paneer-maapähkinänuudelit

Ainekset

1
pkt (225 g)
Apetina Paneer -juustoa
2
valkosipulin kynttä
4
cm pala
inkivääriä
150
g
sokeriherneitä
1/2
vihreä paprika
1/2
tlk (400 g)
kookosmaitoa
1
dl
maapähkinävoita
2
rkl
osterikastiketta
1/2
dl
vettä
150
g
nuudeleita
kevätsipulia
seesaminsiemeniä
rypsiöljyä paistamiseen

Työvaiheet

  1. Kuutioi paneer-juusto. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Suikaloi sokeriherneet pituussuunnassa tikuiksi. Suikaloi paprika ohuesti.
  2. Yhdistä kookosmaito, maapähkinävoi, osterikastike ja vesi isossa lasissa.
  3. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Lisää paistinpannulle tilkka rypsiöljyä ja kuumenna pannu. Lisää kuutioidut paneer-juustot pannulle ja ruskista noin 4 minuuttia. Lisää mukaan valkosipuli ja inkivääri. Paista hetki. Kaada maapähkinävoikastike pannulle.
  5. Sekoita maapähkinävoi ja kookosmaito pannulla sileäksi. Kiehauta. Alenna lämpöä ja lisää paprikat sekä puolet sokeriherneistä. Sekoita ja keitä minuutti koko ajan sekoittaen, jotta kastike sakenee. Tarkista maku ja nosta pois liedeltä.
  6. Kun nuudelit ovat kypsyneet, valuta ne ja kääntele mukaan maapähkinäkastikkeeseen. Jaa kahteen kulhoon.
  7. Viimeistele lopuilla sokerihernesuikaleilla, hienonnetulla kevätsipulilla sekä seesaminsiemenillä.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2099 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Roseeksi paistetut riistamaksapihvit ovat todellista herkkua karamellisoidun sipulin kanssa. Kuumassa öljyssä poksautetut kaprikset ja friteeratut salvianlehdet viimeistelevät annoksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Riistamaksapihvit

Ainekset

600
g
hirven-peuran- tai naudanmaksaa
1
rkl
rypsiöljyä
½
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Karamellisoitu sipuli
2
sipulia
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
voita
2
tl
sokeria
1
tl
vaaleaa balsamicoa
½
tl
suolaa
Lisäksi
1
prk (55 g)
pieniä kapriksia
1
ruukku
salviaa
1
dl
rypsiöljyä
½
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin perunamuusi (ks. ohje alla).
  2. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä voissa pannussa muutama minuutti. Lisää sokeri ja balsamico, anna hautua noin 5 minuuttia ja jatka sitten paistamista sekoitellen miedolla lämmöllä 5 minuuttia.
  3. Valuta ja kuivaa kaprikset huolellisesti. Irrota salvianlehdet. Kuumenna 1 dl öljyä pienessä kattilassa. Laske kaprikset ja salvianlehdet kuumaan öljyyn noin 20 sekunniksi. Nosta reikäkauhalla talouspaperille ja ripottele ½ tl sormisuola päälle.
  4. Viipaloi maksat noin sentin paksuisiksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista viipaleet molemmilta puolilta kauniin värisiksi, 1–2 minuuttia/puoli, jolloin ne jäävät sisältä roseeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti muusin, sipulin, salvian ja kapristen kanssa.

Vinkki! Voit valmistaa saman annoksen yhtä hyvin naudanmaksasta.

Ranskankerma-perunamuusi

Ainekset

1
kg
perunoita (jauhoinen lajike)
3
valkosipulinkynttä
1
ruukku
ruohosipulia tai oreganoa
3
rkl
parmesaania raastettuna
1
prk (150 g)
ranskankermaa
2
rkl
voita
1
rkl
sitruunamehua
1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja valkosipulit. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 15 minuuttia. Ota hieman keitinvettä talteen, kun valutat perunat.
  2. Hienonna yrtit ja raasta parmesaani.
  3. Murskaa perunat sähkövatkaimella. Lisää ranskankerma, voi, sitruunamehu, yrtit ja parmesaani. Sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman keitinvettä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)