Sinappinen broileripata, joka valmistuu arki-illan ruokapöytään puolessa tunnissa? Tämä ranskalaisia makuja yhdistelevä kermainen kastike hurmaa koko perheen.
Helpoille ja nopeille arkiruoille on aina tarvetta. Kun löytää sellaisen reseptin, joka lisäksi on niin hyvää että padat tyhjenevät viimeistä tippaa myöten, kannattaa ohje painaa visusti muistiin.
Sinappibroileri on juuri tällainen resepti. Lähikaupasta löytyvät ainekset, toisiaan täydentävät täyteläiset maut ja valmista puolessa tunnissa! Valmiissa padassa broilerin paistileikkeet ovat mukavan meheviä, herkkusienet tuovat lisämakua ja tuju kokojyväsinappi on pehmennetty ruokakermalla.
Viimeisen silauksen makuun tuo ranskalainen rakuuna, joka voi olla kuivattua tai tuoretta. Herkullinen sinappibroileri sopii tarjottavaksi esimerkiksi perunamuusin ja vihersalaatin kanssa.
Sinappibroileri
Ainesosat
Vaiheet
-
Mausta paistileikkeet suolalla ja pippurilla. Ruskista ne öljyssä (1 rkl) laakeassa paistokasarissa molemmin puolin.
-
Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele sienet.
-
Ota broilerit pois kasarista, lisää sipulit ja öljyä tarvittaessa. Paista muutama minuutti ja lisää sienet. Paista vielä 5 minuuttia.
-
Laita broilerit takaisin kasariin. Lisää sinappi, rakuuna ja kerma. Kuumenna, kunnes kerma hieman kuplii. Peitä kannella ja hauduta miedolla lämmöllä 10 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Tarjoa perunasoseen ja vihreän salaatin kanssa.
Vinkki Voit myös käyttää tuoretta ranskalaista rakuunaa. Hienonna kolmen rakuunan oksan lehdet ja lisää ne ruokaan samaan aikaan kuin kuivattu rakuuna.