Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 83 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Klassinen maalaissalaatti saa viileään vuodenaikaan sopivan päivityksen paahdetuista kasviksista. Kokeile esimerkiksi kurpitsaa, tomaattia ja sipulia. Salaattiin voi sommitella muitakin jääkaapin aarteita, kuten kukkakaalia ja porkkanaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + kypsentäminen 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu maalaissalaatti

Ainekset

600
g
myskikurpitsaa
1
rkl
öljyä
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
4
broilerin rintafileetä
1
rkl
voita + 1 rkl öljyä
muutama oksa rosmariinia
½
tl
suolaa
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
2
tl
juoksevaa hunajaa
4
salottisipulia
6
luumutomaattia
1
pkt (140 g)
pekonia
4
viipaletta maalaisleipää
KASTIKE
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
punaviinietikkaa
2
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
sumakkia
1
tl
juoksevaa hunajaa
4
rkl
oliiviöljyä
VIIMEISTELYYN
salaattia, basilikaa tai lehtipersiljaa
(sormisuolaa ja mustapippuria)

Työvaiheet

  1. Viipaloi kurpitsa pellille leivinpaperin päälle. Lisää päälle öljy ja mausteet. Laita 200-asteiseen kiertoilmauuniin siksi aikaa, kun valmistelet muut salaattiainekset.

  2. Ruskista broilerit öljy-voiseoksessa rosmariinin kanssa. Mausta suolalla, chilillä ja hunajalla. Kuori ja lohko sipulit. Halkaise tomaatit. Lisää broilerit ja kasvikset pellille ja valuta päälle öljyä. (Laita broilerit ja kasvikset uuniin tarvittaessa erillisellä pellillä.)

  3. Kypsennä noin 15 minuuttia, kunnes broilerin sisälämpö on 71 astetta. Anna broilerien vetäytyä 5 minuuttia. Viipaloi ne.

  4. Kuori kurpitsat ja pidä ne lämpimänä.

  5. Levitä pekonit leivinpaperin päälle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 12–18 minuuttia, kunnes pekoni on kypsää.

  6. Leikkaa tai revi leipä paloiksi. Valuta päälle öljyä. Paista uunissa 5 minuuttia.

  7. Tee kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Lisää etikka, mausteet, hunaja ja öljy.

  8. Levitä ainekset vadille. Mausta sormisuolalla ja pippurlla. Lisää kastiketta.

Kommentit (3)

Vierailija

Heips, vähän väärät tunnisteet ja avainsanat - vegebaari, kasvisruoka jne. Vahinko kaiketikin :)

Roosa Soppa365
Seuraa 
Liittynyt8.11.2021

Hei! Kiitos kommentista ja huomiosta, avainsanat nyt muutettu! yt, Roosa/Soppa365

Vierailija

Mikä tekee tästä salaatin? Vaikuttaa ihan pääruoalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 26 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Purkki sardelleja sulaa pannulle ja antaa pastalle herkullisen suolaisen maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sardellipasta

Ainekset

400
g
trofie- tai strozzapretipastaa
3
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
1
rs (47 g)
sardelleja
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
mustapippuria
PANGRATTATO ELI LEIPÄMURU
2
dl
kuivahtanutta leipää paloina
2
rkl
oliiviöljyä
1
ruukku lehtipersiljaa
1
(luomu)sitruuna

Työvaiheet

  1. Valmista ensin pangrattato. Jauha leipäpalat muruksi monitoimiko­neessa. Paista leipämurua öljyssä pannussa samalla sekoittaen 2–3 mi­nuuttia, kunnes leipä on rapeutunut ja kauniin kullanruskeaa.

  2. Hienonna persilja ja sekoita puolet persiljasta murun joukkoon. Pese sit­ruuna ja raasta sen keltainen kuori­osa leipämurun joukkoon.

  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedes­sä (1 l vettä / 1 tl suolaa).

  4. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lämmitä öljy isossa pannussa. Pais­ta siinä valkosipulia sekä sardelleja sekoitellen keskilämmöllä noin 4 mi­nuuttia, kunnes sardellit ovat hieman hajonneet öljyn joukkoon.

  5. Nosta pasta reikäkauhalla suoraan pannulle ja sekoita hyvin. Lisää loput persiljasta. Purista sitruunamehu ja rouhi pippuri joukkoon. Ripottele an­nosten pinnalle reilusti leipämurua. Tarjoa heti.

Vinkki Sardelleja myydään herkku­kaupoissa ja hyvinvarustetuissa mar­keteissa, missä niitä on saatavilla me­tallirasian lisäksi lasipurkeissa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 48 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Tämä salaatti on saanut inspiraationsa Sisiliassa kasvavista appelsiineista, fenkolista ja punasipulista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sisilialainen salaatti

Ainekset

2
appelsiinia
5
rkl
oliiviöljyä
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
pieni punasipuli
1
pullea fenkoli
3–4
mintun oksaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja leikkaa appelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi. Säästä mehu.

  2. Tee appelsiinimehusta ja oliiviöljystä kastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

  3. Leikkaa fenkoli ja punasipuli terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Laita ne kastikkeeseen maustumaan noin 5 minuutiksi.

  4. Kääntele sipuli-fenkoliseos appelsiinilohkojen kanssa keskenään. Levitä salaatti tarjoiluvadille. Nypi mintun oksista lehtiä koristeeksi.

     

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 25 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4, noin 16 kpl
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Lihapullat calabrialaisittain

Ainekset

400
g
possunjauhelihaa (tai sika-nautajauhelihaa)
¾
dl
ndujaa
2
säilöttyä paprikaa
¼
ruukku basilikaa
1
valkosipulinkynsi
1
kananmuna
1
dl
pankojauhoja
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita jauheliha ja nduja kulhoon.

  2. Hienonna paprika, basilika ja kuorittu valkosipulinkynsi.

  3. Riko muna jauhelihan joukkoon ja lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi. Anna vetäytyä 5 minuuttia.

  4. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin noin 16 pyörykkää. Paista isolla pannulla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia käännellen tai 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 29 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4, noin 16 kpl
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Lihapullat sardinialaisittain

Ainekset

400
g
karitsanjauhelihaa
1
dl
kivettömiä oliiveja
1
rkl
kapriksia
¼
ruukku persiljaa
2
tl
(luomu)sitruunan kuorta hienoksi raastettuna
1
kananmuna
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita jauheliha kulhoon. Hienonna oliivit, kaprikset ja persilja. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa.

  2. Riko muna jauhelihan joukkoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

  3. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin noin 16 pyörykkää. Paista isolla pannulla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia käännellen tai 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (0)