Me Naiset on lisännyt 916 reseptiä.
Linkitetty 72 keittokirjaan.
Riikka Väliahde Kuva Panu Pälviä

Kokoa kulhoon reippaasti myös protskuja – ja rutkasti makua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kimchi -kanakulho

Ainekset

200
g
tuoretta ananasta
100
g
lehtikaalia
150
g
täysjyvänuudeleita
1
rkl
seesamiöljyä
2
rkl
soijakastiketta
4
broilerin rintafilettä
1
tl
suolaa
2
dl
kimchiä
Maapähkinäkastike
4
rkl
maapähkinävoita
½
dl
vettä
2
rkl
limetin mehua
1
rkl
soijakastiketta
1
rkl
riisiviinietikkaa
Paistamiseen
öljyä

Työvaiheet

  1. Tee kastike: mittaa maapähkinävoi kulhoon ja ohenna vedellä. Sekoita muut ainekset joukkoon.
  2. Laita nuudelien vesi kiehumaan. Revi lehtikaalin lehdet paloiksi lehtiruodin ympäriltä. Kuutioi ananas.
  3. Keitä nuudelit. Valuta ne ja kaada kuumina takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon lehtikaali ja mausta soijalla.
  4. Kuumenna öljy pannussa keskilämmöllä. Paista fileitä molemmin puolin noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Nosta pannu levyltä, peitä kannella.
  5. Kokoa kulhon pohjalle nuudeli-lehtikaaliseosta. Nostele päälle kimchiä ja ananaskuutioita. Siivuta fileet ja nosta ne päällimäisiksi. Viimeistele kastikkeella.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sport on lisännyt 13 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Lasse Lecklin

Terveellinen ja maukas pasta valmistuu hetkessä treenin jälkeen. Papupastat sisältävät keskimäärin neljä kertaa enemmän proteiinia kuin tavallinen vehnäpasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Artisokka-pinaattipasta

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
tl
öljyä
1
prk (n. 350 g)
artisokkia suolaliemessä
1
dl
pakastepinaattia sulatettuna
1 1/2
dl
kreikkalaista jogurttia (6% rasvaa)
ripaus
suolaa ja mustapippuria
Lisäksi
3
dl
babypinaattia
1
rkl
paahdettuja pinjansiemeniä
150
g
papupastaa (esim. Risenta)

Työvaiheet

  1. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Hienonna valkosipulinkynsi ja paista pannulla öljyssä pari minuuttia.
  2. Valuta artisokansydämet ja pakastepinaatti. Puolita artisokat ja lisää pannulle yhdessä pinaatin kanssa. Jatka paistamista toiset pari minuuttia. Lisää pannulle jogurtti ja mausteet ja kuumenna seos vielä kertaalleen.
  3. Paahda toisella paistinpannulla yhtä aikaa pinjansiemenet kauniin ruskeiksi.
  4. Yhdistä kuuma pasta ja artisokka-pinaatti-jogurttiseos ja lisää joukkoon tuore pinaatti. Viimeistele pinjansiemenillä.

Kommentit (0)

Sport on lisännyt 13 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Lasse Lecklin

Carbonaran täyteläinen maku syntyy keltuaisten ja parmesaanijuuston yhdistelmästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sieni-bataatticarbonara

Ainekset

200
g
bataattia (karkeaksi raastettuna)
1
sipuli
1
rkl
öljyä
100
g
sieniä (esim. herkku- tai siitakesieniä)
1
dl
pastan keitinvettä
2
kananmunankeltuaista
ripaus
suolaa ja mustapippuria
1/2
dl
raastettua parmesaanijuustoa
2
rkl
ruohosipulia hienonnettuna
Lisäksi
150
g
täysjyväpastaa

Työvaiheet

  1. Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kuori ja raasta bataatti karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli. Paista bataattia ja sipulia öljyssä paistinpannulla noin 5 minuuttia.
  2. Viipaloi sienet ja lisää pannulle. Jatka paistamista vielä 2 minuuttia.
  3. Sekoita pienessä kulhossa pastan keitinvesi ja keltuaiset. Siirrä paistinpannu syrjään liedeltä ja lisää vesi-keltuaisseos pannulle. Lisää pannuun myös kuuma, valutettu pasta. Mausta pippurilla, suolalla, parmesaanilla ja ruohosipulilla.

 

Kommentit (0)

Soppa365 on lisännyt 267 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Mikko Hannula

Kuin mummolassa! Keitä perunat ja poristele pannulla perinteisen herkullinen makkarakastike. Aikamatkaan ei tarvita mitään muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Makkarakastike

Ainekset

½
(à 500 g)
lenkkimakkaraa
2
sipulia
50
g
voita
½
dl
vehnäjauhoja
5
dl
vettä
½
lihaliemikuutiota
1
rkl
tomaattipyreetä
1
rkl
sinappia
mustapippuria
Viimeistelyyn
persiljaa

Työvaiheet

  1. Kuutioi makkara. Kuori ja hienonna sipulit.
  2. Sulata voi pannussa. Ruskista makkaroita ja sipulia, kunnes sipuli on pehmennyt.
  3. Lisää jauhot ja paista ahkerasti käännellen muutama minuutti.
  4. Lisää vesi ja sekoittele. Murusta pannulle lihaliemikuutio.
  5. Mausta tomaattipyreellä, sinapilla ja mustapippurilla. Anna porista 10 minuuttia, kunnes kastike on koostumukseltaan sopivan paksua. Tarkista maku.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 916 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.

Chiliä, sitruunaruohoa, inkivääriä, kookosta... Kata pöytään mausteisia makuja Malesiasta! Broileria paistetaan uunissa tunti, mutta kokin odotus palkitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + paisto 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Malesialainen kana

Ainekset

1
kg
luullista broileria, kuten paistileikettä tai koipinuijia
2
punaista chiliä
2
salottisipulia
4
valkosipulinkynttä
1
sitruunaruohon varsi
3
cm:n
pala inkivääriä
400
ml
kookosmaitoa
2
rkl
hunajaa
2
tl
suolaa
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
fenkolinsiemeniä
1
rkl
kuminansiemeniä

Työvaiheet

  1. Puolita chilit ja poista niistä kannat ja siemenet veitsellä. Kuori ja puolita sipulit ja valkosipulinkynnet. Leikkaa sitruunaruohosta kanta ja valkoinen osa renkaiksi. Pese inkivääri ja leikkaa se muutamaan osaan.
  2. Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Kokoa sauvasekoittimen kulhoon kaikki ainekset broileria lukuun ottamatta. Soseuta.
  3. Vuoraa uunivuoka levinpaperilla. Kuivaa broilerit talouspaperilla ja nosta vuokaan. Kaada maustetahna päälle ja kääntele palat hyvin mausteisiin. Paista 30 minuuttia.
  4. Nosta uunin lämpötila 225-asteeseen ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Nosta vuoka ulos uunista ja kääntele paloja. Paista vielä 15 minuuttia.

Kommentit (0)