Me Naiset on lisännyt 1388 reseptiä.
Linkitetty 177 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Ota helpotettu béchamel haltuun ja teet siitä jatkossa kaikenlaista moussakasta sienimuhennoksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mehevä broilerilasagne

Ainekset

400
g
maustamattomia broilerisuikaleita
5
valkosipulinkynttä
1
pieni sipuli
2
rkl
oliiviöljyä
1⁄2
(punainen) paprika
1⁄2
ruukkua basilikaa
1
prk
tomaattimurskaa
1
tl
suolaa
1⁄2
tl
rouhittua mustapippuria
Juustokastike
8
dl
täysmaitoa
75
g
pehmeää voita
3⁄4
dl
vehnäjauhoja
ripaus jauhettua muskottipähkinää
1 1⁄2
dl
raastettuja mietoja juustoja (esimerkiksi mozzarella)
50
g
vuohenjuustoa
1⁄2
tl
suolaa
Lisäksi
9
lasagnelevyä
1⁄2
ruukkua basilikaa
mustapippuria
Päälle
noin 11⁄2
dl
raastettua voimakasta juustoa (esimerkiksi parmesaania)

Työvaiheet

  1. Valmista broilerikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita ja broilerinsuikaleita öljyssä isolla pannulla, kunnes broileri on kypsää.

  2. Hienonna paprika ja basilika joukkoon. Lisää myös tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua kannen alla sillä aikaa, kun teet juustokastikkeen.

  3. Sekoita pehmeä voi ja jauhot keskenään tasaiseksi tahnaksi. Kuumenna maito kattilassa ja sekoita suurus kuuman maidon joukkoon ja sekoita koko ajan, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto sulaa.

  4. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

  5. Voitele uunivuoka ja lado vuokaan ensin broilerikastiketta, sitten valkokastiketta ja päällimmäiseksi lasagnelevyjä. Rouhi kerrosten väleihin mustapippuria ja ripottele hienonnettua basilikaa. Jätä juustokastiketta hieman sivuun niin, että sitä riittää vielä päällimmäisen lasagnelevykerroksen pinnalle. Ripottele päällimmäiseksi vielä basilikaa ja lusikoi juustoraastetta.

  6. Paista lasagnea noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.

Kommentit (2)

Kokki-intoilua-84

Muista suolaa riittävästi. Itsellä tuli tästä todella mauton.

Supersaukko

Olen tehnyt valkoisen lasagnen broilerijauhelihasta. Siinä ei ollut tomaattikastiketta ollenkaan, vaan normaalia enemmän valkokastiketta sekä pestoa. Se oli tietysti erittäin tuhtia, mutta aivan älyttömän hyvää. Suosittelen kokeilemaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2741 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kylvetä maksat marsalaviinissä ja tee jauhemaksapihvejä, jotka tarjoat pikkuisilla paahtoleivillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
40 min + maustuminen 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Broilerinmaksatoastit

Ainekset

300
g
(tuoretta) broilerinmaksaa
½
dl
marsalaviiniä
1
salottisipuli
1
rkl
öljyä
1
viipale kuivahtanutta maalaisleipää
2
rkl
ranskankermaa
1
kananmuna
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
12
viipaletta vehnäpaahtoleipää
1
dl
ranskankermaa
25
g
voita paistamiseen
12
salvian lehteä
Karamellisoidut sipulit ja puolukat
3
salottisipulia
1
rkl
fariinisokeria
¼
tl
suolaa
2
rkl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Kääntele broilerinmaksat marsalan kanssa kulhossa ja anna maustua jääkaapissa noin tunti.
  2. Kuori ja viipaloi 4 salottisipulia. Kuullota ne öljyssä pannussa miedolla lämmöllä pehmeiksi, 5–10 minuuttia. Ota ¼ sipuleista pois pannusta ja jatka karamellisoimalla pannuun jäävät sipulit. Lisää fariinisokeri ja suola pannuun ja kuumenna noin 5 minuuttia tai kunnes fariinisokeri on sulanut. Lisää puolukat ja siirrä pannu pois liedeltä. Lusikoi sipulipuolukkaseos pieneen kulhoon ja pyyhkäise pannu talouspaperilla puhtaaksi.

  3. Valuta broilerinmaksat talouspaperin päällä. Murenna kuivahtanut leipäviipale muutamaan osaan ja laita tehosekoittimen kulhoon. Lisää maksat, erikseen otettu paistettu sipuli, ranskankerma, muna, suola ja pippuri. Soseuta tasaiseksi.

  4. Ota paahtoleipäviipaleista muotilla tai juomalasilla pyöreitä leipäsiä. Paahda ne halutessasi uunissa tai leivänpaahtimessa. Sipaise leiville ohuelti ranskankermaa.

  5. Kuumenna voi pannussa. Jaa maksaseos pannuun reilun ruokalusikallisen kokoisiksi minipihveiksi. Paista noin ½ minuuttia molemmin puolin. Nosta pihvit leiville sellaisinaan tai puolitettuina. Lusikoi karamellisoitua sipulia ja puolukkaa päälle. Viimeistele tuoreella salvialla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2741 reseptiä.
Linkitetty 44 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Herkkua hetkessä! Paista broilerinmaksoja pari minuuttia. Kastike syntyy samassa pannussa parmesaanista, kermasta ja pastan keitinvedestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + sulatus 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pippurinen broilerinmaksapasta

Ainekset

300
g
broilerinmaksaa
400
g
pastaa
60
g
parmesaania
4
kokonaista mustapippuria
4
kokonaista viherpippuria
1
rkl
voita
2
timjaminoksaa
1
tl
suolaa
dl
pastan keitinlientä
1
dl
kermaa

Työvaiheet

  1. Anna pakastettujen maksojen sulaa huoneenlämmössä noin tunti, irrottele ne toisistaan ja valuta talouspaperilla.

  2. Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen (1 tl suolaa/1 l vettä). Raasta parmesaani.

  3. Rouhi pippurit morttelissa ja paahda kuivassa kuumassa pannussa noin minuutti. Kaada pippurit pois pannusta.

  4. Lisää voi ja timjaminoksat pannuun, ja paista broilerinmaksoja noin minuutti molemmin puolin. Mausta maksat suolalla kypsennyksen loppuvaiheessa. Maksat saavat jäädä kypsyysasteeltaan mediumiksi eli sisältä punertaviksi. Siirrä maksat pois pannusta.

  5. Valuta kypsä pasta ja ota talteen 1½ dl keitinvettä. Laita pasta takaisin kattilaan.

  6. Kaada talteen otettu pastan keitinvesi ja kerma pannuun ja kiehauta. Sekoita kastike, maksat, pippurit ja parmesaani pastan joukkoon. Tarjoa heti.

Kommentit (1)

Vierailija

Ai, kana (siis k a n a !) jätetään medium(!) kypsyysasteelle? ok....

Me Naiset on lisännyt 1388 reseptiä.
Linkitetty 44 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Päivi Ristell

Pangrattato eli köyhän miehen parmesaani tuo ihanaa rapeutta supersimppeliin kukkakaalipastaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kukkakaalipasta ja pangrattato

Ainekset

1
keskikokoinen kukkakaali (noin 600 g)
1
rkl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
½
rouhittua mustapippuria
100
g
voita
3
hienonnettua valkosipulinkynttä
½
tl
suolaa
½
tl
chilirouhetta
Lisäksi
400
g
pastaa
Pangrattato
150
g
kuivahtanutta rapeakuorista leipää
(noin 7
dl
muruja)
25
g
voita
rkl
oliiviöljyä
Päälle
½
sitruunan mehu
hienonnettua lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Kääntele öljyn, suolan ja pippurin kanssa ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda noin 15 minuuttia.

  2. Tee sillä aikaa pangrattato. Jauha leipä muruiksi teholeikkurissa. Paahda kuivalla kuumalla pannulla ensin noin 5 minuuttia. Lisää voi ja öljy ja jatka paistamista noin 5 minuuttia, kunnes murut ovat kullanruskeita.

  3. Keitä pasta kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta.

  4. Sulata voi paistinpannulla. Kuori ja murskaa tai hienonna valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää myös chilirouhe. Paista minuutin ajan, älä polta valkosipulia!

  5. Siirrä liedeltä ja kääntele pastan ja kukkakaalin joukkoon. Purista joukkoon sitruunan mehua ja hienonna persiljaa pinnalle.

  6. Viimeistele pangrattatolla.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 289 reseptiä.
Linkitetty 84 keittokirjaan.
OHJE Kia Arpia ja Petra Wettenranta KUVA Tuomas Kolehmainen

Tähän syksyiseen risottoon tulee kurpitsaa monessa muodossa. Rivakka sekoittaminen tekee koostumuksesta ihanan samettisen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurpitsarisotto

Ainekset

1
pieni kurpitsa (1 kg, hokkaido TAI myski)
½
dl
oliiviöljyä
50
g + 2 rkl
voita
1
ruukku
salviaa
2
rkl
vaahterasiirappia
12–15
dl
kasvis- tai kanalientä
400
g
carnaroli-riisiä
60
g
parmesaania
2
salottisipulia
dl
kuivaa valkoviiniä
1–2–3-liemi
dl
vettä
1
dl
etikkaa
½
dl
sokeria
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Leikkaa kurpitsa puoliksi ja sen jälkeen lohkoiksi. Poista siemenosa. Leikkaa terävällä veitsellä kuoret pois ja kuutioi 500 grammaa kurpitsaa samankokoisiksi paloiksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. (Jätä loput kurpitsasta pöydälle odottamaan.)

  2. Valuta pellillä olevien kurpitsapalojen päälle 2 rkl oliiviöljyä ja mausta suolalla. Nosta pelti uuniin ja paahda, kunnes kurpitsa on pehmeää eli noin 30 minuutin ajan.

  3. Leikkaa odottamaan jätetystä kurpitsasta noin desilitran verran mahdollisimman pieniä kuutioita. Mittaa pieneen kasariin 1–2–3-liemen ainekset. Keitä, kunnes sokeri on sulanut. Nosta pois liedeltä ja lisää kurpitsakuutiot kuumaan liemeen.

  4. Leikkaa lopusta kurpitsasta isompia kuutioita (noin 2 cm x 2 cm).

  5. Lämmitä oliiviöljyä pannussa ja ripottele siihen salvianlehdet. Anna tiristä hetki ja nosta lehdet sitten atuloiden avulla talouspaperille. Salvianlehti on valmis kun se on rapea, läpikuultava ja vihreä. Ruskeaksi muuttunut lehti on ollut liian pitkään pannulla.

  6. Lisää isot kurpitsakuutiot pannuun. Paista keskilämmöllä, kunnes kurpitsa pehmenee. Lisää vaahterasiirappi ja 2 rkl voita ja jatka paistamista, kunnes kurpitsa on karamellisoitunut rapeaksi ja kullanruskeaksi. Jätä odottamaan.

  7. Ota kurpitsapelti uunista, siirrä palat kulhoon ja kaada joukkoon muutama desilitra kasvis- tai kanalientä ja soseuta tasaiseksi sauvasekoittimen avulla.

  8. Lisää loppu kana- tai kasvisliemi kattilaan ja lämmitä höyryäväksi.

  9. Raasta parmesaani kulhoon. Kuori salottisipulit ja hienonna mahdollisimman pieneksi.

  10. Aloita risoton valmistus. Lisää pannulle loraus oliiviöljyä ja kuullota keskilämmöllä sipulia muutaman minuutin ajan, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää riisi ja tarvittaessa vielä loraus oliiviöljyä, ja paahda riisiä muutaman minuutin ajan. Lisää valkoviini ja keitä, kunnes viini on haihtunut. Lisää sitten kauhallinen lientä ja keitä, kunnes liemi on lähes kokonaan imeytynyt riisiin. Lisää toinen kauhallinen ja anna imeytyä. Jatka näin 10 minuutin ajan. Lisää sitten kurpitsasose joukkoon lusikallinen kerrallaan. Maista riisiä ja jatka liemen lisäämistä, kunnes riisi on valmista eli riisissä on purutuntumaa, mutta se ei ole liian kovaa (noin 15–16 minuuttia). Lisää sitten vielä kauhallinen lientä. Risoton rakenne muistuttaa nyt velliä.

  11. Pyydä viimeistään tässä vaiheessa ruokailijat pöytään. Lisää raastettu parmesaani sekä voi pieninä kuutioina risoton joukkoon ja sekoita rivakasti. Voit toisella kädellä samalla heilautella pannua. Jatka näin, kunnes voi ja parmesaani ovat sulaneet, ja huomaat, että risoton rakenne on muuttunut kuohkeaksi, kiiltäväksi ja pehmeäksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

  12. Rakenna annokset. Lusikoi keko risottoa lautasen keskelle ja lyö kämmenellä lautasen pohjaa, kunnes riisi on levinnyt tasaisesti lautaselle. Ripottele päälle karamellisoitua kurpitsaa ja pikkelöityä kurpitsaa. Koristele rapeilla salvianlehdillä. Tarjoa heti.

  13. Tarjoile heti. Muista, risotto ei odota ruokailijaa vaan ruokailija risottoa.

Kommentit (0)