Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 65 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Tuoreella rakuunalla ja kirvelillä maustettu klassinen bearnaisekastike eli bearninkastike levitetään pikaisesti ruskistettujen broilerin fileepihvien päälle uunivuokaan, jolloin broileri kypsyy kastikkeen alla meheväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Bearnaise-uunibroileri

Ainekset

4
broilerin fileepihviä
1
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
voita
tl
suolaa
½
mustapippuria myllystä
Bearnaisekastike
½
dl
valkoviiniä
1
rkl
valkoviinietikkaa
½
tl
valkopippuria
1
laakerinlehti
4
keltuaista
200
g
voita
1
rkl
sitruunanmehua
ripaus
suolaa
3
rkl
hienonettua rakuunaa
1
rkl
hienonnettua kirveliä

Työvaiheet

  1. Ota broilerin fileepihvit huoneenlämpöön kastikkeen teon ajaksi.
  2. Mittaa kattilaan valkoviini, valkoviinietikka, valkopippurit ja laakerinlehti. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia.

  3. Siivilöi liemestä mausteet. Sekoita mausteliemi ja keltuaiset teräskulhossa.

  4. Sulata voi.

  5. Aseta keltuaiskulho vesihauteeseen kattilan päälle. Kuumenna koko ajan vatkaten, kunnes seos sakenee ja kuohkeutuu.

  6. Nosta kulho vesihauteesta. Kaada joukkoon voisula ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten. Mausta kastike sitruunanmehulla, hienonnetulla rakuunalla ja kirvelillä.

  7. Paista broilerinfileepihvejä pannulla öljyssä ja voissa muutaman minuutin, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.

  8. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta fileepihvit uunivuokaan. Kaada päälle bearnaisekastike.

  9. Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoile bearnaisebroilerin kanssa uunissa paahdettuja perunoita.

Kommentit (4)

Sampe

Tästä hyvin herkullisesta ja kuohkeasta kastikkeesta tuli kyllä aika munakasmainen, kun sen käytti uunissa. Munakasta, joka tihkui voisulaa. Onneksi söin kattilasta muutaman herkkupalan. Loistavia reseptejä ollut kyllä tähän asti, tämä eka vähän epäilyttävä

Vierailija

Yhdyn edelliseen. Ihana kastike muuttui rakeiseksi voisulaksi.

Vierailija

Silkkaa roskaahan tuosta tulee. Munakkaaksi menee uunissa tällä ohjeella. Ei kannata edes kokeilla

Vierailija

Olisi pitänyt lukea kommentit. Harmitti tosi paljon että kastike meni uunissa täysin pilalle. Itsellä oli siinä aika kova vaiva kun tein kastikkeen kahdesti, ekalla kerralla keltuaisit ylikypsyivät kokkareisiksi. Lopputulos oli kuitenkin sama kuin eka pilallemennyt kastikesatsi, tuo bernaise oli ennen uuniin menoa taivaallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Pienet, sormisyötävät taquitos-rullatacot paistetaan perinteisesti uppopaistamalla rapeiksi. Pinnasta tulee ihanan rapea myös uunissa, kun pintaan sivelee reippaasti öljyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Grillattu kana-taquitos

Ainekset

8
pehmeää tortillaa
2–3
rkl
öljyä
2
hienonnettua kevätsipulia
Broileri-cheddarjuustotahna
1
grillattu broilerinkoipireisi
2
dl
kypsiä kidney- tai mustapapuja
100
g
aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
2
dl
cheddarjuustoraastetta
1
tl
tacomausteseosta
ripaus suolaa
Tuoretomaattisalsa
1
rs
(250 g) kirsikkatomaatteja
½
pieni punasipuli
1
valkosipulinkynsi
1
limetin mehu
½
ruukkua korianteria
suolaa ja sokeria
muutama tippa tabascoa
Guacamolekastike
1
kypsä avokado
1
limetin mehu
1
tomaatti
1
pieni valkosipulikynsi
½
chili
½
ruukkua korianteria
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Revi broilerinkoipireidestä luut ja halutessasi nahka pois, hienonna liha.
  2. Murskaa kulhossa papuja haarukalla. Lisää broileri, tuorejuusto ja juustoraaste. Mausta tacomausteseoksella ja ripauksella suolaa.
  3. Levitä seos tortilloille. Kääräise rullalle ja nosta kevyesti öljyllä voideltuun uunivuokaan vierekkäin. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  4. Huuhtele kirsikkatomaatit ja leikkaa kuutioiksi. Kuori ja hienonna punasipulin puolikas ja valkosipulinkynsi.
  5. Sekoita kaikki tomaattisalsan ainekset keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja sokerilla sekä muutamalla tipalla tabascoa maun mukaan.
  6. Halkaise avokado, poista kivi ja kaavi hedelmäliha kulhoon. Purista päälle limetin mehu.
  7. Huuhtele ja kuutioi tomaatti. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Halkaise chili, poista siemenkalvot ja hienonna. Soseuta ainekset kulhossa sauvasekoittimella sileäksi.

  8. Sivele tortilloille reilusti öljyä. Kypsennä uunissa 10-15 minuuttia, kunnes tortillat ovat paistuneet pinnalta rapeiksi. Lusikoi päälle tomaattisalsaa ja guacamolekastiketta.

  9. Tarjoile loput salsasta ja guacamolekastikkeesta tortillojen kanssa. Viimeistele hienonnetulla kevätsipulilla.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 44 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Ota käyttöön yhden vuoan taktiikka – kypsennä kana ja perunat samassa astiassa uunin lämpimässä syleilyssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3–4
Valmistusaika
20 minuuttia + 1 tunti 45 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Italialainen sitruunakana ja parmesaani­majoneesi

Ainekset

1
kokonainen (luomu)kana
suolaa, mustapippuria myllystä
1
rkl
kuivattua oreganoa
1
tl
kuivattua chiliä myllystä
1
pieni luomusitruuna tai 4 pientä snack-sitruunaa
4
isoa valkosipulinkynttä
Lisäksi
1
kg
pienehköjä perunoita
suolaa, mustapippuria myllystä
muutama oksa rosmariinia
4
rkl
oliiviöljyä
2
dl
oliiveja
Tarjoiluun
parmesaanimajoneesia
vihreää salaattia
Parmesaanimajoneesi
1
huoneenlämpöinen kananmuna
1
tl
suolaa
tl
mustapippuria myllystä
3
dl
rypsiöljyä
¾
dl
raastettua parmesaania
1
tl
sitruunanmehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta

Työvaiheet

  1. Pyyhi kana kuivaksi sisältä ja päältä. Hiero pintaan suolaa, pippuria, oreganoa ja chiliä.
  2. Pese sitruuna. Pistele siihen reikiä. Työnnä sitruuna kanan sisään. (Huom. älä leikkaa sitruunaa kahtia, sillä sen maku muuttuu kitkeräksi paistettaessa. Jos kana on pieni, käytä snack-sitruunoita.) Työnnä sisään valkosipulit kuorineen. Valuta kanalle öljyä. Paista ensin 180 asteessa noin 45 minuuttia.
  3. Kuori tai raaputa perunat puhtaiksi. Käännä kana. Lisää perunat, rosmariinioksat ja oliivit uunivuokaan.
  4. Jatka paistamista 45–60 minuuttia tai kunnes paksuimpaan kohtaan työnnetty paistolämpömittari osoittaa 75 astetta. Voit myös kokeilla kypsyyttä näin: tee terävällä veitsellä reikä paksuimpaan kohtaan kanaa. Jos ulos tihkuu kirkasta nestettä, niin kana on kypsää.
  5. Ota sitruuna ja valkosipulikynnet pois kanan sisältä. Purista sitruunamehua kanan pinnalle. Purista valkosipulien sisukset perunoiden päälle.

  6. Tarjoa kana parmesaanimajoneesin ja salaatin kanssa.

  7. Näin teet parmesaanimajoneesia: Riko huoneenlämpöinen kananmuna litran mittakannun pohjalle. Sekoita joukkoon suola ja mustapippuri. Lisää öljyä tippoina, koko ajan sekoittaen. Käytä sauvasekoitinta. Kun seos alkaa paksuuntua, lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

  8. Sekoita joukkoon parmesaani, sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kun lasissa on pinot noiria ja lautasella ankkaa, tietää olevansa hyvässä seurassa. Nuudelit on maustettu vietnamilaisittain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Aasialaiset ankkanuudelit

Ainekset

2
(à noin 350 g)
ankanrintaa
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
valkosipulinkynsi
1
tl
tuoretta inkivääriä raastettuna
1
rkl
thaimaalaista kalakastiketta
1
rkl
limettimehua
KASTIKE
3
rkl
vettä
2
tl
maissitärkkelystä
3
rkl
osterikastiketta
1
rkl
soijakastiketta
NUUDELIT
200
g
riisi- tai munanuudeleita
2
rkl
öljyä
200
g
varsiparsakaaleja (tai paksoita)
1
chilipalko
öljyä paistamiseen
TARJOILUUN
kevätsipulia, korianteria, minttua, limettiä

Työvaiheet

  1. Paista ankanrinnat. Tee rasvaan viillot. Mausta ankanrinnat suolalla ja pippurilla, ja laita kylmälle pannulle rasvapuoli alas­päin. Lämmitä pannu keskilämmölle. Paista, kunnes rasva on muuttunut kauniin kullanruskeaksi. Käännä ja paista myös lihapuolelle kaunis väri.

  2. Työnnä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Laita ankanrinnat pieneen uunivuokaan ja 175­asteiseen uuniin noin 6 minuutiksi tai kunnes niiden sisälämpö on 58 astetta. Hienonna valkosipuli ja inkivääri. Lisää ne ja kalakastike ankanrintojen pääl­le ja purista joukkoon limettimehu. Kääntele sekaisin. Pidä lämpimänä folion alla.

  3. Tee kastike. Laita vesi kulhoon ja sekoita siihen maissitärkkelys. Lisää osterikastike ja soija.

  4. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mu­kaan. Valuta ne lävikössä, kumoa takaisin kattilaan ja lisää öljy.

  5. Leikkaa varsiparsakaalit pieniksi suu­paloiksi. Viipaloi chili. Paista varsiparsa­kaalia ja chiliä kuumalla pannulla öljyssä muutama minuutti. Kaada joukkoon oste­rikastikeseos. Anna lämmetä. Kun kastike on sakeutunut, lisää nuudelit.

  6. Nosta nuudeliseos tarjoilukulhoihin. Lisää ankanrinnat, hienonna päälle kevät­sipulia ja viimeistele yrteillä. Purista päälle limettimehua.

Vinkki Voit halutessasi suikaloida ankan­rinnat ja paistaa ne pannulla öljyssä. Paistoaika on noin 5 minuuttia.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Talven lämmittävin ja helpoin ruoka syntyy kanaliemessä keitetyistä pelmeneistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Pelmenit kanaliemessä

Ainekset

1
l
valmista kanalientä
½
tl
suolaa
1
ps (400 g)
pelmeneitä (pakaste)
RAPEA SIPULI
4
banaanisalottisipulia
2
dl
rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
½
tl
suolaa
LISÄKSI
smetanaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin kanaliemi (ks. ohje).

  2. Valmista rapea sipuli. Kuori ja leikkaa salottisipulit ohuiksi viipaleiksi veitsellä tai mandoliinileikkurilla. Kuumenna öljy teräs­kattilassa 170­asteiseksi. Öljy on sopivan kuumaa, kun sipulit ruskistuvat öljyssä tasaisesti poreillen. Paista sipulit rapeiksi kahdessa erässä, noin 5 minuuttia. Nosta sipulit reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle. Ripottele pinnalle suolaa.

  3. Kuumenna liemi kattilassa kiehuvaksi. Lisää suola ja pelmenit. Keitä 5–7 minuuttia, kunnes pelmenit ovat sulaneet.

  4. Tarjoa rapean sipulin ja smetanan kanssa.

Mausteinen kanaliemi

Ainekset

750
g
broilerinsiipiä
1
kokonaisen kypsän broilerin luut
1
sipuli
1
porkkana
1
lehtisellerin varsi
1
kokonainen valkosipuli
6
maustepippuria
2
laakerinlehteä
2
timjamin oksaa
2
lehtipersiljan oksaa
2
tähtianista
2
tl
sinapinsiemeniä
3
l
vettä
1
tl
valkoviinietikkaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele broilerinsiivet kylmällä vedellä ja laita isoon kattilaan. Paloittele broileri muutamaan palaan.

  2. Leikkaa sipuli kuorineen lohkoiksi. Paloittele porkkana muutamaan pa­laan. Leikkaa lehtiselleri pituussuun­nassa puoliksi. Halkaise valkosipuli vaakasuunnassa.

  3. Laita kaikki ainekset etikkaa lukuun­ottamatta isoon kattilaan. Lisää vettä niin, että kaikki ainekset ovat veden peitossa.

  4. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lämpöä niin, että liemi poreilee.

  5. Kuori pinnalle kertynyt vaahto pois reikäkauhalla tai siivilällä. Lisää etikka. Anna kiehua kannen alla hiljaa poreillen 3 tuntia. Tarkkaile nesteen määrää ja liemen makua. Lisää vettä tarvittaessa.

  6. Siivilöi liemi ja anna jäähtyä. Kerää pois pinnalle noussut rasva.

Vinkki Nypi kypsistä siivistä lihat ja lisää ne salaatteihin tai pastakastikkeen joukkoon.

Kommentit (1)

Muija

Meillä syödään kotitekoisia pelmennejä miehen perheen ohjeen mukaan tehtyinä. Eivät ole niin suuritöisiä kuin luulisi ja yleensä teemme niitä isomman määrän pakasteeseen. Kaupan pelmennit eivät maistu miltään näihin verrattuina.