Kodin Kuvalehti on lisännyt 732 reseptiä.
Linkitetty 330 keittokirjaan.
OHJE Riikka Kaila KUVA Panu Pälviä

Broileri-couscoussalaatti on todellinen monitoimiruoka: se sopii niin arkiseksi lounaaksi kuin juhlavaan buffettiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Couscoussalaatti broilerilla

Ainekset

3
maustamatonta broilerin rintafileetä
2
rkl
oliiviöljyä
3
rkl
pestokastiketta
2
dl
vettä
2
dl
couscousia
½
tl
suolaa
2
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
sitruunamehua
200
g
kirsikkatomaatteja
150
g
(paahdettua) paprikaa
3
kevätsipulia
1
ruukku
basilikaa
200
g
vuohenjuustoa
½
dl
seesaminsiemeniä

Työvaiheet

  1. Paloittele broilerinfileet. Paista lihat kypsiksi pannulla tilkassa öljyä. Sekoita pesto broilerin joukkoon ja jätä broileri jäähtymään.
  2. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Nosta kattila liedeltä, mausta suolalla ja lisää couscous. Peitä kannella ja anna hautua viisi minuuttia. Sekoittele kypsä couscous irtonaiseksi haarukalla ja valuta joukkoon öljy ja sitruunamehu.
  3. Huuhdo ja puolita tomaatit. Paloittele paprika. Viipaloi kevätsipulit ja riivi basilikasta lehdet. Kuutioi vuohenjuusto.
  4. Sekoita salaatin aineet keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1360 reseptiä.
Linkitetty 35 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Ota helpotettu béchamel haltuun ja teet siitä jatkossa kaikenlaista moussakasta sienimuhennoksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mehevä broilerilasagne

Ainekset

400
g
maustamattomia broilerisuikaleita
5
valkosipulinkynttä
1
pieni sipuli
2
rkl
oliiviöljyä
1⁄2
(punainen) paprika
1⁄2
ruukkua basilikaa
1
prk
tomaattimurskaa
1
tl
suolaa
1⁄2
tl
rouhittua mustapippuria
Juustokastike
8
dl
täysmaitoa
75
g
pehmeää voita
3⁄4
dl
vehnäjauhoja
ripaus jauhettua muskottipähkinää
1 1⁄2
dl
raastettuja mietoja juustoja (esimerkiksi mozzarella)
50
g
vuohenjuustoa
1⁄2
tl
suolaa
Lisäksi
9
lasagnelevyä
1⁄2
ruukkua basilikaa
mustapippuria
Päälle
noin 11⁄2
dl
raastettua voimakasta juustoa (esimerkiksi parmesaania)

Työvaiheet

  1. Valmista broilerikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita ja broilerinsuikaleita öljyssä isolla pannulla, kunnes broileri on kypsää.

  2. Hienonna paprika ja basilika joukkoon. Lisää myös tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua kannen alla sillä aikaa, kun teet juustokastikkeen.

  3. Sekoita pehmeä voi ja jauhot keskenään tasaiseksi tahnaksi. Kuumenna maito kattilassa ja sekoita suurus kuuman maidon joukkoon ja sekoita koko ajan, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto sulaa.

  4. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

  5. Voitele uunivuoka ja lado vuokaan ensin broilerikastiketta, sitten valkokastiketta ja päällimmäiseksi lasagnelevyjä. Rouhi kerrosten väleihin mustapippuria ja ripottele hienonnettua basilikaa. Jätä juustokastiketta hieman sivuun niin, että sitä riittää vielä päällimmäisen lasagnelevykerroksen pinnalle. Ripottele päällimmäiseksi vielä basilikaa ja lusikoi juustoraastetta.

  6. Paista lasagnea noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.

Kommentit (1)

Kokki-intoilua-84

Muista suolaa riittävästi. Itsellä tuli tästä todella mauton.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2700 reseptiä.
Linkitetty 111 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Rapeaksi paistettu broileri saa juuriselleristä upean parin, kun kesytät sen ryöppäämällä ja sekoitat kermaiseksi salaatiksi. Lado cheddarjuuston kanssa maalaisleipäviipaleiden väliin, paahda ja nauti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileri-sellerisalaattileivät

Ainekset

4
broilerin kevytsuolattua ohutleikettä
2
kananmunaa
dl
panko- tai korppujauhoja
2
rkl
voita paistamiseen
Sellerisalaatti
300
g
juuriselleriä
3
rkl
purjon vihreää osaa hienonnettuna
200
g
ranskankermaa
2
tl
kokojyväsinappia
½
tl
suolaa
Lisäksi
8
viipaletta rapeakuorista maalaisleipää
4
isoa viipaletta cheddarjuustoa

Työvaiheet

  1. Aloita sellerisalaatista. Kuori ja raastaselleri karkeaksi raasteeksi. Ryöppää raastetta suolalla maustetussa vedessä (2 tl suolaa/1 l vettä) noin 2 minuuttia. Valuta raaste huolellisesti siivilässä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Hienonna purjo ja siirrä se kulhoon. Sekoita ranskan­kerma, sinappi ja jäähtynyt selleri jouk-koon. Mausta salaatti suolalla.

  2. Nuiji broilerinleikkeet kevyesti noin ½:n sentin paksuisiksi. Riko kananmunat syväl­le lautaselle ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Kaada korppujauhot toiselle lautaselle. Leivitä leikkeet kastamalla ne ensin kananmunassa ja pyörittämällä sen jälkeen jauhoissa. Paista leikkeet vois­sa kypsiksi, noin 1 minuutti molemmin puolin.

  3. Jaa sellerisalaatti neljälle leipä­viipaleelle. Laita broilerinleikkeet ja juustoviipaleet salaatin päälle. Paina toinen leipäviipale kanneksi. Pariloi täytetty leipä voileipägrillissä tai voh­veliraudalla kuumaksi ja rapeaksi.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2700 reseptiä.
Linkitetty 37 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Välimeren henkeen maustettu broileri, pippurinen rucola ja suolainen parmesaani ovat mainio makukombo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileri-rucolasalaatti

Ainekset

1
rs (600 g)
broilerin ohutleikkeitä (miedosti suolattu)
1
dl
oliiviöljyä
½
sitruuna (mehu ja kuori)
1
ruukku lehtipersiljaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (65 g)
rucolaa
pala (n. 30 g)
parmesaanijuustoa

Työvaiheet

  1. Pyyhi broilerit kuivaksi talouspaperilla. Kuumenna paistinpannu ja paista ohutleikkeitä molemmin puolin yhteensä noin 6 minuuttia.

  2. Laita öljy broilereiden kypsyessä isoon kulhoon. Pese sitruuna, raasta sen keltainen kuoriosa ja purista mehu kulhoon öljyn joukkoon. Hienonna lehtipersilja ja lisää se mausteiden kanssa öljyyn.

  3. Suikaloi kypsät broilerit suoraan kulhoon ja kääntele palat persiljaöljyssä. Anna maustua muutama minuutti.

  4. Levitä rucola tarjoiluvadille tai lautasille. Lisää päälle marinoituneet broilerit ja hieman persiljaöljyä. Höylää parmesaanijuustosta kuorimaveitsellä lastuja salaatin päälle.

Vinkki Voit valmistaa broilerin jo edellisenä iltana persiljaöljyyn maustumaan.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2700 reseptiä.
Linkitetty 98 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Puolet kesäkurpitsaa, puolet broileria! Pienet mehevät pyörykät on helpointa kypsentää uunissa. Tarjoa ne sitruunaisen kermakastikkeen seurassa.

Viinisuositus: Herkulliset, suolaisen fetan maustamat broileripyörykät maistuvat ihanasti hedelmäisen valkoviinin kanssa. Most Wanted Pinot Grigio Fizz, 2,90 e (0,2 l), on pakattu annoskokoiseen tölkkiin. Viini on mehevä ja puolikuiva, joten se toimii hienosti...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
24 pullaa
Valmistusaika
15 min + 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalaiset kesäkurpitsa-broileripullat

Ainekset

400
g
kesäkurpitsaa
400
g
broilerinjauhelihaa
1
dl
panko- tai korppujauhoja
200
g
fetaa
3
rkl
tuoretta oreganoa hienonnettuna
2
rkl
pikkukapriksia
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
raastettua sitruunankuorta
1
rkl
sitruunamehua
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
Tarjoiluun
sitruunaista kermakastiketta (ohje alla)
perunamuusia

Työvaiheet

  1. Raasta kesäkurpitsa lävikköön. Puristele siitä neste pois. Laita raaste kulhoon jauhelihan ja panko- tai korppujauhojen kanssa.

  2. Murustele feta. Hienonna oreganonlehdet ja kaprikset. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Lisää feta, oregano, kaprikset, valkosipuli, sitruunamehu ja sitruunankuori kulhoon mausteiden kanssa.

  3. Muotoile kostutetuin käsin pieniä lihapullia ja laita ne tasaisin välein leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai pannulla öljyssä.

  4. Tee lihapullien kypsyessä sitruunainen kermakastike. Tarjoa lihapullat ja kastike perunoiden tai perunamuusin kanssa.

Sitruunainen kermakastike

Ainekset

50
g
voita
1
rkl
vehnäjauhoja
3
dl
(kuohu)kermaa
2
rkl
sitruunamehua
½
tl
suolaa
1/3
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja paista niitä sekoitellen hetki, kunnes ne saavat hieman väriä. Kaada kerma joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Huuhtaise kermapurkki tilkalla vettä ja lisää vesi kattilaan.

  2. Keitä kastiketta välillä sekoitellen miedohkolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Mausta lopuksi sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Kommentit (0)