Saara A. on lisännyt 3 reseptiä.
Linkitetty 37 keittokirjaan.

Tätä suomalaisemmaksi ei kesäinen salaatti paljoa enää muutu. On tuoreita kanttarelleja ja mustikkaa. Mukaan pääsi ruokaisuutta tuomaan vuohenjuusto, molempien oiva kumppani. Lisäksi rucolapedin kätköistä löytyy karamellisoituja saksanpähkinöitä ja punasipulia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Kantarelli-mustikka-vuohenjuustosalaatti

Ainekset

Salaatti
2
ruukkua rucolaa
7
dl
kanttarelleja
3
dl
tuoreita mustikoita
300
g
vuohenjuustoa
100
g
saksanpähkinöitä
½
dl
vettä
2
rkl
sokeria
2
punasipulia
Kastikkeeseen
0,5
dl
oliiviöljyä
3
rkl
balsamiviinietikkaa
1
tl
Dijon-sinappia
2
tl
hunajaa
½
tl
suolaa
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Siisti kattarellit. Paista ne kuumalla pannulla kypsiksi, mutta vahdi paistoa, jotteivät ne pääse muusiksi asti, vaan säilyttävät vielä muotonsa. Mausta suolalla.
  2. Kuumenna toisessa pannussa keskilämmöllä ½ dl vettä ja 2 rkl sokeria. Heitä saksanpähkinät sekaan ja sekoittele niitä pannussa, kunnes neste on imeytynyt pähkinöihin. Kaada ne esimerkiksi leikkuulaudan päälle jäähtymään.
  3. Pilko punasipuli renkaiksi. Pilko vuohenjuusto paloiksi.
  4. Valmista kastike: Sekoita aineet keskenään.
  5. Kokoa salaatti sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla