Kodin Kuvalehti on lisännyt 605 reseptiä.
Linkitetty 155 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Ninna Lindström

Romesco-kastike saa makunsa paahdetuista paprikoista, tomaateista, maalaisleivästä ja manteleista. Tämä katalonialainen soosi on mahtavaa grillatun broilerin, possunlihan tai makkaroiden kanssa.

Kastikkeen makua ja paksuutta voit säädellä lisäämällä öljyä tai punaviinietikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Romesco-kastike

Ainekset

2
punaista paprikaa
3
tomaattia
1
valkosipulinkynsi
½
dl
oliiviöljyä
1
dl
kuorellisia manteleita
pala
maalaisleipää
½
dl
oliiviöljyä
½
dl
tomaattipyreetä
2
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
savupaprikajauhetta
½
tl
suolaa
½
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Halkaise paprikat, poista siemenet ja valkoiset kalvot. Nosta paprikat leivinpaperin päälle pellille kupera puoli ylöspäin. Puolita tomaatit paprikoiden viereen. Paloittele valkosipuli kasvisten lomaan. Sivele öljyllä. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
  2. Lisää päälle kokonaiset mantelit ja murennettu leipäpala. Paahda vielä 5 minuuttia. Jäähdytä hetki.
  3. Kumoa paahdetut ainekset monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimeen. Lisää öljy, punaviinietikka, tomaattipyree ja mausteet. Aja ainekset leikkuuterällä karkeaksi tai sileäksi makusi mukaan.
  4. Lisää lopuksi hienonnettu lehtipersilja.

Vinkki! Romesco säilyy pari päivää jääkaapissa, joten voit tehdä kerralla kunnon satsin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 975 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Guacamole goes Kreikka! Kokeile klassikkodipin kreikkalaistettua versiota ja ihastu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen guacamole

Ainekset

2
kypsää avokadoa
2
rkl
sitruunanmehua
1 1/2
rkl
aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
2
rkl
tuoretta persiljaa
2
rkl
kalamata-oliiveja
100
g
kirsikkatomaatteja
1/2
punasipuli
1
tl
kuivattua oreganoa
ripaus suolaa
1/2
tl
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori ja murskaa avokadot haarukalla. Pirskota päälle sitruunamehua.
  2. Valuta aurinkokuivatut tomaa ttikuutiot ja lisää joukkoon. Hienonna persilja ja kuutioi oliivit ja kirsikkatomaatit pieneksi. Kuori ja hienonna punasipuli.
  3. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 975 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
Anu Brask Kuva: Sami Repo

Rohkeasti kokeilemaan uusia makuja grillissä! Grillattu avokado on grillaajan pelastus pohtiessaan herkullista vegaani vaihtoehtoa ruokapöytään.

Herkullinen lämmin tomaattisalaatti lusikoidaan grillattujen avokadojen päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Grillattu avokado ja tomaattisalaatti

Ainekset

4
avokadoa
2
rkl
öljyä
LÄMMIN SALAATTI
1
rs (200g)
kirsikkatomaatteja
1
prk (380/230g)
mustapapuja
2
valkosipulinkynttä
1
kevätsipulinvarsi
1
limetin kuori ja mehu
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
1/2
tl
jeeraa

Työvaiheet

  1.  Halkaise avokadot ja poista kivi. Sivele pintaan öljyä ja grillaa leikkauspinta alaspäin noin 10 minuuttia. Kun avokadon pinnassa on grilliraidat, on sisuskin lämmin.
  2. Pistele kirsikkatomaatit hammastikulla ja laita tomaatit grilliin noin 5 minuutiksi. Valuta pavut. Hienonna valkosipulit ja sipulinvarret. Raasta limetin kuori kulhoon ja purista mehu joukkon. Lisää pavut, sipulit, öljy ja mausteet. Leikkaa tomaatit pienemmiksi ja lisää ne muiden ainesten joukkoon.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 975 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
Ohje: Anu Brask Kuva: Sami Repo

Oletko koskaan kokeillut avomaankurkkua tai vesimelonia grillissä? Jos et, niin nyt on jo aika! Grilli muuttaa nämä mahtavaksi makuelämykseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Halloumivartaat

Ainekset

2
pkt (200g)
halloumia
4
avomaankurkkua
1/4
vesimeloni
4
rkl
BBQ-kastiketta

Työvaiheet

  1. Leikkaa juustot 2 cm:n viipaleiksi. Halkaisen kurkut pitkittäin. Leikkaa vesimeloni hieman halloumipaloja isommiksi viipaleiksi.
  2. Laita juustopala kurkun väliin ja paina läpi kaksi grillitikkua. Tee melonivartaat samalla tavalla.
  3. Sivele pintaan grillauskastiketta ja grillaa ensin suoralla lämmöllä, kunnes kasvikset saavat väriä. Kääntele vartaita usein, etteivät ne pala. Jatka kypsennystä epäsuoralla lämmöllä 10–15 minuuttia.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 975 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Mehukas vegaaninen mustikkapiirakka muistuttaa rakenteeltaan hieman enemmän pannaria kuin piirakkaa. Täyte on uskomattoman syvän mustikkainen.

Tomusokerikuorrutus on vapaaehtoinen lisä makean ystäville, ei välttämätön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
25 palaa
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen mustikkapeltipiirakka

Ainekset

4 1/2
dl
vehnäjauhoja
1/2
dl
kookoshiutaleita
1 1/2
dl
sokeria
3
rkl
perunajauhoja
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
vaniljasokeria
1/2
tl
suolaa
1 1/2
dl
rypsiöljyä
3
dl
(kookospohjaista) kasvimaitoa
TÄYTE
1
l
mustikoita
1/2
dl
sokeria
1/4
dl
vehnäjauhoja
1
sitruunan mehu ja kuoriraaste
1
rkl
vegaanista margariinia
1
rkl
chiansiemeniä
PÄÄLLE
2
dl
mantelilastuja
KUORRUTUS
1 1/2
dl
tomusokeria
4
tl
(kookospohjaista) kasvimaitoa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita pohjan kuivat ainekset yhteen. Sekoita öljy ja kasvimaito keskenään ja kääntele kuiviin aineksiin nopeasti. Vuoraa iso uunivuoka (28 x 28 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina päälle. Laita uuniin 5 minuutiksi.
  2. Mittaa kaikki täytteen ainekset kattilaan ja keitä noin 8 minuuttia, koko ajan sekoitellen ja marjoja samalla murskaksi painellen. Levitä marjat esipaistetun pohjan päälle ja ripottele mantelilastut päälle. Kypsennä noin 3 0 minuuttia. Anna jäähtyä.
  3. Sekoita päällyksen ainekset keskenään ja kaada raidoiksi piirakan päälle. Leikkaa neliöiksi.

Kommentit (0)