Kapellimestari Hannu Linnun bravuurisalaatissa yhdistyvät maukas juusto ja mehukkaat persikat.
”Provolone on lempijuustojani. Ihastuin siihen opiskeluaikoinani Napolissa. Persikoiden ja juuston yhdistelmä oli Pekan idea, jota vastustin aluksi, koska se toi mieleeni pizzerioissa vihaamani kinkku-ananaskombon. Olin väärässä, sillä vahva ja intensiivinen juusto kestää makean happaman kosketuksen,” Hannu Lintu kertoo bravuurisalaatistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4
30 min
Helppo
Persikka-provolonesalaatti
Ainesosat
5
persikkaa (tai persimonia)
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
hunajaa
1
ruukku
salviaa
5
punasikuria
1
ruukku
roomansalaattia
1
ruukku
basilikaa
1
dl
kuorittuja pistaasipähkinöitä
1
dl
kurpitsansiemeniä
½
dl
pinjansiemeniä
Kastike
½
dl
oliiviöljyä
¼
dl
kurpitsaöljyä
2
rkl
valkoviinietikkaa
1
tl
hunajaa
½
tl
suolaa
½
tl
sokeria
Lisäksi
350
g
provolone-juustoa (ei picantea, koska se murenee)
Vaiheet
- Kuumenna uuni 225 asteeseen grillivastukselle. Puolita tai lohko persikat (tai persimonit), poista kivet. Sivele hedelmät oliiviöljyllä. Valuta päälle hunaja. Hienonna salvia, ja ripottele siitä puolet hedelmille, jätä loput odottamaan. Paahda persikoita uunissa noin 20 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä.
- Revi punasikurit ja roomansalaatti kulhoon. Hienonna basilika ja lisää se salvian kanssa salaattien joukkoon.
- Paahda pistaasipähkinöitä ja siemeniä kuivassa kuumassa pannussa noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten salaattiin.
- Valmista kastike. Sekoita öljyt, etikka, hunaja, suola ja sokeri keskenään. Kääntele kastike salaattiin.
- Levitä salaatti laakealle vadille. Paloittele huoneenlämpöinen provolone salaattipedille. Lisää persikat päällimmäiseksi.