Tofulla vahvistettu keitto on tulvillaan makuja ja chilin puraisevaa poltetta.
Jos pidät thaimaalaisen kookosliemisen tom kha gai -keiton mausteisuudesta, sinun kannattaa kokeilla myös keiton kasvisversiota.
Oheisella ohjeella valmistuva keitto muistuttaa maultaan esikuvaansa, mutta on kokonaan vegaaninen. Broilerin sijaan keittoon käytetään tofua. Mukaan pilkottu varsiparsakaali antaa keittoon väriä ja mukavan rapeaa rakennetta.
Mausteisuus saadaan aikaan yhdistämällä liemeen sitruunaruohoa, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä. Valmis currytahna täydentää maun.
Mikä parasta, keitto on nopsasti valmis, joten se ilahduttaa myös arki-iltana.
Vegen tom kha -keitto
Ainesosat
Vaiheet
-
Kuori sitruunaruohon uloin kerros ja hienonna sisus hyvin hienoksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, kuori ja raasta inkivääri, hienonna chili ja viipaloi siitakesienet.
-
Paista sitruunaruohoa, sipuleita, inkivääriä, chiliä ja siitakesieniä muutama minuutti öljyssä. Lisää currytahna ja jatka 5 minuuttia.
-
Lisää kasvisliemi, kookosmaito, limetin kuori, tomaattimurska, soijakastike, sokeri ja keitä vartti. Lisää limetin mehu ja tarvittaessa suolaa.
-
Kuutioi ja kuivaa tofu. Lisää keittoon ja lämmitä muutama minuutti. Jos käytät varsiparsakaalia, lisää sekin paloiteltuna tässä vaiheessa joukkoon, jotta se säilyy napakkana.
-
Viipaloi tarjolle chilejä.