Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kvinoa on rakenteeltaan pienijyväistä kuin coucous. Siitä syntyy helppo ja ravitseva kesäinen salaatti, kun sen yhdistää makeaan mansikkaan ja suolaiseen juustoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kvinoa-mansikkasalaatti

Ainekset

4
dl
kvinoaa
1
ruukku ruohosipulia
400
g
mansikoita
3
dl
yrtinlehtiä, esim. minttua ja basilikaa
2
ps (yht. 130 g)
babypinaattia
400
g
fetajuustoa
KASTIKE
1
valkosipulinkynsi
4
rkl
valkoviinietikkaa
1
rkl
vaahtera- tai acaisiirappia
2
tl
dijoninsinappia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
n. 1½
dl
oliiviöljyä
TARJOILUUN
karamellisoituja chilipähkinöitä (ohje alla)

Työvaiheet

  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan.

  2. Tee kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä se etikan, siirapin, sinapin, suolan ja pippurin kanssa. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

  3. Siivilöi kvinoa ja kaada isoon kulhoon. Sekoita kolmasosa kastikkeesta kvinoan joukkoon. Anna jäähtyä.

  4. Hienonna ruohosipuli. Viipaloi mansikat. Sekoita ne kvinoaan yrtinlehtien ja pinaatin kanssa. Murustele melkein kaikki feta muiden aineiden joukkoon. Sekoita hyvin. Viimeistele lopulla fetalla ja pähkinöillä. Tarjoa loppu kastike salaatin kanssa erikseen.

Karamellisoidut chilipähkinät

Ainekset

8
rkl
fariinisokeria
4
rkl
vettä
1
tl
sormisuolaa
1
tl
rouhittua chiliä myllystä
4
dl
pähkinöitä (osa siemeniä)
1
rkl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Laita sokeri, vesi, suola ja chili paistinpannuun. Kuumenna ja sekoittele, kunnes sokeri sulaa. Lisää pähkinät ja öljy.

  2. Jatka paistamista 1–2 minuuttia sekoitellen, kunnes seos muuttuu paksummaksi. Varo, sokeri on tulikuumaa.

  3. Levitä seos leivinpaperille jäähtymään. Kun seos on jäähtynyt ja hieman jähmettynyt, irrottele se pienemmiksi paloiksi. Tarjoa pähkinät salaatin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.