
Valmista tofu balilaisittain! Rapeaksi paistettu tofu imaisee pannulla hapanimelän chilikastikkeen maut. Seuraksi sopii mieto bataattiriisi.
Tavallinen, kiinteä tofu on pannuvalmista sellaisenaan, kuivaksi taputeltuna. Moni huomaakin poistaa tofun pinnalta ylimääräisen kosteuden talouspaperilla ennen paistamista.
Jos tofun haluaa imaisevan pannulta makuja itseensä ja paistuvan ihanan rapeaksi, se on kuitenkin syytä valuttaa kunnolla kuivaksi.
Oheisessa ohjeessa muistutetaan, kuinka valutus tapahtuu. Tofukimpale kääritään talouspaperikerrosten väliin ja annetaan tekeytyä painon alla, jolloin ylimääräinen kosteus irtoaa ja imeytyy paperiin.
Tämän jälkeen tofu on helppo paistaa rapeaksi. Pannulla entisestään kuivahtanut pinta vetää vielä herkemmin maustekastikkeen makuja itseensä.
Tätä ideaa hyödynnetään oheisessa indonesialaistyylisessä reseptissä, jossa tofu saa makunsa hapanimelästä maustekastikkeesta. Lisukkeeksi sopii bataattikuutioilla höystetty riisi.
Hapanimelä chilitofu
Ainekset
Työvaiheet
-
Aloita valmistelemalla bataattiriisi (ohje alla).
-
Laita lautaselle muutama kerros talouspaperia ja tofut niiden päälle. Laita myös tofujen päälle talouspaperia sekä esimerkiksi kattila painoksi, anna valua 10 minuuttia.
-
Sillä aikaa kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipulit. Kuori ja suikaloi sipuli.
-
Kuivaa tofut ja kuutioi ne suupaloiksi. Paista öljyssä pannussa kauttaaltaan rapeiksi ja kullanruskeiksi. Siirrä tofut lautaselle ja kaada noin puolet öljystä pois pannusta.
-
Laita pannu takaisin liedelle ja paista sipulia, inkivääriä ja valkosipulia 1–2 minuuttia. Lisää soijakastike, vesi, chilitahna, sokeri ja pippuri. Keitä 5 minuuttia.
-
Lisää tofut ja tomaatit kastikkeeseen ja hauduta vielä 5 minuuttia.
-
Viipaloi kevätsipulit ja lisää ne ruuan päälle juuri ennen tarjoilua. Tarjoa bataattiriisin kanssa.
Bataattiriisi
Ainekset
Työvaiheet
-
Kuori bataatti ja leikkaa se sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.
-
Laita riisi siivilään ja huuhtele juoksevan veden alla noin minuutti.
-
Paista bataattia öljyssä kattilassa 2–3 minuuttia. Lisää riisi ja laakerinlehti ja kuullota ½ minuuttia. Kaada vesi kattilaan ja mausta suolalla. Keitä 2–3 minuuttia.
-
Peitä kattila tiiviisti kannella ja sammuta liesi, mutta jätä kattila levylle. Anna riisin kypsyä kannen alla, levyn jälkilämmössä, 15–20 minuuttia.
Mikähän se hapan osa tässä reseptissä on...
Kiitos kommentistasi, ruokaan käytetty sambal oelek sisältää riisiviinietikkaa. Lisäksi happamuutta tulee muista aineksista, kuten inkivääristä, sipulista ja kirsikkatomaateista.
Kiitos uudesta helposta ja nopeasta arkiruokasuosikista!
Kiitos reseptistä! :) Muuten oli todella hyvää, mutta pitäisikö soijakastiketta tosiaan tulla 1 desilitra?? Tuli aivan järkyttävän suolaista ohjeen mukaan tehtynä! Ainakin on riittoisaa, kun kastiketta ei pysty syömään paljoakaan kerralla.
Kiitos huomiosta! Lisään soijakastikkeen määrään vaihteluvälin, jotta muutkin huomaavat lisätä sitä oman maun mukaan.
Todella herkullinen resepti! Kiitos :)