Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 72 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Espanjalaisesta perunatortillasta tulee erityisen hyvää, kun sen päälle lastaa lisukkeilla. Vaikka munakoisosalaatilla sekä romescokastikeella, jonka maku on peräisin paahdetuista paprikoista, kirsikkatomaateista ja manteleista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + perunat 20 min + 2–12 t
Vaikeustaso
Helppo

Perunamunakas, lämmin munakoisosalaatti ja romescokastike

Ainekset

8
kylmää, keitettyä uuden sadon perunaa
2
kesäsipulia
2
valkosipulinkynttä
¾
dl
oliiviöljyä
5
kananmunaa
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
50
g
manchegojuustoa (1 dl raastettuna)

Työvaiheet

  1. Keitä perunat suolatussa vedessä (2 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 15 minuuttia. Jäähdytä perunat ja viilennä jääkaapissa esimerkiksi yön yli.
  2. Tee romescokastike (ks. ohje).
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  4. Viipaloi perunat ja sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuullota sipuli ja valkosipuli uuninkestävässä paistinpannussa (Ø 24 cm) öljyssä kypsäksi, 5 minuuttia. Lisää perunat ja paista keskilämmöllä, kunnes perunat saavat hieman väriä ja lämpenevät.
  5. Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos pannuun perunoiden väleihin ja päälle. Paista miedolla lämmöllä, kunnes munakas on pohjasta kypsä, noin 10–12 minuuttia. Tee sillä aikaa munakoisosalaatti (ks. ohje).
  6. Raasta juusto ja ripottele tortillalle. Siirrä pannu uuniin ja kypsennä muutama minuutti, kunnes myös pinta on kypsä.
  7. Tarjoa tortilla lämpimän munakoisosalaatin ja romescon kanssa.

Romescokastike

Ainekset

2
paprikaa
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
1
ps (80 g)
kuorittuja manteleita
2
valkosipulinkynttä
1
rkl
punaviinietikkaa
3
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
paprikajauhetta
½
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Paahda paprikoita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Lisää tomaatit ja jatka paahtamista noin 10 minuuttia. Anna paprikoiden jäähtyä hieman. Irrota niistä sitten kuoret.
  2. Paahda mantelit kullanruskeiksi kuivassa kuumassa pannussa koko ajan sekoitellen, noin 2–3 minuuttia.
  3. Kuori valkosipulit. Laita kaikki romescon aineet tehosekoittimeen ja soseuta karkeaksi kastikkeeksi. Lisää tarvittaessa öljyä.

Lämmin munakoisosalaatti

Ainekset

1
pieni munakoiso
2
tomaattia
3
valkosipulinkynttä
¾
dl
oliiviöljyä
2
tl
raastettua sitruunankuorta
1
rkl
sitruunamehua
1
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
½
ruukku
lehtipersiljaa
1
ps (70 g)
saksanpähkinöitä
2
dl
kalamataoliiveja

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi. Viipaloi tomaatit. Kuori ja hienonna valkosipulit.
  2. Kuullota munakoisoa ja valkosipulia kuumassa öljyssä muutama minuutti. Lisää tomaatit ja anna niiden lämmetä.
  3. Raasta sitruunan kuori. Purista 1 rkl mehua pannuun. Mausta sitruunankuorella, suolalla ja pippurilla.
  4. Hienonna lehtipersilja ja rouhi pähkinät. Yhdistä ne sekä oliivit. Lusikoi seos munakoiso-tomaattipaistokselle. Tarjoa perunatortillan ja romescon kanssa.

Kommentit (2)

Vierailija

Romescokastikkeen ainesluettelosta puuttuu paprikat.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiostasi, paprikat ovat nyt paikallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.