Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE ja KUVA Sanna Maskulin

Rosolli kuuluu venäläiseen ja itäeurooppalaiseen ruokaperinteeseen, mutta salaatin nimi on rosollin sijaan ”vinegret”. Omenan ja sillin sijaan salaattiin sekoitetaan hapankaalia.

Valmistusaika
1 t + vetäytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Venäläinen rosolli eli vinegret

Ainekset

5
keskikokoista kiinteää perunaa
5
keskikokoista porkkanaa
2-3
dl
hapankaalia
4
mauste- tai hapankurkkua
2
salottisipulia
5
keskikokoista etikkapunajuurta

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja porkkanat. Keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa / 1 l vettä). Juurekset kypsyvät 20-30 minuutissa. Valuta ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään, jolloin niiden kuutioiminen on helppoa. Laita myös punajuuripurkki jääkaappiin viilenemään.
  2. Laita hapankaali valumaan siivilään.
  3. Kuutioi perunat, porkkanat ja kurkut tasakokoisiksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Kuori sipulit ja hienonna ne aivan pieniksi kuutioiksi. Lisää kurkku ja sipuli perunoiden ja porkkanoiden joukkoon.
  4. Kuutioi etikkapunajuuret omaan kulhoonsa.
  5. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

 

Kommentit (1)

Käyttäjä6783
Seuraa 
Liittynyt4.12.2017

Vinegret on normaalisti ranskalainen salaattikastike. Kirjoitetaan vinaigrette. Sanan merkitys on ehkä muuttunut Venäjällä, jonka keittiössä on paljon ranskalaisia vaikutteita.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 566 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Anna Huovinen

Matcha-valkosuklaamoussekakkua ei kannata piilottaa koristeiden alle, koska se on jo itsessään niin kaunis. Hienostunut herkku syntyy kahden täytteen taktiikalla.

Annoksia
20
Valmistusaika
40 min + 5 h hyytyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Matcha-valkosuklaamoussekakku

Ainekset

75
g
voita
200
g
kandisokerikeksejä (esim. LU)
Täyte
4
liivatelehteä
200
g
valkosuklaata
4
dl
kuohukermaa
1
prk (250 g)
maitorahkaa (ei pehmeää)
1
dl
sokeria
2
tl
valkoista vaniljasokeria
1 1/2
rkl
limettimehua
1 1/2
rkl
matchateejauhetta (Urtekram)
1
tl
limetinkuorta hienoksi raastettuna
Koristeeksi
matchajauhetta

Työvaiheet

  1. Sulata voi ja anna jäähtyä. Murskaa keksit monitoimikoneessa leikkuuterällä. Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi.
  2. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 18–20 cm) pohjan ja reunan väliin. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille parin sentin korkeudelle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
  3. Upota liivatelehdet kylmään veteen.
  4. Sulata valkosuklaa varovasti mikroaaltouunissa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää valkosuklaasula ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokerit.
  5. Kuumenna limettimehu kattilassa kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota liivatteet mehuun. Kaada seos täytteeseen. Vatkaa sähkövatkaimen pienimmällä teholla tasaiseksi. Kaada puolet täytteestä toiseen kulhoon. Mausta se matchajauheella ja limetinkuoriraasteella. Tarkista maku ja vihreys. Lisää tarvittaessa matchajauhetta.
  6. Annostele vihreää ja valkoista täytettä vuorotellen kakkupohjan päälle vuokaan. Vetäise täytteiden läpi nopeasti veitsellä, jotta ne hieman sekoittuvat keskenään.
  7. Anna kakun hyytyä peitettynä mieluiten seuraavaan päivään.
  8. Irrota kakku vuoasta vadille. Siivilöi päälle koristeeksi matchajauhetta.

Vinkki! Kakku on sellaisenaan valmis juhliin. Koristele se korkeintaan pienillä, syötävillä kukilla. Saat kakusta gluteenittoman vaihtamalla keksit gluteenittomiin.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 1795 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Vegetartar eli vartar tehdään paahdetuista punajuurista, tuoreista yrteistä ja kapriksista. Lopputulos hämmästyttää uskomattoman syvällä maullaan. Tarjoa punajuuritartar alkuruokana sellaisenaan.

Annoksia
6 annosta alkuruokana
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuritartar

Ainekset

600
g
punajuuria
1
rkl
oliiviöljyä
½
punasipuli
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
kapriksia
½
dl
ruohosipulia hienonnettuna
½
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna
1
tl
dijon-sinappia
1
tl
vaahterasiirappia
1
tl
hienoa merisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Piparjuurimajoneesi
2
dl
majoneesia
2
tl
piparjuuritahnaa

Työvaiheet

 

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko punajuuret 4 osaan. Valuta öljy päälle ja paahda uunin keskitasolla 30 minuuttia. Jäähdytä.
  2. Hienonna punajuuret tehosekoittimessa parissa erässä, muutama kierros kerrallaan, jotta saat karkeaa haketta. Kuori ja hienonna punasipuli. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Hienonna kaprikset ja yrtit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile seos tartarpihviksi.
  3. Sekoita majoneesi ja piparjuuritahna keskenään. Tarjoa punajuuritartar piparjuurimajoneesin kanssa.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 875 reseptiä.
Linkitetty 32 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Anna Huovinen

Raejuustosta, kurpitsansiemenistä ja rukolasta valmistuu ihanan mehevä pesto. Surauta soosi valmiiksi pastan kypsyessä, sekoita se valutetun pastan joukkoon ja luottoruoka on valmis!

Annoksia
4
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Raejuustopestopasta

Ainekset

1
dl
kurpitsansiemeniä
2–4
valkosipulinkynttä
1
rs (125 g)
rukolaa
1
ruukku
basilikaa
1
tlk (200 g)
rasvatonta raejuustoa
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria
1/2–1
dl
vettä
Lisäksi
300
g
täysjyväspagettia
2
l
vettä
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Paahda siemenet kuumalla kuivalla pannulla 1–2 minuuttia ja laita ne sauva- tai tehosekoittimen kulhoon.
  2. Hienonna joukkoon valkosipulit, lisää rukolat, basilikat ja raejuusto. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ohenna pestoa tarvittaessa vedellä.
  3. Keitä pastaa kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä 8 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan. Ota 1–2 dl pastan keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä.
  4. Laita pasta takaisin kattilaan ja sekoita joukkoon pesto. Lisää pastan keitinvettä vähän kerrallaan ja sekoita voimakkaasti.

Kommentit (0)

paivi63_2 on lisännyt 2 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.

Parmesaaniporkkanat
300g porkkanoita
30g voita/margariinia
1 valkosipulinkynsi
40g parmesaanijuustoa
Päälle
tuoretta persiljaa
sormisuolaa

Parmesaaniporkkanat/Somaarki-blogista

Työvaiheet

Ohjeet

1. Pese ja kuori porkkanat. Asettele voideltuun vuokaan.

2. Sulata 30g voita/margariinia. Kuori ja purista valkosipulinkynsi voin joukkoon. Sivele porkkanat voi-valkosipuliseoksella. Kypsennä porkkanoita n. 10min 200-asteessa.

3. Raasta parmesaanijuusto. Ota porkkanat uunista, pyöräyttele ja kuorruta parmesaanilla. Anna kypsyä uunissa n. 15min. tai kunnes juusto ruskistuu hiukan ja porkkanat ovat kypsiä.

4. Ripottele valmiiden porkkanoiden päälle tuoretta persiljaa sekä sormisuolaa ja nauti heti!

Kommentit (0)