Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 278 keittokirjaan.
OHJE ja KUVA Sanna Maskulin

Suolapedillä paahtuneista uuniperunoista tehty muusi on lohturuokaa parhaimmillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6 annosta
Valmistusaika
1 t + 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu perunamuusi

Ainekset

4
isoa Rosamundaa
1
kg
karkeaa merisuolaa
30
g
voita
1
rkl
puristettua sitruunan mehua
3
dl
täysmaitoa
200
g
graavilohta

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese perunat. Pistele ne haarukalla, jolloin perunat kypsyvät tasaisesti eivätkä ”räjähdä”. Levitä suola uunipellille ja perunat suolapedin päälle. Kypsennä 1 tunti tai kunnes perunat ovat kypsiä.
  2. Anna perunoiden jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä. Sulata sillä välin voi ja purista sitruunan mehu. Mausta voisula sitruunalla. Kuumenna maito omassa kattilassaan.
  3. Purista tai kaavi perunat kuoristaan syvään kulhoon. Lisää ripaus suolaa ja sitruunavoi kuumien perunoiden päälle. Jätä tilkka voita muusin viimeistelyyn. Lisää sen jälkeen maito samalla survoen tai jos haluat kuohkeamman muusin, käytä sähkövatkainta.
  4. Kaada loppu sitruunavoi muusin päälle. Saksi päälle valmista graavilohta.

Kommentit (21)

Yksi kysymys

Tuota tuota. Mikä on tuon suolapedin merkitys, eli mikä on sen vaikutus lopputulokseen?

Väinö-kokki

Vai niin, että 1kg MERISUOLAA? Eipä taida nyt tuota herkkua sydävikainen syödä. 

ei ymmärrä

Mitä tuolle suolalle tehdään lopuksi?

Kokki-Kimuli

Ei tarvitse suolapetiä, testattu on... ;)

pappandrelle (it.)

Samaan tyyliin tehdään Espanjassa uunikala. Reunapellille reilusti merisuolaa, ja kala uuniin n. 200 astetta. Yllätys oli se, ettei kala maistunut yhtään liian suolaiselta. Suosittelen myös suomalaisille. Kala löytyi suolakasan alta.

alphons

muuten  hyvänoloinen resepti, mutta neljästä potusta saa vaivoin yhden annoksen, eikä 4-6 annosta. Vaikka olisi kuinka isoja pottuja. ;)

Vierailija

Mikä on Suolan tarkoitus. haittaako jos ei laita.

Juusokokki

Ei ole tainnu alhpons rosamundia nähdä? Yleensä yksi riittää yhdelle henkilölle uuniperunaksi, joten neljästä tulee hyvinkin lisuke 4-6 hlölle😂.
Eikä tämä kilo suolaa sydänvikaiselle ole ongelma; suolan rooli on olla lämmönsiirtäjänä ja pohjan palamisen estäjänä, ei niinkään suolaajana. Jos reseptiä katsoo, niin sitä suolaahan vielä lisätään muusiin muusausvaiheessa. Mainio inspiroiva ohje, kiitos!

400g merisuolaa?

Mitä kilolle suolaa tehdään uunissa käytön jälkeen?
Voiko sitä käyttää uudestaan? Säilyttää? Heittää roskiin :( ?
Ideoita?
Kilo suolaa ja pois heittäminen tuntuu vaan tuhlaukselta.

muussii

Tätä täytyykin kokeilla! Tämäkin on todella mielipidekysymys, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä... Kyllä kai tuon suolan nyt voi uudelleen käyttää vaikka ihan samaan tarkoitukseen toistamiseen tai vaikka kuinka monesti? En oo kyllä rosamundaa koskaan ostanukka mutta kerta se ensimmäinenkin, muusia olen tehnyt muun merkkisestä jauhoisesta perunasta ja ihan höyrykeittämällä potut.

turhaa

Älytön resepti. Tällä ei ainakaan tehdä arkimuusia. 1) Tuon suolan voisi kyllä ottaa talteen ja käyttää uudestaan suolapeti-tarkoitukseen, mutta meinaa ylimääräistä vaivaa (ja siivoamista). 2) Vartin sijasta kypsennät perunoita tunnin! 3) Lisäksi syntyy akrylamidia, mitä keitetyissä perunoissa ei ole. En usko, että tällä reseptillä muusi on niin merkittävästi parempi, että on kaiken tuon vaivan arvoinen.

turhaa

Ja vielä: neljä isoakaan perunaa ei todellakaan riitä 4–6 henkilölle — jos tarkoitus ei ole tehdä fine dining -ravintola-annoksien kokoisia maistiaisia.

Muussipoika

Miksi laitetaan maitoa. Keitettäessä jätän vähän vettä kattilaan ja voita reilusti enemmän kuin tuo 30 g - maistuu varmasti paremmalta

Käppä

Tarttee kokeilla. Kuulostaa hyvältä

sepetti

"turhaa

11/14

klo 15:59 | 30.10.2017

Älytön resepti. Tällä ei ainakaan tehdä arkimuusia. 1) Tuon suolan voisi kyllä ottaa talteen ja käyttää uudestaan suolapeti-tarkoitukseen, mutta meinaa ylimääräistä vaivaa (ja siivoamista). 2) Vartin sijasta kypsennät perunoita tunnin! 3) Lisäksi syntyy akrylamidia, mitä keitetyissä perunoissa ei ole. En usko, että tällä reseptillä muusi on niin merkittävästi parempi, että on kaiken tuon vaivan arvoinen."

Jollei tiedä ruokafiilistelystä tai ruuoanlaitosta mitään, niin miksi ottaa kantaa.

Näytä kaikki kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.